07.12.2017

Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertueet ensi viikolla Pohjois-Lapissa ja Itä-Suomessa

Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertueet ensi viikolla Pohjois-Lapissa ja Itä-Suomessa; tanssitaiteilija Auri Aholan suunnittelema kiertue Inarissa, Sevettijärvellä ja Utsjoella 13.-17.12. ja viulisti Pekka Kuusiston suunnittelema kiertue Parikkalassa, Kesälahdella, Kiteellä, Punkaharjulla ja Helsingissä 16.-19.12.

 

Pekka Kuusiston johtama Meidän Festivaali on järjestänyt syksyllä 2017 Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehankkeen, jonka tavoitteena on tunnistaa Suomen taidetarjonnan hiljaisuuden maantiede, tehdä se näkyväksi ja tarjota eri alueiden ihmisille mahdollisuus korkeatasoisiin taide-elämyksiin osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Ensimmäinen, Kamus-kvartetin suunnittelema, Hiljaisuuden rikkominen -kiertue järjestettiin eri konserttikohteissa Uudellamaalla syyskuussa 2017. Inarissa asuva ja työskentelevä tanssitaiteilija Auri Ahola on suunnitellut toisen Hiljaisuuden rikkominen -kiertueista, joka järjestetään 13.-17.12. Inarissa, Muddusjärvellä, Sevettijärvellä ja Utsjoella. Pohjois-Lapin kiertueella esiintyvät mm. romanilaulaja Hilja Grönfors, joikutaiteilija Ingá-Máret Gaup-Juuso, viulisti Eriikka Maalismaa, sellisti Johannes Rostamo, viulisti Terhi Paldanius, rap-artisti Ailu Valle, tanssitaiteilija Auri Ahola sekä b-boy Jimi Kettunen. Kolmas kiertue on Meidän Festivaalin taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston suunnittelema ja se sijoittuu 16.-19.12. Itä-Suomen alueelle. Itä-Suomen kiertueella esiintyvät Suomen keskeisistä kansanmuusikoista koottu yhtye, jossa soittavat Pekka Kuusisto, Aili Järvelä, Sara Puljula, Milla Viljamaa ja Anssi Salminen. Meidän Festivaalin syksyn Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke päättyy tiistaina 19.12. G Livelabiin, Helsinkiin.

 

Meidän Festivaali omisti tämän kesän festivaalinsa 23.7.-29.7. Tuusulanjärvellä vuonna 1907 työnsä aloittaneille maailman ensimmäisille naispuolisille parlamentaarikoille, ja festivaalin teemana oli Äänioikeus. Syksyllä 2017 festivaali on järjestänyt hiljaisuutta monin eri tavoin tutkivan, tulkitsevan ja sitä rikkovan Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehankkeen osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Meidän Festivaalin ensimmäinen Hiljaisuuden rikkominen -kiertue oli Kamus-kvartetin suunnittelema ja se järjestettiin 11.-17.9. monissa eri konserttikohteissa Uudellamaalla (mm. KOTI Sleepover -aittainstallaatiossa, Suomen luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa, tyhjässä 3000m2 logistiikkahallissa Espoon Kerassa, Halosenniemessä Tuusulanjärvellä, Fiskarsin Seuraintalo Lukaalissa ja Ravintola Kuparipajalla, Lohjan suurimman puun Paavolan Tammen alla sekä Lohjansaaren Seurantalolla). Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertuekokonaisuus huipentuu ensi viikolla, kun luvassa on kaksi monipuolista kiertuetta eri konserttikohteissa Pohjois-Lapin ja Itä-Suomen alueilla tanssitaiteilija Auri Aholan ja Meidän Festivaalin taiteellisen johtajana Pekka Kuusiston suunnittelemana.

 

