10.05.2023

Musiikin ajassa yhteisöllinen tilateos ja konsertti pimeässä

Quatuor Bozzini -jousikvartetti tuo Viitasaarelle tilateoksen, jonka esitykseen kuka tahansa voi osallistua. Äänet ja Tilat -teema näkyy myös konsertissa, jossa kohtaavat pilkkopimeä konserttisali ja valoisa kesäilta. John Cagen 40 vuoden takaista vierailua muistellaan valokuvanäyttelyssä.

Viitasaaren kirkossa koetaan lauantaina 8. heinäkuuta ainutlaatuinen yhteisöllinen konsertti, jonka toteuttamiseen kuka tahansa voi osallistua instrumentista ja musiikkityylistä riippumatta. Quatuor Bozzinin johdolla toteutettava James Tenneyn In a Large Open Space on samalla myös tilateos, sillä kuulijat voivat esityksen aikana liikkua vapaasti kirkossa musiikin ympäröiminä. Musiikin aika toteuttaa tapahtuman yhteistyössä Viitasaaren musiikkiopiston kanssa, ja osallistumisohjeet ja tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyvät Musiikin ajan verkkosivuilta.

Valo ja pimeys lyövät kättä Georg Friedrich Haasin teoksessa Solstices (Päivänseisauksia), joka kuullaan Viitasaari areenalla saman illan myöhäiskonsertissa. Konserttisali pimennetään Riot Ensemblen esittämän teoksen ajaksi kokonaan.

“Teos on sekä palkitseva että haastava äänikylpy. Siinä kohtaavat festivaalin kaksi teemaa: äänet ja tilat“, kuvailee Musiikin ajan taiteellinen johtaja Johan Tallgren. “Valoon ja pimeyteen liittyvän teoksen esittäminen keskellä Suomen kesää on samalla sekä absurdia että täysin loogista“, hän jatkaa.

Säveltäjä John Cagen ikonisesta vierailusta Musiikin aikaan on tänä vuonna kulunut tasan 40 vuotta. Vierailua muistellaan yhteistyössä Viitasaari-seuran kanssa järjestettävässä näyttelyssä, jossa on esillä viitasaarelaisen Mauri Kuokkasen Cage-aiheisia valokuvia. Näyttely on esillä Viitasaaren kirjastossa heinäkuun ajan.

Festivaalilla kuullaan myös Cagen musiikkia. Riot Ensemble esittää ympäristönmuutosta ja muita yhteiskunnallisia ongelmia käsittelevän Lecture on the Weather -teoksen Viitasaaren kirkossa perjantaina 7.7. Päätöspäivänä 9.7. kuullaan Cagen Song Books, jonka esittävät Musiikin ajan kurssilaiset säveltäjä-äänitaiteilija Joan La Barbaran ohjaamana. Festivaalilla järjestettävälle John Cage: Song Books -kurssille on vielä vapaita paikkoja, ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Musiikin ajan verkkosivuilta.

Viitasaarella 4.–9.7. järjestettävän Musiikin aika -nykymusiikkifestivaalin avaavat London Sinfoniettan konsertit Viitasaari areenalla 4.-5.7. Koko ohjelma julkaistaan touko-kesäkuun vaihteessa.

41. Musiikin aika 4.–9.7. 2023 | Musiikin aika 4.–9.7.2023

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

27.02.2024

Musiikin aika 2024 tutkii osallisuuden pelejä

Viitasaaren Kesäakatemian kurssit ja Musiikin ajan keskusteluohjelma käynnistyvät tiistaina 2. heinäkuuta. Avajaiskonsertti pidetään torstaina 4.7. kello 19.00 Viitasaari Areenalla. Ohjelmasta vastaa International Ensemble Modern Academy kapellimestarinaan Raimonda Skabelkaite. Tänä vuonna Musiikin aika käsittelee osallisuutta, osallistumista ja…

22.01.2024

Musiikin aika: Ohjelmistokehittäjä ja yleisötyöskentelyn huippunimi Viitasaaren Kesäakatemian opettajina – Tule inspiroitumaan ja opiskelemaan aikamme musiikkia!

Musiikin aika -festivaalin Kesäakatemia 2.–7.7.2024 tarjoaa jälleen ainutlaatuisen mahdollisuuden opiskella aikamme musiikkia maailmankuulujen säveltäjä-pedagogien johdolla inspiroivassa ja kansainvälisessä ympäristössä. Haku kursseille on nyt avattu. Tämänvuotisesta sävellyskurssista vastaa ruotsalainen Jesper Nordin, jonka musiikkia on kuultu muun…