10.08.2015

Mika Kareksen debyytti Rauma Festivon taiteellisena johtajana oli menestys

Lauantaina päättynyt Rauma Festivo oli jälleen onnistunut. Tunnelman kruunasi loppuunmyyty Rauma-sali, kun ilmoille kajahtivat Lauantai-illan toivotut. Laura Alajääsken ja Mika Kareksen tähdittämässä konsertissa ohjelmisto koostui musikaalisävelmistä ja klassisesta ohjelmistosta, joille monipuoliset muusikot Tomas Takolander ja Esko Grundström olivat antaneet tuoreet ja raikkaat sovitukset. Viikon varrella tutuksi tulleet pianisti Juho Alakärppä ja festivaalia varten koottu Tiera-kvartetti näyttivät lavalla muuntautumiskykynsä. Myös päivällä soinut koko perheen konsertti Nuorta voimaa keräsi Rauma-salin lähes täyteen. Konsertissa taituroivat Helsingin Juniorijouset ja Rauman Poikasoittokunta.

Tapahtuma keräsi viikon aikana konsertteihinsa noin 3500 kuulijaa, joka on Festivon uusi yleisöennätys.

Mika Kareksen suunnittelema ohjelmisto ja taitelijavalinnat osuivat nappiin. Viikon varrella yleisö sai osakseen parhaat palat siitä mitä nämä huipputaiteilijat ovat suuremmilla lavoilla ympäri maailman oppineet.

– Taiteilijoiden kesken vallitsi poikkeuksellinen henki, jota luotiin musisoiden ja saunoen ja se tarttui varmasti yleisöönkin.  Vuoropuhelu ja vuorovaikutus toimivat konserteissa erityisellä tavalla, hehkuttaa koko viikon taiteilijoita isännöinyt Mika Kares.

Erityisen välitön ja lämmin tunnelma oli torstain Carpe Diem –päivässä, jossa niinikään saatiin uusi yleisöennätys. Yksityispihoilla soineet minikonsertit keräsivät kuuntelijoita ja monet jatkoivat matkaa aina konsertista toiseen kaupunkisuunnistuksen lailla. Myös korkeatasoisiin kahvilakonsertteihin saapui yleisöä aiempaa enemmän.

Rauma Festivon toiminnanjohtaja Anna Grundström on myös tyytyväinen. Yleisö on löytänyt tapahtuman omakseen.

– Erityisen iloinen olen yhteistyöstä raumalaistoimijoiden, kuten Rauman Musiikkiopiston ja Poikasoittokunnan kanssa. Uusi yhteistyöavaus Rauma Bluesin kanssa saa varmasti jatkoa tulevaisuudessakin, kertoo nyt toista vuotta toiminnan johtajana toimiva Grundström hymyillen.

Seuraava Rauma Festivo järjestetään 2.-6.8.2016.

www.raumanfestivo.fi