30.07.2018

Meidän Festivaali 2018 päättyi onnistuneesti ja keräsi reilu 2400 kuulijaa festivaaliviikon aikana

Viulisti Pekka Kuusiston viimeinen vuosi Meidän Festivaalin taiteellisena johtajana päättyi onnistuneesti lauantaina 28.7. Meidän Festivaalilla 2018 esiintyivät mm. pianistiIngfrid Breie Nyhus, viulisti Malin Broman, Meidän Festivaalin uutena taiteellisena johtajana syksyllä 2018 aloittava Kamus-kvartetti, Elifantree yhdessä Tölöläbin kanssa, cembalisti Elina Mustonen, valokuvataiteilija Maija Tammi, pianisti Joonas Ahonen, poptaiteilija Ellinoora, pianisti Iiro Rantala sekä lukuisat muut oman alan huiput. Lisäksi festivaaliviikkoa valaistiin Sielu-teemaan sopivilla asiantuntijapuheenvuoroilla muun muassa biologi Barbara Classin, syöpätutkija Suvi Savolan, jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen, aivotutkija Mona Moisalan, kasvitieteilijä Seppo Vuokon, kirjailija Pauliina Rauhalan ja aivotutkija Minna Huotilaisentoimesta.Meidän Festivaalilla 2018 kantaesitettiin Aki Yli-SalomäenSellaisenaan, Tytti Arolan Synchromesekä Charles Quevillon ja Maija Tammen teos The 1m3 of human experiment. Festivaalilla vieraili seitsemän päivän aikana reilu 2400 kuulijaa. Meidän Festivaali järjestettiin 22. kertaa ja tapahtuma tarjosi jälleen monimuotoisia kokonaisuuksia viikon ajan. Meidän Festivaalin kahdestakymmenestä pääsymaksullisista konsertista yhdeksän oli loppuunmyytyjä.

 

Sielu-teeman kuljettama festivaali asettui mielestäni luontevasti edellisten tapahtumien jatkoksi, ja sen voi nähdä halutessaan yhden suunnan pääteasemana tai toisen alkuna. Uudelle taiteelliselle johdolle on korostettu ettei mitään tarvitse säilyttää ennallaan. Meidän Festivaalin merkitystä omalle puuhastelulleni on mahdotonta summata muutamaan lauseeseen, ja siirrän itseni sivuun toivoen että yleisöllä ja festivaalin kaikella henkilökunnalla on kirkas käsitys siitä minkälainen etuoikeus on ollut työskennellä heidän kannattelemanaan”, kertoo Pekka Kuusisto viimeisestä vuodestaan Meidän Festivaalin taiteellisena johtajana. ”Ikimuistoisen Meidän Festivaalin 2018 jälkeen suuntaamme inspiroituneena katseen tulevaisuuteen, ensi vuoden suunnittelun saaden näin lentävän lähdön”, kertoo Kamus-kvartetti.

 

Tänä vuonna 22. kertaa järjestetty Meidän Festivaali kantoi nimeä SIELU / SJÄL / SOUL ja tarjosi jälleen monipuolisen festivaaliviikon 22.-28.7.2018 Tuusulanjärvellä. Meidän Festivaalilla 2018 esiintyivät mm. tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto,pianistiIngfrid Breie Nyhus,viulistiMalin Broman, Meidän Festivaalin uutena taiteellisena johtajana syksyllä 2018 aloittava Kamus-kvartetti,Elifantreeyhdessä Tölöläbinkanssa, cembalisti Elina Mustonen, valokuvataiteilija Maija Tammi, pianisti Joonas Ahonen, poptaiteilija Ellinoora, pianisti Iiro Rantalasekä lukuisat muut oman alan huiput. Lisäksi festivaaliviikkoa valaistiin teemaan sopivilla asiantuntijapuheenvuoroilla muun muassa biologi Barbara Classin, syöpätutkija Suvi Savolan, jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen, aivotutkija Mona Moisalan, kasvitieteilijä Seppo Vuokon, kirjailija Pauliina Rauhalanja aivotutkija Minna Huotilaisentoimesta.Meidän Festivaalilla 2018 kantaesitettiinAki Yli-Salomäen Sellaisenaan,Tytti ArolanSynchromesekä Charles Quevillonja Maija Tammenteos The 1m3 of human experiment.Lisäksi Meidän Festivaali järjesti yhdessä Sykettä ja Sinfoniaa ry:n kanssa kaksi kävelykatukonserttia lauantaina 21.7. kävelykatu Jannella, jossa tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto esiintyi soolona. Muita festivaalin tarjoamia pääsymaksuttomia tapahtumia oli Anni Elifin Edith-konsertti sunnuntaina 22.7. Kellokosken sairaalan juhlasalissa sekä kahdet yleisölle avoimet harjoitukset tiistaina 24.7. ja keskiviikkona 25.7. Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa Kamus-kvartetinja jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosenjohdolla.

