27.11.2017

Márta Schmidt Sata-Häme Soin uudeksi toiminnanjohtajaksi

Kansainvälisen Sata-Häme Soi -festivaalin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu FM Márta Schmidt. Hänellä on vahva tausta sekä musiikin tekemisestä että festivaalijärjestelyistä.

Schmidt toimii tällä hetkellä vanhaan musiikkiin erikoistuneen BRQ Vantaa Festivaalin toiminnanjohtajana. Euroopan festivaalijärjestö EFFE on myöntänyt jo kahdesti laatuleiman Schmidtin johtamalle BRQ Vantaa Festivaalille.

Schmidt aloittaa työt Sata-Häme Soissa joulukuun alussa. Nykyinen toiminnanjohtaja Ulla Majuri työskentelee festivaaleilla vuoden loppuun. Hän siirtyy ensi vuonna uusiin tehtäviin Tampereelle.

Syntyjään unkarilainen Schmidt on asunut Suomessa jo 31 vuotta.

Hän on suorittanut ensimmäisenä eurooppalaisena Pennsylvanian yliopiston ja National Arts Strategies -koulutusjärjestön taiteen strategisen johtamisen koulutuksen.

Helsingin yliopistossa Schmidt on toiminut länsimaisen taidemusiikin, kamarimusiikin, oopperan historian ja säveltapailun opettajana.

Schmidt toimi Puolangan kansalaisopiston musiikin opettajana ja myöhemmin rehtorina vuosina 1986 – 1998.

Schmidtillä on vahva festivaalitausta jo vuodesta 1999 lähtien. Kuhmon Kamarimusiikkijuhlilla hän toimi Seppo Kimasen assistenttina.

Helsingin vanhan musiikin viikolla hän työskenteli vuosina 2005 – 2008.

BRQ Vantaan hän käynnisti vuonna 2010. Sitä ennen, vuosina 2002 – 2016 hän työskenteli Pop & Jazz Konservatoriossa tuottajana, projektipäällikkönä, koulutussuunnittelijana ja kansainvälisten asioiden koordinaattorina.

Oman sivutoimisen yrityksen kautta hän on työskennellyt lukuisten taiteilijoiden kanssa. Yrityksen asiakkaina ovat olleet muun muassa Yhdysvaltain ja Latvian suurlähetystöt ja Unkarin kulttuuri- ja tiedeinsituutti.

Lisäksi Schmidt on tehnyt Rondo Classicille radio-ohjelmia ja levyjä.

 

 

www.satahamesoi.fi

Harmonikkaristeily Turku – Tukholma  17. – 18.3.2018

Sata-Häme Soi Ikaalisissa  3. – 8.7.2018