30.10.2022

Muutos Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoon

Ron Carter Foursight -kvartetin Euroopan kiertue on peruuntunut terveyssyistä.

Tullikamarin Pakkahuoneella lauantaina 5. marraskuuta esiintyy Ramón Valle Quintet. Konsertin muut esiintyjät ovat ennakkotietojen mukaisesti Seppo Kantonen Bias ja Theo Croker ”Love Quantum”.

Ramón Valle on kuubalaisten jazzpianistien kärkikastia. Valle on asunut 20 vuotta Hollannissa ja esiintynyt lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla. Ramón Vallen yhteistyökumppaneita ovat olleet muiden muassa Roy Hargrove, Marcus Miller, Chucho Valdes ja Ahmad Jahmal.

Kuubassa syntynyt ja varttunut, Havanan taideakatemiasta pianistiksi vuonna 1984 valmistunut Valle on tehnyt kolmetoista omaa albumia. Vuonna 2018 hän voitti Kuuban arvostetuimman Cubadisco Award -palkinnon albumillaan ”The Art of Two”. Vallen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluu kuubalaisyleisön rakastama Levitando.

Tampere Jazz Happening järjestetään 3.-6.11.2022.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

02.11.2026

Tampere Jazz Happening: Suomalaisen jazzin tekijöitä palkittiin Tampereella – Yrjö-palkinto Pauli Lyytiselle 

Kotimaisen jazzalan merkittävimmät tunnustukset jaettiin Tampereella 30. lokakuuta. Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon saksofonisti Pauli Lyytiselle, Andania-elämäntyöpalkinnon Dallapé-orkesterille ja nuorelle muusikolle myönnettävän Taimi-palkinnon saksofonisti Oona Mattssonille. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen sai Jazzkerho -76, Joensuu ry. 60 vuotta sitten…

27.10.2026

Tampere Jazz Happening käynnistyy torstaina

45. kansainvälinen Tampere Jazz Happening käynnistyy torstaina 29.10. ja avaa samalla uudistetun Tullikamarin ovet yleisölle ensimmäistä kertaa. Nelipäiväinen festivaali tuo Tampereelle 23 yhtyettä Suomesta ja maailmalta sekä uuden taiteellisen johtajan Martyna van Nieuwlandin kokoaman ohjelmiston,…

01.09.2026

Tampere Jazz Happeningin ohjelma julki

Pyhäinpäivänä viikonloppuna 45. kerran järjestettävällä Tampere Jazz Happeningilla on kunnia avata uudistetun Tullikamarin ovet yleisölle. Festivaalin uuden taiteellisen johtajan Martyna van Nieuwlandin kokoamassa ohjelmassa on teemamaana Alankomaat. Hollantilaista musiikkia kuullaan sekä torstain 29.10. avajaiskonsertissa Klubilla…