11.05.2021

Mikkelin Musiikkijuhlat järjestetään jo 30. kerran!

“Suomalainen fantasia”

Kiitämme yleisöä ja yhteistyökumppaneitamme tuesta ja uskollisuudesta haastavan koronavuoden aikana. Olemme joutuneet siirtämään ja muokkaamaan konsertteja useaan kertaan. Onneksi koronatilanne on viimein helpottamassa, ja uskomme että heinäkuussa meitä odottaa iloinen jälleennäkeminen!

Mikkelin Musiikkijuhlilla on tulevana kesänä juhlavuosi. Alkujaan pieni kamarimusiikkifestivaali on kasvanut Maestro Valeri Gergijevin myötä kansainväliseksi tapahtumaksi, jolla on kuitenkin syvät juuret suomalaisessa ja paikallisessa festivaalikentässä. Mikkelin Musiikkijuhlat vietetään nyt jo 30. kerran, ja kutsumme teidät kaikki lämpimästi mukaan juhlavuoden tapahtumiin.

Mariinskin orkesteri esiintyy neljänä päivänä, Maestro Valeri Gergijevin johtaessa kolme ensimmäistä konserttia. Neljännen konsertin johtajana debytoi nuori suomalainen, rakettimaista kiitoa kapellimestaritaivaan huipulle tekevä Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Tätä kirjoittaessa näyttää matkustusrajoitusten suhteen hyvältä, ja teemme joka päivä töitä saadaksemme Mariinskin ja Maestron jälleen Mikkeliin. Pieni epävarmuus asiassa kuitenkin on, kuten olemme korona-aikana tottuneet hyväksymään, ja siksi emme ihan vielä avaa näiden konserttien lipunmyyntiä. Mariinskin ohjelmisto on työn alla, alustavan tiedon mukaan luvassa on ainakin venäläistä musiikkia, kuten Tšaikovskin, Prokofjevin ja Šostakovitšin sinfonioita. Orkesterin neljännessä konsertissa kuullaan Dvořákin yhdeksäs sinfonia.

Meillä on suuri kunnia saada Musiikkijuhlille suomalaisen säveltäjälegendan Kalevi Ahon uuden teoksen kantaesitys. Mikkelin kaupunginorkesteria johtaa Erkki Lasonpalo, ja solistina toimii harmonikkataiteilija Janne Valkeajoki. Ennen konserttia Suomen Sinfoniaorkestereiden puheenjohtaja Erkki Liikanen haastattelee säveltäjää, ja tilaisuudessa näytetään arkistomateriaalien helmiä.

Musiikkijuhlat huipentuu Suomalaiseen Fantasiaan, joka on perinteinen sinfoniakonsertti yhdistettynä moderniin digitaalitekniikkaan, suomalaiseen luontoon ja taiteellisiin visualisointeihin. Konsertin yhteistyökumppaneina toimivat XAMK, OiOi ja Lumme Energia. Suomalaisen Fantasian esittävät Sinfoniaorkesteri Vivo ja Festivaalikuoro, johtajanaan Erkki Lasonpalo. Visualisoinneista vastaavat OiOi, sekä XAMKin järjestämän musiikin visualisoimiskilpailu Synestesian voittajatyöt.

Sinfonisen musiikin ohella kuullaan kamarimusiikkia ja liediä, sekä skandinaavista kansanmusiikkia huippuyhtye Friggin tähdittämänä 10.7. Naisvuoren kesäteatterilla. Musiikkijuhlilla nähdään myös runsaasti oheisohjelmaa, joka tarkentuu alkukesän aikana. Oheisohjelma jakautuu useisiin kohteisiin ympäri kaupunkia: päivän avaukset Stellan Tähtitorilla pianisti Tarmo Peltokosken johdolla, kirjastossa Satuseinä® lapsille, Tempossa kansanmusiikin
työpajoja nuorille, yllätysesiintyjiä torilla ja ravintoloissa – ja paljon muuta. Kaikki lähialueiden kuorot kutsutaan osallistumaan Musiikkijuhlille. Kuoroille tarjotaan koulutusta ja yhteisharjoituksia. 11.7. kuorot osallistuvat Suomalainen Fantasia -konsertin loppunumeroon esittämällä Sibeliuksen Finlandian yhdessä Vivon kanssa. Konserteissa kuullaan myös 30-vuotisjuhlavuoden tilausteos, Pasi Lyytikäisen ”Suomalainen Oodi Ilolle”.

Lipunmyynti aukeaa vaiheittain, alkaen 11.5. Ensimmäiseksi avaamme lipunmyynnin konsertteihin, joissa on ainoastaan suomalaisia esiintyjiä. Ulkomaisten taiteilijoiden konsertteja avautuu myyntiin sitä mukaa kun ne varmistuvat. Aluksi myyntiin tulee vain 50 % kapasiteetista, eli joka toinen paikka. Liput myy Lippupiste. Musiikkijuhlat näkyy ja kuuluu paitsi paikallisesti ja kansallisesti, myös kansainvälisesti. Gramophone-lehden keväällä ilmestyvä Festival Guide nostaa Mikkelin Musiikkijuhlat esille innovatiivisesta toiminnastaan Digitaalinen Konserttielämys -hankkeen parissa, ja mukaan sadan parhaimman eurooppalaisen festivaalin joukkoon. Korkeatasoisen festivaalimme tarjonta kiinnostaa entistä enemmän Keski-Euroopassa, muissa Pohjoismaissa ja Aasiassa. Musiikkijuhlien slogan on edelleen ajankohtainen: Paikallinen – Kansainvälinen – Elämys!

Mikkelin XXX Musiikkijuhlat järjestetään 4.-11.7.2021.