09.05.2011

Okko Kamun avauskaudella 2011-12 Sinfonia Lahden konserteissa soi Šostakovitš

Vierailijoina mm. Soile Isokoski, Sakari Oramo, Aleksander Toradze ja Alina Pogostkina

Okko Kamun ensimmäinen konserttivuosi Sinfonia Lahden ylikapellimestarina tuo mukanaan mm. Šostakovitšin sinfonioita, kotimaisia kantaesityksiä ja teosharvinaisuuksia. ?Tulevan konserttivuoden ohjelmisto on luonteeltaan aika perinteinen, se ottaa huomioon yleisön makutottumukset unohtamatta musiikin kulinaristejakaan?, Kamu kertoo ja jatkaa: ”Vierailijoiden joukossa on monia tulevaisuuden lupauksia, joiden vaaliminen kuuluu meille yhtenä tärkeimmistä tehtävistämme.”

Konserttivuoden aikana kuullaan kantaesityksinä Jaakko Kuusiston viulukonsertto solistinaan Elina Vähälä, ja Sampsa Ertamon Juhla-alkusoitto.

Dmitri Šostakovitšin sinfonioita kuullaan konserttivuoden aikana kaikkiaan neljä, ja näistä mainittakoon erityisesti sinfonian nro 7 ”Leningrad”
esitys Kamun johdolla ensimmäistä kertaa Lahdessa. Kamu jatkaa myös Brucknerin sinfonioiden esityksiä, ja nyt on vuorossa neljäs sinfonia.
Harvemmin kuultua ohjelmistoa edustavat Ernst Pingoudin pianokonsertto nro 2, Joseph Joachimin viulukonsertto nro 2 ”Unkarilainen” ja Henri Vieuxtemps´n viulukonsertto nro 5.

Lokakuun 13. päivänä Lahdessa järjestetään Ruotsi-päivä monipuolisella ohjelmalla. Osana päivän ohjelmaa on Santtu-Matias Rouvalin johtama konsertti, jossa ruotsalaistenori Michael Weinius on Jussi Björlingin jalanjäljillä.

Konserttivuoden kapellimestareita ja solisteja

Konserttikauden kapellimestareista Okko Kamun lisäksi mainittakoon kevääseen 2011 asti orkesterin taiteellisena neuvonantajana toiminut Jukka-Pekka Saraste ja Santtu-Matias Rouvali, joilla kummallakin on kaksi konserttiviikkoa. Muita kapellimestarivieraita ovat mm. Sakari Oramo, Hannu Lintu ja Rory Macdonald. Vierailevista solisteista mainittakoon sopraanot Soile Isokoski ja Anu Komsi, viulistit Alina Pogostkina, Sergei Malov, Viviane Hagner ja Petteri Iivonen, sellisti Jan-Erik Gustafsson, pianistit Aleksander Toradze, Roope Gröndahl ja Aleksei Volodin sekä urkuri Olivier Latry.

Syksyn 2011 sinfoniakonserteista

Sinfoniakonserttien sarjan avaa syyskaudella odotettu kapellimestarivieras Sakari Oramo, ja solistina laulaa koloratuuriohjelmistoa sopraano Anu Komsi. Lokakuun alussa Brahmsin kaksoiskonserton solistina esiintyvät Sibelius-viulukilpailun voittajana tunnettu Alina Pogostkina ja kotimaisiin kärkisellisteihin lukeutuva Jan-Erik Gustafsson.

Orkesteri tekee ensiesiintymisensä Helsingin upouudessa Musiikkitalossa marraskuun alussa Kamun johdolla, ja sama ohjelma kuullaan Lahdessa edellisenä päivänä. Pertti Pekkasen konsertin solistiksi saapuu Salzburgin kansainvälisen Mozart-viulukilpailun tuore voittaja Sergei Malov solistiteoksenaan Antonín Dvořákin viulukonsertto. Sibelius-viulukilpailun tuore kakkonen Petteri Iivonen tulkitsee Sarasteen johtamassa konsertissa marraskuun lopussa Prokofjevin viulukonserton nro 1, ja illan päättää Šostakovitšin kahdeksas sinfonia.

Joulukuun alussa kajahtavat ilmoille Giuseppe Verdin aariat ja kuorokohtaukset kapellimestari Markus Lehtisen johtamassa konsertissa.

Samalla saadaan esimakua tulevan kevään Trubaduuri-oopperatuotannosta samoin esittäjävoimin. Itsenäisyyspäivänä kuullaan Kamun johdolla Sampsa Ertamon uuden teoksen kantaesitys sekä harvinaislaatuinen esitys Ernst Pingoudin pianokonsertosta solistinaan Roope Gröndahl.