”Kun sain pyynnön suunnitella Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertueen Ylä-Lappiin, halusin kutsua mukaan tekijöitä, jotka ovat omalla sarallaan näyttäneet tietä rajoja rikkoen, kulttuurien kirjoa rikastuttaen ja ennakkoluulottomasti esiintyen. Kutsun heidät Suomen huipulle, joka on kulttuurisesti rikas, mutta eri tavalla kuin Etelä-Suomi. Joikaaja ei ole täällä harvinainen esiintyjä, jousikvartetti on”, kertoo Inarissa asuva ja työskentelevä tanssitaiteilija Auri Ahola. Tanssitaiteilija Auri Aholan suunnittelema Hiljaisuuden rikkominen -kiertue järjestetään 13.-17.12. Inarissa, Muddusjärvellä, Sevettijärvellä ja Utsjoella. Pohjois-Lapin kiertueella esiintyvät muun muassa tanssitaiteilija Auri Ahola, b-boy Jimi Kettunen, romanilaulaja Hilja Grönfors yhtyeineen, joikutaiteilija Ingá-Máret Gaup-Juuso, viulisti Terhi Paldanius, viulisti Eriikka Maalismaa, beatboxaaja Kevin Francett, rap-artisti Ailu Valle sekä sellisti Johannes Rostamo. Pohjois-Lapin kiertueen konserttipaikkoina ovat saamelaiskulttuurikeskus Sajos (13.12.), inarilainen kotitalo Muddusjärvellä (14.12.), Sevettijärven koulu (15.12.), Suomen pohjoisin ravintola-pub eli Pub Rastigaisa (16.12.) sekä Utsjoen kirkko (17.12.).

 

Keskiviikkona 13.12. kiertueen avajaisillassa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa, Inarissa saa ensi-iltansa Ville-Riiko Fofonoffin lyhytelokuva Seevvist jeegist, joka yhdistää suomalaista viittomakieltä ja tanssia inarinsaamelaiseen perinnemytologiaan. Torstaina 14.12. on luvassa kotikonsertti inarilaisessa kotitalossa Muddusjärvellä, jonne yleisö saapuu paikan päälle moottorikelkoilla. Perjantaina 15.12. ja lauantaina 16.12. ohjelmassa on hip hop -kulttuurille ominaiseen kilpailumuotoon nojaavat battlet seuraavien taiteijoiden kesken: viulisti Terhi Paldanius ja b-boy Jimi Kettunen vs. ballerina Auri Ahola ja rap-artisti Ailu Valle sekä äänessä mukana myös beatboxaaja Kevin Francett. Pohjois-Lapin kiertue päättyy Terhi Paldaniuksen, Eriikka Maalismaan, Emma Nymanin ja Johannes Rostamon muodostaman jousikvartetin kirkkokonserttiin sunnuntaina 17.12. Utsjoen kirkossa, jonka avaa Utsjoen kirkkoherra Päivi Aikasalo puheenvuorollaan, joka käsittelee kiertueen teemaa, Hiljaisuuden rikkominen.

 

Kolmas kiertue on Meidän Festivaalin taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston suunnittelema ja se sijoittuu 16.-19.12. Itä-Suomen alueelle. Luvassa on konsertteja Iloisen Pässin Maalaispuodissa Parikkalassa (16.12.), Ruokkeen Lomakylässä (16.12.), kahdessa alueen seudun palvelutalossa (17.12.), Kesälahden kirkossa (17.12.), ravintola ja huoltoasema Pivangalla (17.12.), neljä koululaiskonserttia Kiteesalissa ja Kesälahden koululla (18.12.-19.12.) sekä Hotelli Punkaharjulla (18.12.). Itä-Suomen kiertueella esiintyvät Suomen keskeisistä kansanmuusikoista koottu yhtye, jossa soittavat Pekka Kuusisto (viulu & laulu), Aili Järvelä (viulu & laulu), Sara Puljula (kontrabasso & laulu), Milla Viljamaa (harmooni & laulu) ja Anssi Salminen (kitara & laulu). Itä-Suomen kiertueen konserttien ohjelmassa on joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina. Itä-Suomen kiertuekokoonpano päättää kiertueensa Helsinkiin, jossa yhdessä keskeisimmässä musiikkiklubissa, G Livelabissa, järjestetään koko kiertuehankkeen päätöskonsertti tiistaina 19.12. klo 19.

 

Auri Aholan suunnittelema Hiljaisuuden rikkominen -kiertueen 13.-17.12.2017 ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: www.ourfestival.fi/ohjelma

 

Pekka Kuusiston suunnittelema Hiljaisuuden rikkominen -kiertueen 16.-19.12.2017 ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: www.ourfestival.fi/ohjelma/ita-suomi-helsinki

Meidän Festivaalia 2017 tukevat Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanketta kohdennetusti Suomi 100 -ohjelma, Suomen Kulttuurirahasto ja Musiikin edistämissäätiö.

