05.02.2026
Mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (1920) nähdään Tampereen tuomiokirkossa Tampereen elokuvajuhlilla – musiikin elokuvaan improvisoi jälleen urkuri Esa Toivola
Tampereen tuomiokirkossa nähdään perjantaina 6. maaliskuuta saksalainen mykkäelokuvan merkkiteos Tri Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920) osana Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoa.
Aiempien Tuomiokirkossa nähtyjen mykkäesitysten tapaan musiikkina kuullaan urkumusiikkia, jonka improvisoi urkuri Esa Toivola. Kyseessä on jo seitsemäs kerta, kun Tampereen elokuvajuhlat ja Tampereen evankelis luterilaiset seurakunnat järjestävät mykkäelokuvanäytöksen Tuomiokirkossa.
Elokuvanäytös alkaa perjantaina 6.3.2026 kello 19 ja siihen on yleisöllä vapaa pääsy. Tuomiokirkon ovet avataan kaksi tuntia ennen näytöstä.
Aiheeltaan ajankohtainen ekspressionistinen taideteos
Robert Wienen ohjaama Tri Caligarin kabinetti on jäänyt elokuvahistoriaan ennen kaikkea hätkähdyttävän lavastuksensa vuoksi. Elokuvassa kaupungin kadut ja rakennukset, jopa varjot, on maalattu lavasteisiin jyrkkinä kontrasteina, vinoina ja epäsymmetrisinä muotoina. Tri Caligarin kabinetti onkin tunnettu, tyylipuhdas esimerkki ekspressionistisesta elokuvasta.
Tampereen elokuvajuhlien festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso kertoo, että elokuva valittiin ohjelmistoon paitsi sen taiteellisten ansioiden myös elokuvan ajankohtaisuuden vuoksi.
– Tri Caligarin kabinetti on visuaalisesti edelleen ainutlaatuinen elokuva, ja ehkä epämiellyttävän ajankohtainenkin. Elokuvan päähenkilö on irrationaalinen, valheilla manipuloiva megalomaanikko. Yhteydet nykypäivään katsoja voi itse arvioida, sanoo Laakso.
Elokuvassa salaperäinen tohtori Caligari saapuu pikkukaupungin markkinoille mukanaan unissakävelijä, Cesare, jota Caligari ohjailee. Pian kaksikon saapumisen jälkeen kaupungissa tapahtuu kaksi murhaa, joita toisen murhatun ystävä alkaa selvittää.
Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana Saksassa tehtiin elokuvia, joiden on myöhemmin tulkittu ennakoineen Adolf Hitlerin ja natsismin esiinnousua saksalaisessa yhteiskunnassa. Tri Caligarin kabinetti on tunnettu esimerkki näistä elokuvista, ja
elokuvan keskeisen henkilön nimi esiintyy elokuvatutkimuksen klassikkoteoksen nimessäkin – saksalaissyntyisen Siegfried Kracauerin maineikas, saksalaista elokuvaa analysoiva teos on nimeltään Caligarista Hitleriin: saksalaisen elokuvan psykologinen historia (1947).
Urkuri Esa Toivola reagoi yleisön tunnelmiin
Musiikin elokuvaan improvisoi Tampereen tuomiokirkon urkuri Esa Toivola, joka on toiminut mykkäesitysten muusikkona myös aiemmissa elokuvajuhlien Tuomiokirkon näytöksissä.
Toivola kertoo, että elokuvanäytöksissä toisinaan myös yleisön reaktiot vaikuttavat musiikin syntyyn – toisin kuin tavanomaisissa konserteissa, joissa noudatetaan säveltäjän luomaa sävellystä.
– Elokuvanäytöksissä pääosassa on kuvan ja musiikin yhdistelmä ja soitan niissä improvisoitua musiikkia elokuvan käsikirjoituksen mukaisesti. Se antaa myös mahdollisuuden reagoida tilanteeseen: kun yleisö eläytyy elokuvan johonkin kohtaukseen kuuluvasti, se innoittaa myös musiikin tekemistä, sanoo Toivola.
Toivolan lahjakkuus elokuvamusiikin improvisoinnissa on huomattu muuallakin kuin Tampereella; hän vieraili urkurina tänä vuonna tammikuussa myös Musiikkitalossa Helsingissä, jossa hän soitti musiikin kahteen Charlie Chaplinin elokuvaan ja Ohukaisen ja Paksukaisen komediaan.
Tampereen elokuvajuhlien ensimmäinen esitys Tuomiokirkossa oli vuonna 2019, jolloin nähtiin Minna Canthin näytelmään perustuva mykkäelokuva Murtovarkaus (1926). Vuonna 2020 esitettiin Victor Sjöströmin ohjaama Ajomies (1921), vuonna 2022 Carl Theodor Dreyerin Jeanne d’Arcin kärsimys (1928) ja vuonna 2023 nähtiin ukrainalainen mykkäklassikko, Dziga Vertovin ohjaama Mies ja elokuvakamera (1929).
Kahtena edellisenä vuonna Tuomiokirkossa on katsottu kotimaisia elokuvia. Vuonna 2024 esitettiin Juho Kuosmasen ohjaama lyhytelokuvien trilogia, Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012), Salaviinanpolttajat (2017) ja Kaukainen planeetta (2023). Viime vuonna ohjelmistossa nähtiin Teuvo Puron ohjaama Vaihdokas (1927).
TRI CALIGARIN KABINETTI (DAS CABINET DES DR. CALIGARI)
Urut: Esa Toivola
Perjantaina 6.3.2026 kello 19
Vapaa pääsy
Kesto: 78 minuuttia
Ikäraja: 7 vuotta
Saksa, 1920
Ohjaus: Robert Wiene
Käsikirjoitus: Hans Janowitz ja Carl Mayer
Päärooleissa: Werner Krauss (Caligari), Conrad Veidt (Cesare), Friedrich Feher (Francis), Lil Dagover (Jane), Hans Heinz von Twardowski (Alan)
Tekstitykset: suomi, saksa
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Tampereen elokuvajuhlat, Tampereen evankelis luterilaiset seurakunnat ja Creative Technology Finland.
Tampereen elokuvajuhlat 4.–8.3.2026
tamperefilmfestival.fi