10.10.2013

Nuori lahjakkuus Kit Armstrong Tapiola Sinfoniettan solistina PianoEspoossa

Nuori lahjakkuus Kit Armstrong nousee lavalle Tapiola Sinfoniettan solistina perjantaina 18.10.2013 Espoon Tapiolasalissa. Toissa vuonna hän valloitti yleisönsä resitaalissa PianoEspoo-festivaalilla.

Vain 21-vuotiasta Armstrongia pidetään suoranaisena ilmiönä klassisen musiikin maailmassa. Viisivuotiaana pianoon tutustunut Armstrong on nuoresta iästään huolimatta arvostettu kypsä taiteilija ja säveltäjä.

Taitelijan lahjakkuudesta kertoo paljon se, että maineikas pianisti Alfred Brendel ”löysi” Armstrongin tämän ollessa vasta 13 vuotias.

Brendel onkin kuvannut häntä suurimmaksi lahjakkuudeksi, jonka on koskaan tavannut. Brendel on opettanut Armstrongia säännöllisesti vuodesta 2005 alkaen.

Kit Armstrong on pitänyt lukuisia konsertteja sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Hän on ollut useiden nimekkäiden kapellimestarien johtamien sinfoniaorkestereiden solistina sekä pitänyt resitaaleja. Lisäksi Armstrong soittaa mielellään kamarimusiikkikokoonpanoissa.

Kit Armstrong on syntynyt Los Angelesissa ja kasvanut Los Angelesin lisäksi Pariisissa ja Lontoossa. Hän on saanut musiikin tutkintonsa Lontoon the Royal Acacemy of Musicista. Lisäksi hänellä on matematiikan tutkinto Pariisiin yliopistosta.

Perjantain konsertissa Tapiola Sinfonietta ja Kit Armstrong esittävät Mozartia ja Hindemithiä. Orkesteria johtaa konserttimestarin paikalta Janne Nisonen. Konsertin jälkeen Armstrongia on mahdollista tavata yleisökeskustelussa.

Kansainvälinen PianoEspoo -festivaali on pianomusiikkiin erikoistunut joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma, jonka tuottaa Espoon Musiikkifestivaalit. PianoEspoon vuoden 2013 festivaalin taiteellisena johtajana toimii pianotaiteilija Marita Viitasalo.

Lippujen hinnat 25/19/11 €, sisältävät palvelumaksun Lipunmyynti Lippupisteestä www.lippu.fi sekä ovelta.

www.pianoespoo.fi