11.05.2023

Meidän Festivaalilla 2023 kukoistaa yhteistyö

27. Meidän Festivaali järjestetään Tuusulanjärven ympäristössä 23.–29.7.2023. Festivaalilla esiintyvät mm. Von Hertzen Brothers, Pekka Kuusisto, Marjukka Tepponen, Olivier Thiery, Elina Pirinen, Lilli Maijala, Emil Holmström ja Trio Est. Festivaalin teemana on tänä vuonna Yhteistyö. Tämä on viides nykyisen taiteellisen johdon, Kamus-kvartetin suunnittelema Meidän Festivaali.

”Tämän vuoden teeman myötä haluamme suunnata katseemme ihmeelliseen taitolajiin nimeltä yhteistyö, jota on erityisen mukavaa miettiä kamarimusiikin kohdalla”, Kamus kertoo teeman muodostumisen taustoista. ”Musisoidessaan kamarimuusikot ovat tasavertaisia keskenään, itsenäisiä, mutta kuitenkin yhteen hiileen puhaltavia. Yhteiset harjoitukset ja päämäärä, konsertti, vaativat timanttista yhteistyötä, luottamusta ja myös kompromissien taitoa.”

Konsertti syntyy yhteistyössä yleisön kanssa. ”Kommunikointi lavalla yleisön kanssa tuntuu myös yhdeltä yhteistyön muodolta, kun esiintyjät lähettävät lavalta energiaa, joka heijastuu takaisin yleisöstä. Ilman läsnäolevaa yleisöä musiikin tekeminen on vaikeaa, sen ovat viime vuodet karvaasti osoittaneet”, Kamus muistuttaa. Meidän Festivaali on yksi harvoista taidetapahtumista, jota on järjestetty joka vuosi pandemiavuosien läpi.

Festivaali on yhteistyön taidonnäyte

Festivaalilla tehdään myös monipuolista taiteellista ja tuotannollista yhteistyötä. Heti avauspäivänä 23.7. koettava säveltäjä Sampo Kasurisen ja libretisti Aina Bergrothin uusi kamariooppera Trapped Butterfly on syntynyt Rauma Festivon luotsaamana yhteistyönä, jossa mukana ovat Kuhmon kamarimusiikki ja Meidän Festivaali. Trapped Butterfly esitetään tulevana kesänä kaikilla kolmella festivaalilla. Festivaalin toisena päivänä 24.7. ensi-iltansa saa järvenpääläissäveltäjä Tiina Myllärisen ja runoilija-käsikirjoittaja Henriikka Tavin uusi ”epäooppera” Pinnan alla, jonka tuomiseksi Meidän Festivaalille yhteistyötä on tehnyt laaja taiteellinen työryhmä ja Helsingin kamarikuoro Koneen säätiön rahoituksella.

Keskiössä läpi festivaaliviikon on monimuotoinen, aikamme kiinnostavin musiikki ja tekijät maamme ja maailman huipulta. Festivaalilla esiintyvät muun muassa viulisti ja Meidän Festivaalin entinen taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto, sopraano Marjukka Tepponen, harmonikkataiteilija Harri Kuusijärvi, tenori Tuomas Miettola, harmonikkataiteilija Janne Valkeajoki, pianisti Emil Holmström ja näyttelijä Jonna Järnefelt. Kamarimusiikillista yhteistyötä monipuolisen ohjelmiston parissa festivaaliviikolla tekevät aikaisemmiltakin Meidän Festivaaleilta tutut Trio Est, alttoviulisti Lilli Maijala ja kontrabasisti Olivier Thiery sekä monet muut taitavat muusikot. Festivaalin päälavalle Järvenpää-talolla 27.7. nousee Von Hertzen Brothers, jonka seuraan liittyy myös festivaalin taiteellinen johto Kamus. Mielenkiintoaan kutkuttavista aiheista Kamus on kutsunut festivaalille puhumaan tutkija Riitta Harin, lääkäri Miikka Peltomaan ja toimittaja-kirjailija Annastiina Heikkilän.

Festivaalin päätöspäivänä koetaan aikaisen aamun tanssiteos DAWNS, jonka koreografian Kallio-kuninkalan rantaan laatii monipuolinen taiteilija Elina Pirinen. Myös Kamus saa laittaa itsensä likoon Kallio-kuninkalan rannassa aamukahdeksalta koettavassa teoksessa, jonka jälkeen yleisölle on tarjolla aamupalaa Kallio-kuninkalan keittiöstä. Päätöspäivään asettuu myös festivaalin tämän vuoden lastenkonsertti Leikki kehässä, jossa muusikko Esko Grundström herättää leikkikehän lelut henkiin.

