15.06.2015

Naantalin Musiikkijuhlat saavutti kävijätavoitteensa koleasta ilmasta huolimatta

Naantalin Musiikkijuhlilla on viime vuosina käynyt noin 16 000 konserttivierasta ja tänä vuonna tavoitteeseen päästään jälleen. Kesäkuisen koleasta säästä huolimatta lipunmyynti oli noin 15 prosenttia parempi kuin viime vuonna. Toista kertaa järjestetty Naantalin Lasten Musiikkijuhlat saavutti myös suuren suosion ja yleisömäärä kasvoi jopa 30 prosentilla viime vuodesta.

Musiikkijuhlilla koettiin monta huippuhetkeä. Suurimpia yleisösuosikkeja olivat Grigori Sokolovin pianoresitaali, Syntymäpäiväkonsertti Jean Sibeliuksen ja Aulis Sallisen tunnelmissa sekä Sibeliuksen Pohjola -konsertti. Säveltäjä Aulis Sallinen kunnioitti juhlia läsnäolollaan lähes koko festivaalin ajan ja oli muun muassa paikalla, kun hänen Naantalille omistamansa Canti per Vallis Gratiae sai juhlilla kantaesityksensä.

Loppuunmyyty Kultarannan Puistokonsertti jouduttiin järjestämään Naantalin kirkossa sateisen sään vuoksi. Kultaranta-konsertti sai kuitenkin hienon vastaanoton yleisöltä, ja presidenttiparikin oli mukana konsertissa. Myös Seilin musiikkijuhlaristeily oli loppuunmyyty.

Niin yleisö, media kuin taiteilijatkin antoivat erittäin positiivista palautetta tämän vuoden juhlista. Viimeisinä päivinä aurinkokin uskaltautui esiin.

Ensi vuonna Naantalin Musiikkijuhlat 7.–18.6.2016 toivottaa tervetulleeksi Sinfonia Lahden Okko Kamun johdolla. Orkesterivieraita saadaan myös Puolan Krakovasta. Kamariorkesteria johtaa silloin säveltäjä-kapellimestari Krzysztof Penderecki.

www.naantalinmusiikkijuhlat.fi