 

Meidän Festivaalin 22.-28.7. ohjelmassa oli yhteensä 25 tapahtumaa, joista 20 pääsymaksullisesta konsertista yhdeksän oli loppuunmyytyjä tilaisuuksia. Meidän Festivaalin loppuunmyytyihin konsertteihin lukeutuivat mm. taiteilija-ateljeekonsertit Ainolassa, Suvirannassa ja Halosenniemessä. Meidän Festivaalin konsertit pidettiin jälleen Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä, mm. Ainolassa, Kallio-Kuninkalassa, Halosenniemessä, Eero Järnefeltin Suvirannassa, Krapin Pajassa ja Tuusulan kirkossa. Tänä vuonna festivaali järjesti ensimmäistä kertaa konsertin myös Kellokosken sairaalan juhlasalissa.

 

Meidän Festivaali järjestetään jälleen ensi vuonna 28.7.-3.8.2019 Tuusulanjärvellä ja vuoden 2019 tapahtuman suunnittelee Meidän Festivaalin uusi taiteellinen johtaja Kamus-kvartetti.

 

Meidän Festivaalia 2018 tukevat Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Taiteen edistämiskeskus, Oskar Öflunds Stiftelse, Musiikin edistämissäätiö ja Yhdysvaltain suurlähetystö. Tapahtuman yhteistyö-kumppaneina ovat Keski-Uudenmaan Osuuspankki, Kaupan Liitto, Avain Yhtiöt, Lidl Suomi ja Auto-Arita.

 

 

MEIDÄN FESTIVAALI

 

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Kamus-kvartetti aloittaa Meidän Festivaalin uutena taiteellisena johtajana syksyllä 2018. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

 

www.meidanfestivaali.fi

 

KAMUS-KVARTETTI

 

Kamus-kvartetin muodostavat viulistit Terhi Paldanius ja Jukka Untamala, alttoviulisti Jussi Tuhkanen sekä sellisti Petja Kainulainen. Helsingissä vuonna 2002 perustettu Kamus kävi laajat opintonsa kvartettina Sibelius-Akatemiassa, Euroopan kamarimusiikkiakatemiassa (ECMA) ja Britten-Pears ohjelmassa Englannin Aldeburghissa. Korkeatasoinen koulutus ja useat ainutlaatuiset taitelijat auttoivat kvartettia löytämään oman äänensä. Merkittäviä tapahtumia oli opiskelu musiikin retoriikkaan ja klassismin ajan esityskäytäntöihin keskittyvässä ECMA:ssa, missä musiikin kielen ja rakenteiden läpivalaisu avasi, ja edelleen avaa, uusia näköaloja. George Enescun oppilaana 1900-luvun alkupuolella ollut Hugh Maguire Aldeburgista puolestaan johdatteli kvartettia vanhaan eurooppalaiseen soittotraditioon ja jätti syvällä muusikkoudellaan ja suurella sydämellään pysyvän, kuultavissa olevan jäljen kvartetin musisointiin.

 

Kamus-kvartetin ohjelmistoon kuuluu yli 80 jousikvartetille sävellettyä teosta 1700-luvulta tähän päivään. Vahvalla ja persoonallisella soitollaan hurmaavan kvartetin viime vuosi sisälsi kiertueita ja konserttimatkoja Meksikoon, Englantiin, Ruotsiin ja Hollantiin, joukossa mm. menestyksekäs debyytti Amsterdamin Concertgebouw’ssa. Kamukselta ilmestyi viime vuonna uusi levy sisältäen mm. Esa-Pekka Salosen jousikvarteton ”Homunculus” maailman ensilevytyksen. Tällä levyllä kvartetti voitti EMMA-palkinnon vuoden parhaasta klassisen musiikin levystä 2018. Kvartetin edellinen levy, Sibeliuksen, Kaipaisen ja Tiensuun kvartetoista koostuva arvostelumenestys ”Different Voices” voitti Yleisradion vuoden levy -palkinnon vuonna 2016.