19.11.2014

Musica nova Helsinki -festivaali esittelee tuoreinta nykymusiikkia ympäri maailmaa

Musica nova Helsinki, 6.–14.2.2015
Dialogues–Vuoropuheluja

Suomen suurin nykymusiikkifestivaali järjestetään 6.–14.2.2015. Festivaalin teemana ovat vuoropuhelut mm. säveltäjien ja esittäjien, sukupolvien sekä taiteenlajien välillä. Ohjelmisto tarjoaa katsauksen ajankohtaisimpaan nykymusiikkiin; valtaosa teoksista on sävelletty vuoden 2000 jälkeen. Festivaali sisältää myös ennätysmäärän ilmaisohjelmistoa. Residenssisäveltäjinä Suomeen saapuvat ranskalainen Pascal Dusapin, tanskalainen Hans Abrahamsen sekä yhdysvaltalainen Fred Lerdahl.

”Festivaali tuo Helsinkiin vakiintuneita säveltäjänimiä sekä esittelee nousevia nuoria tekijöitä. Tuomme esiin säveltäjien ja esittäjien välistä vuorovaikutusta, sekä sukupolvien läpi kulkevia teemoja. Mukana on paljon opettaja–oppilas-pareja, ja kantaesitysten lisäksi monet teokset kuullaan kantaesittäjiensä tulkitsemina. Useat säveltäjät ovat myös ohjelmistossa kaksoisroolissa esiintyjinä, opettajina tai luennoitsijoina”, festivaalin taiteellinen johtaja, sellisti Anssi Karttunen sanoo.

Avajaiskonsertti johdattelee festivaalin teemoihin ja esittelee kaksi residenssisäveltäjistä, Pascal Dusapinin ja Hans Abrahamsenin. Esiintyjät ovat monissa rooleissa, kun John Storgårds toimii sekä Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestarina että viulusolistina. Tämän hetken valovoimaisimpiin laulajiin kuuluva kanadalainen Barbara Hannigan esiintyy konsertissa myös niin solistina kuin kapellimestarina. Konsertissa kuullaan myös festivaalin nuorimman säveltäjän, Louis Chiapettan (s. 1989) tilausteoksen kantaesitys.

Teemaa valottaa myös toisen festivaalipäivän Creative Dialogue -konsertti. Konseptin alla on järjestetty työpajoja vuodesta 2008. Tavoitteena on rohkaista nuoria esittäjiä ja säveltäjiä luovaan dialogiin, joka inspiroi molempia osapuolia sekä musiikkikenttää laajemmin. Juuri ennen Musica novaa järjestettävässä työpajassa vetäjinä toimivat Kaija Saariaho, Karttunen sekä pianisti Tuija Hakkila. Osallistujat on kutsuttu Euroopan ja Yhdysvaltojen huippukonservatorioista.

Creative Dialoguessa Kaija Saariaho toimii niin opettajana kuin säveltäjänä: konsertissa työpajaan osallistuvat instrumentalistit esittelevät osallistuvien säveltäjien sekä Saariahon uusimpia teoksia. Konserttiin on vapaa pääsy.

Toisen festivaalipäivän iltana Suomeen saapuu ensimmäistä kertaa palkittu saksalainen Boulanger Trio. Vuonna 2006 perustetun ensemblen ohjelmassa vuoropuhelua käyvät mm. opettaja-oppilas-pari Michael Jarrell ja Johannes Maria Staud sekä sukupolvien ääripäät säveltäjien Elliott Carter (1908–2012) ja Sean Shepherd (s. 1979) kautta. Myös mannerten rajat ylittyvät ohjelmistossa, joka sisältää amerikkalaisia, eurooppalaisia ja japanilaisia teoksia.

Nykymusiikin kotimaiset osaajat

Zagros Ensemble kunnioittaa konsertissaan kotimaisen nykymusiikin suurta nimeä, Jukka Tiensuuta. Konsertti keskittyy säveltäjän viimeisimpään, 2000-luvun tuotantoon.