 

Meidän Festivaali

Our Festival

HILJAISUUDEN RIKKOMINEN

13.-17.12.2017

Inari, Sevettijärvi, Utsjoki

Taiteellisena johtajana

Auri Ahola

 

KESKIVIIKKO 13.12.2017

klo 19.00, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari

 

HILJAISUUDEN RIKKOMINEN

 

Auringá

 

Koreografia ja tanssi: Auri Ahola

Joiku: Ingá-Máret Gaup-Juuso

 

Seevvist jeegist (ensi-ilta)

 

Ohjaus: Ville-Riiko Fofonoff

Musiikki: Mikkâl ”Amoc” Morottaja

Esiintyjinä: Inka Kaukovalta ja Auri Ahola

Kieli: suomalainen viittomakieli ja tanssi

 

Ville-Riiko Fofonoffin lyhytelokuva Seevvist jeegist yhdistää viittomakieltä ja tanssia inarinsaamelaiseen perinnemytologiaan.

 

Hilja Grönfors kvartetti

 

Hilja Grönfors, laulu

Kiureli Sammallahti, haitari

Matti Pitkänen, kitara, mandoliini

Valtteri Bruun, kitara, mandoliini

 

Liput: 20/15 €

Sajoksen infosta ja lipputoimisto.fi

 

TORSTAI 14.12.2017

klo 19.00, Inarilainen kotitalo, Muddusjärvi, Inari

 

KOTIKONSERTTI

 

Ingá-Máret Gaup-Juuson joikuja

 

Luciano Berio: Duoja

Béla Bartók: Duoja

 

Terhi Paldanius, viulu

Eriikka Maalismaa, viulu

 

Äänessä: Auri Ahola

 

Liput: 25 € (sis. konsertti, kelkkakyyti Vasatokka–Muddusjärvi–Vasatokka ja tarjoilu)

Ennakkovaraukset: johanna.raman@meidanfestivaali.fi

 

Yleisö voi saapua myös omalla moottorikelkalla paikalle, lähtö klo 18.45 Vasatokalta (os. Angelintie 696, 99870 Inari).

 

PERJANTAI 15.12.2017

klo 11.30, Sevettijärven koulu, Sevettijärvi

 

BATTLE

 

Viulisti Terhi Paldanius & b-boy Jimi Kettunen

vs.

Ballerina Auri Ahola & rap-artisti Ailu Valle

Äänessä: beatboxaaja Kevin Francett

 

Special guest star: Viulisti Eriikka Maalismaa

Vapaa pääsy.

 

Esitys on osana Pyhän Trifon Petsamolaisen juhlaa.

 

LAUANTAI 16.12.2017

klo 22.00, Pub Rastigaisa, Utsjoki

 

BATTLE K18

 

Viulisti Terhi Paldanius & b-boy Jimi Kettunen

vs.

Ballerina Auri Ahola & rap-artisti Ailu Valle

Äänessä: beatboxaaja Kevin Francett

 

Liput: 10 €, ovelta

 

SUNNUNTAI 17.12.2017

klo 18.00, Utsjoen kirkko, Utsjoki

 

KIRKKOKONSERTTI

 

Puheenvuoro: Hiljaisuuden rikkominen

Kirkkoherra Päivi Aikasalo

 

Arvo Pärt: Psalom

Joseph Haydn: Jousikvartetto op. 20 nro 4 D-duuri

Franz Schubert: Jousikvartetto nro 14 d-molli D810 “Tyttö ja kuolema”

 

Terhi Paldanius, viulu

Eriikka Maalismaa, viulu

Emma Nyman, alttoviulu

Johannes Rostamo, sello

 

Äänessä: Auri Ahola

 

Vapaa pääsy, vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu 10 €.

 

Meidän Festivaali

Our Festival

HILJAISUUDEN RIKKOMINEN

16.-19.12.2017

Itä-Suomi + Helsinki

Taiteellisena johtajana

Pekka Kuusisto

 

LAUANTAI 16.12.2017

 

klo 15.00, Iloisen Pässin Maalaispuoti, Parikkala

 

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

 

Esiint. Aili Järvelä, viulu ja laulu – Pekka Kuusisto, viulu ja laulu – Sara Puljula, kontrabasso ja laulu – Anssi Salminen, kitara ja laulu – Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

 

Liput: 8 €, ovelta.

 

klo 19.00, Ruokkeen lomakylä, Kesälahti

 

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

 

Esiint. Aili Järvelä, viulu ja laulu – Pekka Kuusisto, viulu ja laulu – Sara Puljula, kontrabasso ja laulu – Anssi Salminen, kitara ja laulu – Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

 

Liput: 10/5€, ovelta.

