18.04.2012

Musiikin ajan juhlavuonna tapahtuu 3.-8.7.

Viitasaarella voi tänä kesänä käydä paikallisten kodeissa konserteissa, tuoksutella Max Perttulan festivaalille suunnittelemaa nimikkotuoksua, kuulla monia kantaesityksiä, tutustua juhlanäyttelyihin, mennä Einojuhani Rautavaara -kuorosävellyskilpailun finaalikonserttiin tai vaikkapa tanssia Uuden Dallapén tahtiin. 30-juhlavuottaan viettävä Musiikin aika tarjoaa monipuolisen ja mielenkiintoisen ohjelmiston, johon voi tutustua uusilla kotisivuilla.

Kantaesityksiä ja kansainvälistä klangia

Tämän kesän merkittävin ulkomainen vieras on Suomessa ensimmäistä kertaa vieraileva Klangforum Wien Itävallasta. Se esittää mm. tapahtuman pääsäveltäjävieraan Beat Furrerin teoksia ja muuta itävaltalaista ohjelmistoa. Festivaalilla kuullaan jopa seitsemän kantaesitystä, kotimaisista säveltäjistä mm. Juha. T. Koskiselta ja Lauri Kilpiöltä sekä ulkomaisista uusi teos meksikolaiselta Arturo Fuentesilta, jonka esittää saksalainen Aleph Gitarrenquartett. Kotimaiset esiintyjäryhmät ja solistit ovat alan huippuja; Klangforum Wienin riveissä vaikuttava pianisti Joonas Ahonen soittaa Kilpiön Musiikin ajan tilaaman uuden teoksen. Festivaalin omiin tilauksiin kuuluu myös Sami Klemolan uusi sävellys, joka saa ensiesityksensä avajaiskonsertissa 3.7. Intiimimpään tunnelmaan pääsee kotikonserteissa, joissa musisoivat mm. Duo Dryades ja Jyrki Myllärinen.

30 vuotta aikamme musiikin asialla

Viitasaaren kesäakatemia ry perustettiin v. 1982. Siitä lähtien Viitasaarella ollaan vietetty nykymusiikin juhlia tavalla ja toisella, tänä vuonna siis jo 30. kertaa. Tapahtuman historiaan voi tutustua kahdessa näyttelyssä, joissa on esillä mm. Riikka Talvitien aiheeseen liittyvä installaatio ja valokuvia menneiltä vuosilta. Juhlavaa on lanseerata Suomen ainoan parfymöörin, viitasaarelaisen Max Perttulan festivaalille suunnitelema tuoksu.

Juhlavuoden kunniaksi festivaali on saanut uuden ilmeen Tero Ahosen suunnittelemalla logolla ja täysin uudistetetuilla kotisivuilla, jotka aukeavat tänään paljastaen festivaalin ohjelmiston. Musiikin ajan juhlavuosi avataan myös Tampere Biennalessa, jossa defunensemble esiintyy M.A. Nummisen kanssa avajaisillan konsertissa ”Tampereelta Viitasaarelle” klo 21. Tervetuloa siis myös Tampereelle!

http://www.musiikiaika.org