01.04.2019

Naantalin Lasten Musiikkijuhlat tuo myös oopperaa lapsille

Naantalin Lasten Musiikkijuhlat järjestetään 6.-9.6.2019 jo kuudetta kertaa Naantalin Musiikkijuhlien ja Pelastakaa Lapset ry:n yhteistyönä. Ohjelmassa riemastuttavat Täti Moonika ja Pingviiniorkesteri, Orkesterisatu Hiiri sekä lastenooppera Tuhkimo. Sunnuntaina 9.6. vietetään jo perinteeksi muodostunutta suurta lastenjuhlaa Kirkkopuistossa ja toiminnallista museopäivää Naantalin museossa.

Laulujen laineille ja metrolla mummolaan päästään Täti Moonikan ja Pingviiniorkesterin tahdissa torstaina 6.6. Koko perheen konsertissa lauletaan yhdessä kaikille tuttuja lastenlauluja ja tutustutaan orkesterin soittimiin. Täti Moonika ja Pingviiniorkesteri muistuttavat, jos sul lysti on, niin ota taputuskädet mukaan.

Perjantaina 7.6. estradille astuu Orkesterisatu Hiiri. Hiiriorkesteri sekä säveltäjä, kapellimestari ja kertoja Satu Simola kertovat meille tarinaa hiirestä, joka asuu rakentamassaan hirviökoneessa suojautuakseen maailmalta. Mukana on soitinesittely ja paljon tuttuja lastenlauluja.

Ensiesityksen vuonna 1817 saaneesta Rossinin Tuhkimosta on tehty lyhennetty, 60 minuutin suomenkielinen koko perheen lastenooppera. Se nähdään Kristoffer-salissa lauantaina 8.6. Teokseen on lisätty myös puherepliikkejä, joten se on sujuva ja kepeä seurattava. Esiintyjinä ovat nuoret ammattilaulajat mm. Tuhkimon roolissa Suvi Larjamo. Orkesteria imitoi pianisti Laura Kivikoski.

Naantalin museossa on Lasten museopäivä sunnuntaina 9.6. Museossa vietetään silloin 100-vuotisjuhlaa ja lapset saavat kokeilla monenlaisia entisajan askareita. Suuren suosion saanutta Naantalin Lastenjuhlaa vietetään Pelastakaa Lapset ry:n johdolla Naantalin Kirkkopuistossa niin ikään sunnuntaina 9.6. Ohjelmassa on leikkiä, laulua, kuvataidetta, kirjallisuutta, keppihevosia, ilmapalloja, pehmoeläinklinikka ja Aura Brass Band johtajanaan Petri Junna.

– Lasten kulttuuritarjonnalle on valtava tarve. Meille on tärkeää, että Naantalin Musiikkijuhlien yhteydessä on laadukasta ohjelmaa myös lapsille. On hienoa, että saamme tehdä yhteistyötä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa, kiittää Naantalin Musiikkijuhlien toimitusjohtaja Tiina Tunturi.

– Lapsiperheet osaavat jo odottaa kesän musiikkijuhlia. Pystymme näin antamaan uusilla tavoilla apua ja iloa lapsille ja lapsiperheille. Yhteistyömme Naantalin Musiikkijuhlien kanssa on erittäin merkittävää, kertoo Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Christina Leppänen.

Naantalin Musiikkijuhlien liput ovat myynnissä Lippupisteessä: www.lippu.fi. Naantalin suuri lastenjuhla ja Lasten museopäivä ovat maksuttomia. Tutustu koko ohjelmaan ositteessa: www.naantalinmusikkijuhlat.fi.

Naantalin Musiikkijuhlat on yksi Suomen vanhimmista ja arvostetuimmista musiikkifestivaaleista. Sen ohjelmiston keskiössä on kamarimusiikki kaikessa monimuotoisuudessaan. Vuosittain ohjelmaa täydentävät myös maailman huipputaiteilijoiden resitaalit sekä maineikkaiden orkesterien vierailut. Kamarimusiikkitapahtumana se tunnetaan korkeasta taiteellisesta tasostaan, idyllisistä konserttipaikoistaan sekä ajankohdastaan Suomen festivaalikesän avaajana. Juhlien korkeatasoisuus on monesti huomioitu myös kansainvälisesti. Musiikkijuhlat järjestetään kesäkuun alussa.