 

SUNNUNTAI 17.12.2017

 

klo 13.30, Elinkaaritalo, Kesälahti

 

Pekka Kuusisto, viulu

 

Konsertti palvelutalon asukkaille.

 

klo 14.00, Annalan hoivakoti, Kesälahti

 

Aili Järvelä, viulu

Sara Puljula, kontrabasso

 

Konsertti palvelutalon asukkaille.

 

klo 18.00, Kesälahden kirkko, Kesälahti

 

Osana Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuutta:

 

Pari joulupolskaa 

Esiint. Pekka Kuusisto & Aili Järvelä

 

Vapaa pääsy.

 

klo 20.00, Ravintola ja Huoltoasema Pivanka, Kesälahti

 

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

 

Esiint. Aili Järvelä, viulu ja laulu – Pekka Kuusisto, viulu ja laulu – Sara Puljula, kontrabasso ja laulu – Milla Viljamaa, harmooni ja laulu – Anssi Salminen, kitara ja laulu – Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

 

Liput: 10/5€, ovelta.

 

MAANANTAI 18.12.2017

 

klo 9.15, Kiteesali, Kitee

klo 10.10, Kiteesali, Kitee

klo 11.30, Kiteesali, Kitee

 

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

 

Esiint. Aili Järvelä, viulu ja laulu – Pekka Kuusisto, viulu ja laulu – Sara Puljula, kontrabasso ja laulu – Milla Viljamaa, harmooni ja laulu – Anssi Salminen, kitara ja laulu – Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

 

Koululaiskonsertit Kiteen, Puhoksen ja Hutsin koulun oppilaille.

 

klo 19.00, Hotelli Punkaharju, Punkaharju

 

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

 

Esiint. Aili Järvelä, viulu ja laulu – Pekka Kuusisto, viulu ja laulu – Sara Puljula, kontrabasso ja laulu – Milla Viljamaa, harmooni ja laulu – Anssi Salminen, kitara ja laulu – Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

 

Liput: 10 €. Ennakkovaraukset: johanna.raman@meidanfestivaali.fi

 

TIISTAI 19.12.2017

 

klo 9.15, Kesälahden koulu, Kesälahti

 

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä

 

Esiint. Aili Järvelä, viulu ja laulu – Pekka Kuusisto, viulu ja laulu – Sara Puljula, kontrabasso ja laulu – Milla Viljamaa, harmooni ja laulu – Anssi Salminen, kitara ja laulu – Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

 

Koululaiskonsertti Kesälahden koulun oppilaille.

 

klo 19.00, G Livelab, Helsinki

 

Monissa puuroissa keitetty, laulava ja soittava tonttujoukko hiipii varpahillaan ja sammutetuin soihduin kohti Punavuorta. G Livelabin raoista voi kuulla monenlaista herkkua, ja tällä kertaa tarjoillaan joulumusiikin perinteistä paistia ja lientä sovittelevaan sävyyn. Taakka ei paina selkää kun kirkassilmäiset silkohapset louhivat soittimistaan hauskan iltahetken. Kun maass’ on hanki ja järjet jäässä, voimme öitten varjoissa palata kotikoloihin alle sillan, aallee siillaan.

 

Esiint. Aili Järvelä, viulu ja laulu – Pekka Kuusisto, viulu ja laulu – Sara Puljula, kontrabasso ja laulu – Milla Viljamaa, harmooni ja laulu – Anssi Salminen, kitara ja laulu – Petri Prauda, mandoliini, säkkipilli, cittern, munniharppu ja laulu

 

Liput G Livelabin www-sivuilta, Lippupisteestä ja Tiketistä: alk. 27 €

 

MEIDÄN FESTIVAALI

 

Meidän Festivaali on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii viulisti Pekka Kuusisto. Tapahtuman nimi oli vuoteen 2010 asti Tuusulanjärven kamarimusiikki. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalille on myönnetty eurooppalainen laatuleima vuosille 2017–2018. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry. 

 

Meidän Festivaalin vuoden 2017 toimintaan kuuluvat: Meidän Festivaali 23.7.-29.7.2017 Tuusulanjärvellä sekä Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke syksyllä 2017 Uudellamaalla, Pohjois-Lapissa ja Itä-Suomessa. Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. 

www.meidanfestivaali.fi