30.10.2019

Marko Ahtisaari jatkaa Helsingin juhlaviikkojen taiteellisena johtajana vuoteen 2023

Marko Ahtisaaren kausi Helsingin juhlaviikkojen taiteellisena johtajana jatkuu vuoteen 2023. Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaiteellinen kaupunkifestivaali, ja Ahtisaari on toiminut festivaalin taiteellisena johtajana elokuusta 2018.

 

Festivaalin taiteellisen johtajan nimityksestä ja jatkokaudesta päättää Helsingin juhlaviikkojen taustaorganisaationa toimiva Helsingin tapahtumasäätiön hallitus. ”Hallitus on vakuuttunut siitä, että Helsingin juhlaviikot auttaa Ahtisaaren johdolla kehittämään kasvavaa ja monitaiteista kaupunkia”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Juhana Vartiainen. ”Vuoden alussa perustetun Helsingin tapahtumasäätiön vakiinnutettua toimintansa on tarkoituksenmukaista jatkaa myös taiteellisen johtajan toimikautta.”

 

”Tänä vuonna festivaali tarjosi yhdeksän maailman ensi-iltaa, joista yli puolet oli julkisessa tilassa. Avasimme taiteen pintoja teknologiaan, hyvinvointiin ja luontoon, ja näitä teemoja on tarkoitus tulevina vuosina syventää. Tähän suuntaan on ilo jatkaa entistäkin pitkäjänteisemmin yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa”, kertoo Marko Ahtisaari.

 

Seuraavia Helsingin juhlaviikkoja vietetään 20.8.–6.9.2020. 

www.helsinkifestival.fi