Festivaalilla koetaan runsaasti uutta musiikkia: kantaesityksiä kuullaan säveltäjänimiltä Lotta Wennäkoski, Sebastian Hilli, Tiina Myllärinen ja Minna Leinonen. Festivaalin päättävä Leinosen uusi jousikvartetto …and we are rotating with it on festivaalin tilausteos ja osa Meidän Festivaalin vuoteen 2025 tähtäävää hiilineutraalisuushanketta. Kantaesityksen valmistumisen päästöt lasketaan ja kompensoidaan. ”Tietenkään sävellystyöstä ei kerry verrannollisesti mittavia päästöjä”, arvelee festivaalin toiminnanjohtaja Petra Piiroinen. ”Kyse on ennen muuta uteliaisuudesta ja halustamme tarkastella taiteellista työtä myös tästä näkökulmasta. Olemme kommentoineet Meidän Festivaalilla usein ilmastonmuutosta ja haluamme tutkia myös oman toimintamme vaikutuksia ympäristöön ja ilmastoon”, Piiroinen jatkaa.

Meidän Festivaali levittäytyy yhteensä kymmeneen konserttipaikkaan Tuusulanjärvellä, eikä tapahtumaa voitaisi sellaisenaan järjestää ilman alueen toimijoiden avoimuutta monipuoliselle yhteistyölle. Festivaali konsertoi tänä vuonna Järvenpää-talolla, Ainolassa, Halosenniemessä, Suvirannassa, Järvenpään kirkossa, Ravintola Tiilitehtaalla, Järvenpään taidemuseolla, Krapin Pajalla ja Linjamäen kyläkoululla. Festivaalin kotisali on Kallio-kuninkalan Leonora-sali.

Meidän Festivaalin 23.–29.7.2023 koko ohjelma on nähtävillä ja lipunmyynti alkaa osoitteessa https://meidanfestivaali.fi/ohjelma/. Järvenpää-talon konsertin liput ovat myynnissä lippu.fi:ssä.

Meidän Festivaali järjestetään yhteistyössä usean eri tahon kanssa. Kesän 2023 tapahtumia tukevat Taiteen edistämiskeskus, Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Koneen säätiö, Suomen kulttuurirahasto, Keski-Uusimaa, OP Uusimaa ja Järvenpään Auto-Arita.

www.meidanfestivaali.fi

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista ja -tieteellisistä tempauksista tunnettu kulttuuritapahtuma, joka on toiminut vuodesta 1997 lähtien Tuusulanjärven ainutlaatuisessa historiallisessa ympäristössä. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii maamme johtaviin jousiensembleihin lukeutuva Kamus-kvartetti. Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä, vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla ja Musiikki&Median Industry Awards -palkinnolla vuoden 2021 klassisen musiikin festivaalina. Festivaalille on myönnetty eurooppalainen EFFE -laatuleima vuosille 2022–23, Ekokompassi Tapahtuma -sertifikaatti 2022–24 ja Sustainable Travel Finland -merkki. Tapahtuman järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

28.04.2023

Meidän Festivaalilla 2023 kantaesitettävä ”epäooppera” Pinnan alla siirtyy Keravalta Tuusulaan

”Epäooppera” Pinnan alla oli suunniteltu kantaesitettäväksi entisessä päiväkodissa Keravan Kannistossa. Teokselle etsittiin uusi esityspaikka, kun Kanniston vanhalle päiväkodille ei pystytty varmistamaan taiteelliselle työryhmälle työrauhaa. Väistötila löytyi Tuusulasta Linjamäen tyhjilleen jääneestä kyläkoulusta. Pinnan alla esitetään Meidän…

14.04.2023

Von Hertzen Brothers esiintyy Järvenpää-talolla Meidän Festivaalilla 2023

Meidän Festivaalin isoimmalla lavalla Järvenpää-talon Sibelius-salissa 27.7.2023 konsertoi Von Hertzen Brothers. Erikoiskeikalla veljeksien seuraan lavalla liittyy myös festivaalin taiteellinen johto Kamus-kvartetti. Yksi Suomen rakastetuimmista yhtyeistä Von Hertzen Brothers vierailee Meidän Festivaalilla 27.7.2023 Järvenpää-talon Sibelius-salissa. Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin lisäksi Von…

13.10.2022

Meidän Festivaali 2023 vierailee Keravalla – Tiina Myllärisen ”epäooppera” Pinnan alla saa kantaesityksensä entisessä päiväkodissa

Säveltäjä Tiina Myllärisen ja runoilija-libretisti Henriikka Tavin teos Pinnan alla saa kantaesityksensä Meidän Festivaalilla 2023. Myllärisen paikkasidonnaisessa ”epäoopperassa” yleisö kulkee tilasta toiseen episodimaisten jaksojen äärelle. Esitykseen oleellisena osana kuuluvan tilakokonaisuuden entiseen päiväkotiin Keravalla suunnittelee skenografi Ia Ensterä.…