Kevään 2012 sinfoniakonserteista

Monien pitkäaikainen toive täyttyy, kun tähtisopraanomme Soile Isokoski esiintyy pitkästä aikaa Sinfonia Lahden solistina tulkiten Richard Straussin lauluja. Kevätkauden avauskonsertissa tammikuussa kuullaan Okko Kamun johdolla myös Šostakovitšin yhdeksäs sinfonia.

Helmikuun kapellimestarinimet ovat Jukka-Pekka Saraste ja Santtu-Matias Rouvali. Sarasteen konsertin solistina esiintyy mm. Kuningatar Elisabeth -pianokilpailussa menestynyt Jevgeni Bozhanov, ja Rouvalin konsertissa solistina on Barnabás Kelemen solistiteoksenaan harvoin kuultu Joseph Joachimin viulukonsertto.

Maaliskuussa Hannu Linnun konsertin avaa Jouni Kaipaisen Notkea Keaton, ja konsertin pääteoksena kuullaan Henri Dutilleux´n ensimmäinen sinfonia.
Myrskyisän menestyksen keväällä 2011 orkesterin solistina saavuttanut Aleksei Volodin on Beethovenin pianokonserton nro 2 parissa Kamun johtamassa konsertissa. Maaliskuun lopun konsertissa esiintyy lahtelaisittain uusi solistinimi, viulisti Viviane Hagner teoksenaan Henri Vieuxtemps?n viulukonsertto nro 5.

Pääsiäisenä kuullaan Bachin Matteus-passio monena aiempanakin vuonna vahvan tulkinnan tehneen kapellimestari Andreas Speringin johdolla. Jaakko Kuusisto johtaa huhtikuussa itse konsertin, jossa Elina Vähälä esiintyy hänen viulukonserttonsa kantaesityksen solistina. Huhtikuun lopun konsertista ei vahvaa latausta tule puuttumaan kun Šostakovitšin Leningrad-sinfonia esitetään ensi kerran Lahdessa. Kamun johtama konsertti alkaa näyttävästi Lisztin mahtipontisella urkuteoksella Ad nos, ad salutarem undam, josta Marcel Dupré on tehnyt sovituksen uruille ja orkesterille. Solistina esiintyy urkuri alansa terävimmästä kärjestä, Pariisin kuulun Notre Damen urkuri Olivier Latry.

Kevätkauden päätöskonsertissa kuullaan pianon titaaneihin lukeutuvan Alexander Toradzen tulkintana Maurice Ravelin jazz-vaikutteinen G-duuri-pianokonsertto. Vuonna 2009 pikahälytyksen Lahteen saanut ja upean konsertin johtanut skottikapellimestari Rory Macdonald johtaa nyt suuren sinfonian kotisaareltaan, Elgarin sinfonian nro 1.

Viihdekonserteissa soivat mm. Bonanza ja Sting

Edellä mainittuja konsertteja täydentää Sinfonia Lahden laadukas viihdemusiikkitarjonta. Syyskuussa valssataan wieniläistunnelmissa, ja marraskuussa matkataan Bonanzasta Indiana Jonesiin vetävimpien televisio- ja elokuvasävelten parissa. Helmikuussa rokataan Stingin musiikin tahtiin ja maaliskuussa ollaan musikaalilegenda Julie Andrewsin tunnelmissa.
Konsertit kuullaan myös klo 13 alkavina päiväkonsertteina.

Vierailut Verkatehtaalle jatkuvat

Sinfonia Lahti aloitti säännölliset vierailunsa Hämeenlinnan Verkatehtaalle syksyllä 2007, ja tämä toiminta jatkuu entisessä laajuudessaan myös konserttivuonna 2011-2012. Syksyllä 2010 Verkatehtaalla konsertoidaan neljä kertaa, ja kevään 2011 konsertit julkistetaan myöhemmin.

Sinfonia Lahti järjestää myös kansainvälisen Sibelius-festivaalin 8.-11.9.2011.

Jesus Christ Superstar ja Sibelius-festivaali Mainittakoon myös aiemmin julkistetut Jesus Christ Superstar -konsertit 25.?27.8.2011. Sinfonia Lahden 12. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Sibeliustalossa 8.?11.9.2011. Näiden konserttien liput ovat jo myynnissä kuin myös Helsingin Musiikkitalon konsertti 3.11.2011.

Kertalippujen myynti alkaa 15.6.2011, ja kausikortit ovat myynnissä 18.5.?12.9.2011.

http://www.sinfonialahti.fi