Toista kotimaista johtavaa ensembleä, Uusintaa, kuullaan keskiviikkona 11.2. Magnus Lindberg johtaa säveltäjäystäviensä Dusapinin ja Fred Lerdahlin teokset, lisäksi kuullaan mm. Riikka Talvitien oboekvinteton kantaesitys. Solistiksi saapuu pianistitähti Nicolas Hodges.

Suomen musiikkikentän ravistaja, defunensemble, puolestaan tulkitsee klubi-illassaan nuorimman säveltäjäpolven teoksia elektroniikan kanssa. Konsertti esittelee Suomen, Yhdysvaltojen sekä Tanskan viimeisimpiä nykymusiikin tuulia.

Vuoropuhelua yli genrerajojen

Korvat auki ry:n audiovisuaalisessa kokonaisuudessa nuoret säveltäjät sekä Teatterikorkeakoulun Valo- ja äänisuunnittelun laitoksen valotaiteen opiskelijat muodostavat taiteenlajit ylittäviä työpareja. Konsertti tarjoaa läpileikkauksen nuorimman polven taiteilijoiden visioihin.

Taiteenlajit ylittyvät myös festivaalin päätöspäivänä 14.2. Argentiinalaisen koreografi Diana Theocharidisin Cifra 3 -teoksessa tanssi, musiikki, kuva ja tila käyvät dialogia keskenään. Cifra 3 sisältää myös kaksi kantaesitystä, portugalilaiselta Vasco Mendonçalta ja argentiinalaiselta Pablo Ortizilta.

Päätöskonsertissa kuullaan Avanti!n ja Helsingin kamarikuoron tulkitsemina säveltäjien vuoropuheluita ajan, tilan sekä filosofian kanssa: Wolfgang Rihmin teoksen teksti on Friedrich Nietzschelta, Hans Abrahamsen puolestaan tutkii kysymyksen ja vastauksen problematiikkaa suurteoksessaan Schnee.

Ennätysmäärä ilmaistapahtumia

Musica nova tarjoaa myös lapsille mahdollisuuden tutustua nykymusiikin maailmaan. Korvat auki järjestää koko perheelle ilmaispäivän Bokvillan-huvilassa Arabiassa, jossa lasten ja nuorten on mahdollista tutustua soittimiin ja luoda itse musiikkia.

Suomen johtaviin instrumentalisteihin kuuluvan Timo Korhosen GuitarElectronics -ilmaiskonsertti sisältää kaksi kantaesitystä, Lauri Supposelta ja Markku Klamilta. Kaikki teokset käyttävät teknologiaa rakentaakseen erilaisia akustisia tiloja Musiikkitalon Black Box -saliin.

Festivaalin resitaalit levittäytyvät konserttisalien ulkopuolelle, mm. Helsingin kaupungintalolle sekä EMMA-museoon Espooseen. Konserteissa kuullaan kotimaisia pianisteja Joonas Ahosta ja Tuija Hakkilaa, portugalilaista lyömäsoitinmestaria Pedro Carneiroa sekä itävaltalaista viulistia Ernst Kovacicia.  

NYKY Ensemblen konsertissa puolestaan omistaudutaan pianolle. Joonas Ahosen kuratoima iltakonsertti esittelee Sibelius-Akatemian opiskelijoiden soittamina etydejä viimeisen 15 vuoden ajalta. Resitaaleihin sekä NYKYn konserttiin on vapaa pääsy.

Aiemmin julkaistuun ohjelmistoon kuuluvat festivaalin uusien päärjärjestäjien, Tapiola Sinfoniettan ja Suomen Kansallisoopperan, sekä Radion sinfoniaorkesterin ja Klang-konserttisarjan konsertit.

**

Konserttien lisäksi järjestetään luentoja ja taiteilijatapaamisia, joiden tarkat tiedot päivittyvät nettisivuille www.musicanova.fi.

