27.09.2022

Mika Nevalaisesta Savonlinnan Oopperajuhlien kaupallinen johtaja

Aiemmin Tampere-talo Oy:n liiketoimintajohtajana työskennellyt Nevalainen liittyy osaksi juhlien uutta johtokolmikkoa

Tampere-talo Oy:n liiketoimintajohtajana neljä vuotta työskennellyt Mika Nevalainen aloittaa Savonlinnan Oopperajuhlien kaupallisena johtajana vuoden 2023 alussa. Nevalainen liittyy osaksi uutta johtokolmikkoa, johon kuuluvat juhlista kokonaisvastuun kantava taiteellinen johtaja Ville Matvejeff ja talousjohtaja Tarja Halonen.

”Savonlinnan Oopperajuhlat on yksi Suomen arvostetuimmista kulttuuritapahtumista, joka tunnetaan myös kansainvälisesti ympäri Eurooppaa. Minulle on iso kunnia päästä mukaan ammattitaitoiseen tiimiin kehittämään ja kasvattamaan Oopperajuhlien asemaa yhtenä merkittävimpänä esittävän taiteen festivaalina, joka elää ajassa ja tuottaa elämyksiä monipuoliselle yleisölle Suomessa ja maailmalla”, Nevalainen sanoo.

Nevalaisella on laaja kokemus liiketoimintojen, B2B- ja B2C-myynnin ja markkinoinnin sekä viestinnän johto- ja kehitystehtävistä. Hän on toiminut aiemmin niin viestintä- kuin markkinointitoimistojen sekä media- ja hyvinvointiyhtiön toimitusjohtajana. Oopperajuhlille hän tuo etenkin kaupallista osaamista.

“Haluamme olla vielä vahvemmin yksi Euroopan kiinnostavimmista oopperafestivaaleista, ja houkutella lisää yleisöä ulkomailta. Strategiamme toteuttaminen edellyttää korkealaatuisten esitysten lisäksi vahvaa kaupallista osaamista, jotta saamme kävijämäärän kasvuun ja löydämme keinoja, joilla varmistamme korkealaatuisen linnaelämyksen”, Savonlinnan Oopperajuhlien hallituksen puheenjohtaja Johanna Lamminen sanoo.

Uusi kaupallinen johtaja tulee tekemään tiivistä yhteistyötä Oopperajuhlista kokonaisvastuun kantavan taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin kanssa. Vaikka tapahtumaa on järjestetty kymmeniä vuosia ja se on tunnettu niin Suomessa kuin maailmalla, sekä Nevalainen että Matvejeff uskovat, että kehitettävää ja kasvun mahdollisuuksia riittää vielä vuosiksi.

“Aino Ackté järjesti ensimmäiset Oopperajuhlat Savonlinnan historiallisessa Olavinlinnassa vuonna 1912. Juuremme ovat vahvasti Savonlinnassa, mielemme ja toimintaympäristömme globaali ja kosmopoliitti, kuten Acktékin aikansa suurena oopperatähtenä. 110 vuodessa Oopperajuhlista on tullut suuri tapahtuma ja suomalainen menestystarina. Oopperajuhlien taloudellinen menestys tulevaisuudessa antaa puitteet myös juhlien taiteelliselle menestykselle – ja toisinpäin. Taloutemme perustuu vahvasti lipputuloihin ja eurooppalaisittain poikkeuksellisen matalaan vain reilun 10% julkiseen tukeen, jonka osuuden toivomme tulevaisuudessa kasvavan nykyisestä. On tärkeää etsiä vanhojen ystäviemme rinnalle uusia yleisöjä ja yhteistyökumppaneita niin läheltä kuin etäältä. Haluamme Oopperajuhlien vaikutuspiirin laajenevan niin taiteellisesti kuin toiminnallisesti, ja odotan todella paljon yhteistyötä uuden, kokeneen kaupallisen johtajamme Mikan kanssa”, Matvejeff sanoo.

”Olavinlinnassa järjestettävät juhlat tarjoavat jo nyt uniikin oopperaelämyksen, jossa on kuitenkin vielä paljon saavutettavaa. Lähden nöyrästi ja kunnianhimoisesti yhdessä kollegoiden kanssa rakentamaan tulevaisuutta”, Nevalainen sanoo.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

29.11.2023

Ohjaaja-valokuvaaja Viivi Huuska toteutti Savonlinnan Oopperajuhlien festivaali-ilmeen ensi kesälle

Ohjaaja ja valokuvaaja Viivi Huuska toteutti Oopperajuhlien kesän 2024 ilmeen yhdessä meikkaaja-maskeeraaja Saara Sarvaksen kanssa. Ilmeen teemana on ”ooppera tulee iholle”. Kahden ihmisen kasvoille on kuvitettu Olavinlinna, Nabuccon kasvoja korostaa salama, Myyty morsian on täynnä iloa…

15.11.2023

Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen jatkaa Savonlinnan Oopperajuhlien valtuuston puheenjohtajana

Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistyksen uusi, lokakuussa nimetty valtuusto on valinnut keskuudestaan puheenjohtajakseen Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtajan Marjo Miettisen, joka jatkaa tehtävässä. Miettinen toimi tehtävässä myös valtuuston edellisen kauden kaksi viimeistä vuotta, kun hänen edeltäjänsä Johanna Lamminen valittiin Oopperajuhlien…

06.11.2023

Karita Mattila ja Prahan kansallisooppera esiintyvät yhteisessä konsertissa Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä

Kesän 2024 vierailija Prahan kansallisooppera esittää oopperakonsertissa Olavinlinnassa keskiviikkona 31.7.2024 tšekkiläisen oopperan keskeisiä teoksia. Prahan solistikunta täydentyy konsertissa upealla tavalla, kun Karita Mattila, eräs sukupolvensa merkittävimmistä Janáček-sopraanoista, tulkitsee Jenufa-osuudessa Kostelnička Buryjovkan dramaattista roolia, nyt ensi…