27.03.2013

Nykysirkuksen suurnimi James Thierree vierailee Helsingin juhlaviikoilla

Helsingin juhlaviikot jatkaa maailman merkittävimpien nykysirkuksen tekijöiden tuomista Helsinkiin. Ranskalainen James Thierree saapuu elokuussa kaupunkiin suuren suosion saavuttaneella, koko perheelle suunnatulla teoksellaan Raoul. Unenomainen, sanaton esitys nähdään Kansallisoopperan päänäyttämöllä 15.-17.8.2013. Thierree luo ryhmänsä La Compagnie du Hannetonin kanssa häikäiseviä visuaalisia illuusioita. Raoul on yhtä aikaa teatteria, akrobatiaa, komiikkaa, runoutta sekä taikaa.

Monialainen James Thierree tunnetaan tinkimättömänä esittävien taiteiden tekijänä. Hänen visuaalisesti ja temaattisesti runsaita teoksiaan on kuvailtu ”sinfonisina sävellyksinä silmille”. Edellisen kerran Thierree esiintyi Juhlaviikoilla vuonna 2005.

”Suomi on maailman nykysirkuksen kärkimaita. Olemme erityisen iloisia siitä, että voimme osaltamme kehittää nykysirkuskenttäämme esittelemällä Juhlaviikoilla kansainvälisiä huippuesityksiä kuten James Thierreen Raoul”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.

Viime vuonna kanadalainen Cirque Eloize toi uuden teoksensa kantaesityksen Helsingin juhlaviikoille. Aiemmin Juhlaviikoilla ovat vierailleet mm. ranskalaisryhmät Cirque Plume ja Les Colporteurs sekä Victoria Chaplin ja Jean-Baptiste Thierree.

James Thierree: Raoul
To-pe 15.-16.8. klo 19.00
La 17.8. klo 15.00
Suomen Kansallisooppera, päänäyttämö
Liput toimituskuluineen alkaen 63,50 – 53,50 – 46,50 / 32,50 euroa.
Lippupalvelun verkkokauppa www.lippupalvelu.fi
Lippupalvelu, puh. 0600 10 800 (1,96 euroa/min + pvm) ma-la klo 8-21, su 8-18.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 16.8.-1.9.2013.

http://www.helsinginjuhlaviikot..fi