18.05.2016

Meidän Festivaalin 23.7.-30.7.2016 koko ohjelma julkistettu

Tänä vuonna 20. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali tarjoaa jälleen monipuolisen ja korkeatasoisen festivaaliviikon 23.7.-30.7.2016 Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä. Meidän Festivaalilla 2016 esiintyvät muun muassa pianisti Angela Hewitt, laulaja Ismo Alanko, muusikko-arkkitehti Tuomas Toivonen, rap-artisti Paperi T, sellisti Tomas Djupsjöbacka, näyttelijä Anna Paavilainen, pelimannit Ale Möller ja Mats Öberg, valokuvataiteilija Maija Tammi, Kamus-kvartetti sekä festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto. Meidän Festivaalin 2016 teema kulkee nimellä Vaiheessa, ja haemme mielenkiintoisia kehitysvaiheita pitkin taiteenlajien karttaa. Kyseessä saattaa olla vaikka Beethovenin kehitys jousikvartettosäveltäjänä Haydnin jäljiltä romantiikkaan tai kuolleen jäniksen maatuminen. Luvassa on kahdeksan päivää kestävä monipuolinen festivaaliviikko, jossa kamarimusiikilla ei ole rajoja.

 

Pekka Kuusiston johdolla joukko valaisevilla katseilla varustettuja taiteilijoita kohtaa jälleen Tuusulanjärvellä

Meidän Festivaalilla 2016 esiintyvät useat koti- ja ulkomaiset alan huiput, kuten Kamus, pianisti Simon Crawford-Phillips, viulisti Malin Broman, jonglööri Jay Gilligan, laulaja Ismo Alanko, sellisti Tomas Djupsjöbacka, laulaja Angelika Klas, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen, pianisti Emil Holmström, saksofonisti Jukka Perko, rap-artisti Paperi T, pianisti Angela Hewitt, valokuvataiteilija Maija Tammi, pianisti Bengt Forsberg sekä laulaja Laura Moisio. Meidän Festivaali laajenee tänä vuonna kahdeksanpäiväiseksi ja alkaa lauantaina 23.7. klo 19 Järvenpää-talon konsertilla, jossa esiintymässä ovat klarinetisti Matthew Hunt, muusikko-arkkitehti Tuomas Toivonen, Pekka Kuusisto, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen ja rap-artisti Paperi T. Avajaiskonsertin ohjelmassa on mm. Steve Reichin New York Counterpoint, muusikko-arkkitehti Tuomas Toivosen uusi teos ja musiikkia Paperi T:n sooloalbumilta Malarian pelko. Meidän Festivaalin toinen tänä vuonna Järvenpää-talossa järjestettävä konsertti tiistaina 26.7. klo 19 on Ismo Alangon ja Pekka Kuusiston yhteinen ensimmäinen konsertti.

 

Meidän Festivaali 2016 kulkee nimellä Vaiheessa

Meidän Festivaalin teema kulkee tänä vuonna nimellä Vaiheessa. Taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto pyysi taiteilijoita hahmottelemaan ohjelmakokonaisuuksia, joiden otsikkona oli kehityskaaret / prosessit / vaiheet. Meidän Festivaali halusi esiintyjien nostavan omalta alaltaan esiin jonkun tärkeän oivalluksen ja rakentavan sen ympärille mehevän jutun. Kokonaisuuksia paloiteltiin ja jaettiin pitkin festivaaliviikkoa, josta syystä johtuen vuoden 2016 Meidän Festivaalin konserttiohjelmat saattavat rönsyillä aika villisti. ”Festivaali tuntuu 20-vuotisjuhlansa kynnyksellä äkkiä ensimmäiseltä ja hiomattomalta, vaikka useimmat esiintyjätkin ovat vakiokävijöitä. Ohjelmiston voimasuhteita on edeltäviin vuosiin verrattuna vaikeampi arvioida paperilla, ja tuntuu siltä, että tapahtuman luonne paljastuu vasta soiton soidessa. Tässä on kuitenkin hyvä. Meidän Festivaali elää valaisevilla katseilla varustettujen ystävien taiteesta”, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto.

Meidän Festivaalilla 2016 on luvassa monipuolinen festivaaliviikko. Esimerkiksi Milla Viljamaa pureutuu harmoonin soolosoiton uranuurtajan Kaisu Förstin soittoon, kun taas saksofonisti Jukka Perko ja viola da gamban soittaja Mikko Perkola törmäyttävät barokin ja bebopin kolmivaiheisessa konserttiohjelmassaan. Näyttelijä Anna Paavilainen esiintyy Tuusulanjärvellä kiitetyllä PLAY RAPE -esityksellään, joka on tiukka tunnin pituinen monologi teatteriraiskauksien problematiikasta 2000-luvun Suomessa. Schola Sancti Henrici -lauluyhtye johdattelee Pyhän Henrikin legendan äärelle ja sellisti Tomas Djupsjöbacka on puolestaan suunnitellut kokonaisuuden, jossa tutkitaan jousipolyfonian vaiheita. Kitaristi Ismo Eskelinen esittelee kolme tärkeää etappia kitaran kehityskaaresta festivaaliviikon aikana ja jonglööri Jay Gilligan vie tutkimusretkelle modernin jongleerauksen vaiheisiin. Yhtenä viikon kohokohtana on pianisti Angela Hewittin sooloresitaali keskiviikkona 27.7. klo 19.00 Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa, jossa Hewitt tarjoilee tyylilleen uskollisena elegantin ohjelman. Meidän Festivaali tekee tänä vuonna yhteistyötä myös Amnesty International Suomen osaston kanssa nostamalla esiin yhteisesti tärkeitä teemoja. Amnesty International Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio pitää puheenvuoron otsikolla ’Turvallisia reittejä pakolaisille’ keskiviikkona 27.7. konsertissa.

Meidän Festivaalin 2016 koko konserttikohtainen ohjelma on luettavissa: www.ourfestival.fi/ohjelma

Meidän Festivaali järjestetään Järvenpäässä ja Tuusulassa 23.7.-30.7.2016. Festivaalin konserttipaikkoina toimivat lukuisat Tuusulanjärven ympäristön historialliset taiteilijakodit kuten Ainola, Suviranta ja Halosenniemi. Lisäksi konsertteja järjestetään mm. Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa, Järvenpää-talossa, Tuusulan kirkossa sekä Järvenpään kirkossa. Tänä vuonna otetaan myös konserttikäyttöön Hyrylässä sijaitseva Olympiakasarmi, joka on alun perin rakennettu vuoden 1952 Helsingin olympialaisten voimistelu-urheilijoiden majoitustiloiksi.

Meidän Festivaalin 23.7. ja 26.7. klo 19.00 Järvenpää-talon konserttien liput on jo myynnissä, ja kaikkien muiden konserttien lipunmyynti alkaa torstaina 19.5.2016 Lippupisteessä: www.lippu.fi/meidanfestivaali

Meidän Festivaalia tukevat Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Musiikin edistämissäätiö sekä Suomen Kulttuurirahasto. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Keski-Uudenmaan Osuuspankki, FCG, Kaupan Liitto, Avain Yhtiöt ja Auto-Arita.

 

MEIDÄN FESTIVAALI

Meidän Festivaali on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii viulisti Pekka Kuusisto. Tapahtuman nimi oli vuoteen 2010 asti Tuusulanjärven kamarimusiikki. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

www.meidanfestivaali.fi

 

www.facebook.com/meidanfestivaali
Twitter @OurFestival_