Kaikki Musica novan liput ovat saatavissa Lippupisteestä tai Lippupalvelusta. Liput ovat myynnissä ohjelmistokohtaisesti, tarkat myyntitiedot löytyvät osoitteesta www.musicanova.fi.

Musica nova Helsinki 2015 pääjärjestäjät: Helsingin juhlaviikot, Helsingin kaupunginorkesteri, Sibelius-Akatemia, Suomen Kansallisooppera, Tapiola Sinfonietta, Yleisradio

**

Hans Abrahamsen

Tanskalaisen Hans Abrahamsenin (s. 1952) Schnee-teosta (2008) pidetään yhtenä tämän vuosisadan merkittävimmistä sävellyksistä. Hän opiskeli sekä musiikinhistoriaa, -teoriaa ja käyrätorvea Tanskan kuninkaallisessa musiikkikonservatoriossa Kööpenhaminassa että samanaikaisesti sävellysoppia yksityisesti Per Nørgårdin, Pelle Gudmundsen-Holmgreenin ja György Ligetin opissa. Abrahamsen tunnetaan säveltäjänä, joka on uudistanut tyyliään teos teokselta. 16-vuotiaana sävellystyönsä aloittaneen Abrahamsenin tuotanto on hyvin  omaperäinen, monet teokset elävät useina versioina erilaisille kokoonpanoille. Lukuunottamatta let me tell you-laulusarjaa Abrahamsenin tuotanto on lähes kauttaaltaan instrumentaalimusiikkia orkestereille ja kamariyhtyeille. Hän on saanut Carl Nielsen -palkinnon 1989 sekä Wilhelm Hansenin säveltäjäpalkinnon 1998.

Pascal Dusapin

Ranskalainen Pascal Dusapin (s. 1955) kuuluu aikamme merkittävimpien ja arvostetuimpien säveltäjien joukkoon. Dusapin opiskeli arkkitehtuuria ja on myös arvostettu valokuvaaja. Säveltäjänä tärkeä vaikuttaja hänelle oli Iannis Xenakis, muuten hän on periaatteessa itseoppinut. Dusapinin musiikkia voi luonnehtia sekä lyyriseksi että voimakkaan emotionaaliseksi. Hänen laaja tuotantonsa kattaa niin vokaalimusiikkia, oopperoita, yhdeksän instrumentaalikonserttoa, orkesteriteoksia ja kamarimusiikkia. Useasti palkittu Dusapin on työskennellyt monien nimekkäiden taiteilijoiden kanssa yli genrerajojen, kuten koreografi Sasha Waltzin, nykytaiteilija James Turrellin sekä musiikin puolelta mm. Simon Rattlen sekä Berliinin filharmonikoiden kanssa.

Fred Lerdahl

Yhdysvaltalaisen Fred Lerdahlin (s. 1943) musiikki on arvostettua sen omaperäisen harmonisen rakenteen ja muodon ansiosta. Eleganteilla ja ilmaisuvoimaisilla sävellyksillään hän luo siltoja menneen ja tulevan välille. Lerdahlin teoksia ovat tilanneet mm. Juilliard String Quartet, St.Paul Chamber Orchestra ja niitä ovat esittäneet tunnetuimmat orkesterit ja yhtyeet ympäri maailmaa Hän on ollut residenssisäveltäjänä monilla kansainvälisillä festivaaleilla ja luennoijana arvostetuimmissa yliopistoissa ja instituutioissa. Lerdahl on Columbia Yliopiston professori New Yorkissa vuodesta 1981.  Hän on myös tuottelias kirjoittaja erityisesti kognitiivisen musiikkitieteen saralla. Vuonna 2010 Lerdahlia kunnioitettiin amerikkalaisen American Academy of Arts and Letters -jäsenyydellä. Kolme hänen tällä vuosituhannella säveltämistään kappaleistaan on ollut Pulitzer-palkinnon finalissa: Time after Time ensemblelle, Third String Quartet jousikvartetille sekä Arches sellolle ja ensemblelle.