01.09.2011

Mäntän kuvataideviikot ylsi yleisöennätykseen

Kuudennettoista Mäntän kuvataideviikot sulki ovensa elokuun viimeisenä päivänä. Tä-män kesän yleisömäärä nousi yli kymmenen tuhannen (10 017), mikä on tapahtuman koko historian ennätys.

Kuraattori Otso Kantokorpi toivoi näyttelyä kootessaan, että hän saisi aikaan kokonai-suuden, joka puhuttelisi ja jäisi mieleen. Näyttelyn teema Kunnioita isääsi ja äitiäsi nosti-kin tunteet pintaan. Se ei jättänyt ketään ulkopuoliseksi, vaan katsojat kävivät teosten äärellä läpi omia kokemuksiaan ja suhteitaan vanhempiinsa.

– Tässä näyttelyssä oli havaittavissa tietynlainen kokonaisvaltaisuus niin teosten sisäl-löissä kuin yleisön ikärakenteessa. Kaikenlaiset tunteet ja ihmiset kohtasivat Pekilossa, ja pois lähtevien kasvoilla näki lempeitä hymyjä ja kyyneleitä, tyytyväinen toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen kertoo.

Näyttelyyn toivat oman lisänsä Kantokorven kutsumat kahdeksan tallinnalaista taiteilijaa, ja yleisössäkin oli paljon ulkomaalaisia kävijöitä. Kuvataideviikkojen runsas oheisohjelmisto kiinnosti myös ihmisiä, ja esim. kuraattorikierroksilla oli runsaasti yleisöä kuuntelemassa kuraattorin esityksiä.

Pienen hengähdystauon jälkeen alkaa ensi vuoden näyttelyn valmistelu, ja uusi kuraattori julkistetaan syksyn aikana.

Mäntän kuvataideviikot järjestetään ensi vuonna 9.6.-31.8.2011.

http://www.mantankuvataideviikot.fi