28.12.2021

Marc Chagallin grafiikkaa Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla kesällä 2022

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän 2022 näyttely koostuu kokoelmasta Marc Chagallin grafiikkaa. Näyttely on auki 11.6.-14.8.2022. 

Venäläis-ranskalainen Chagall on maailmankuulu modernisti, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt hänen laaja kuvitustyönsä. Hän kuvitti elämänsä aikana yli 100 kirjallista teosta tai tekstiä. Usein kirjat julkaistiin taidelaitoksina, joissa kuvitus oli kirjan välissä irtolehtinä omina itsenäisinä teoksinaan. Nämä kuvitusvedokset ovat Chagallin vähiten tunnettua tuotantoa, eikä niitä ole juurikaan ollut julkisesti esillä. 

  

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon näyttelyssä esitellään nyt alkuperäisgrafiikkaa kymmenestä Marc Chagallin taidekirjasta vuosilta 1958-1984. Näyttelyn tavoitteena on avata vierailijoille Chagallin taiteen laajuutta ja ainutlaatuisuutta sekä valottaa hänen henkilökohtaisia motiivejaan taiteilijana. Unenomaisesti kuvitettujen tarinoiden kautta Marc Chagall kertoo meille omasta värikkäästä elämästään. Luonnollisesti kuvat värittävät myös tulkintaamme niihin liittyvistä teksteistä, joista monet ovat länsimaisen ajattelun suurteoksia, kuten Uusi ja Vanha testamentti, Homeroksen Odysseia ja antiikin Kreikan näytelmät. 

Näyttelyn on kuratoinut sveitsiläinen kustantaja ja taiteen asiantuntija Patrick Cramer. Cramerilla on ollut ilo tuntea Chagall ja työskennellä hänen kanssaan taiteen parissa vuosikymmenien ajan. Kansainvälisestikin huomattava kokonaisuus perustuu Sastamalan Art Pappilan yksityiskokoelmaan. 

Pieni osa kokoelmasta on esillä myös Mäntyharjussa, Taidekeskus Salmelan kesän näyttelyssä. 

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

20.10.2026

Taidekeskus Salmelan kesän 2027 konserttiohjelma valmistui aikaisemmin kuin koskaan lipunmyynti on avattu!

Festivaalikansa on tuskin toipunut kesän 2026 konserttielämyksistä, kun Taidekeskus Salmela avaa lipunmyynnin kesän 2027 konsertteihin. Salmelan Puistonäyttämön ainutlaatuiset konsertit edustavat monipuolisesti klassisen-, viihde-, rock- ja kevyen musiikin kenttää. Puistonäyttämön miljöö istuvine katsomoineen on yhdistelmä intiimiä…

19.10.2026

Taidekeskus Salmela järjestää kuudennen Merikanto-laulukilpailun kesällä 2027

Taidekeskus Salmela järjestää Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjussa 19.6.2027. Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt käynnissä. Merikanto-laulukilpailu on tarkoitettu lahjakkaille ja jo esiintymiskypsyyttä omaaville nuorille laulajille. Laulukilpailun 2027 tuomaristossa ovat oopperalaulajat Essi Luttinen, Cynthia Makris ja Mika Pohjonen, sekä professori…