23.10.2019

Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2020 kuraattori on Anna Ruth

XXV Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2020 kuraattoriksi on valittu Anna Ruth (s. 1975). Ruth on kanadalaislähtöinen, Jyväskylään asettunut kuvataiteilija, palkittu taidetapahtumien järjestäjä sekä monipuolinen kulttuuritoimija. Viime vuosina Ruth on rikastuttanut uuden kotikaupunkinsa kulttuurielämää useilla uutta luovilla taidehankkeillaan, joista kuuluisin on eri puolille kaupunkia levittäytynyt Äkkigalleria.

Anna Ruth on osallistunut näyttelyihin muun muassa Italiassa, Norjassa, Portugalissa ja Etelä-Afrikassa ja hänen teoksiaan on eri taidekokoelmissa Suomessa ja maailmalla. Ennen Suomeen saapumistaan Ruth asui pitkään Ranskassa, missä viimeisteli taideopintonsa. Mäntän kuvataideviikot on Ruthille läheinen tapahtuma jo vuosien takaa. Suhde Kuvataideviikkoihin syntyi heti saapumisvuonna 2002, ja tämän jälkeen häneltä on jäänyt näkemättä vain yksi Mäntän näyttely.

Erilaisten rajojen ylittäjä

Toiminta instituutioiden ulkopuolella ja erilaisten rajojen ylittäminen ovat Ruthille tärkeitä lähtökohtia. Samalla hän on myös tehnyt hedelmällistä yhteistyötä perinteisten taideorganisaatioiden kanssa.  –Minulla on vaikeuksia tulla toimeen rajojen kanssa, olivat ne sitten rajoja valtioiden, ihmisten tai eri taiteenlajien välillä. Pyrin rajojen ylitse taiteellisessa työssäni ja monessa muussakin asiassa. Myös vanhempani ja isovanhempani ovat muuttaneet maasta toiseen, ja liikkuvuus on iso osa identiteettiäni, Ruth kertoo.

–Luonto, niin laaja käsite kuin se onkin, inspiroi minua taiteilijana. Tein pari vuotta sitten päätöksen, että pyrin olemaan tuottamatta taiteellani enää lisää materiaa. Koska haluan kuitenkin piirtää ja maalata, on ratkaisuni ollut tehdä maalauksia seinäpintoihin. Siksi olen viime aikoina tehnyt paljon seinämaalauksia erilaisiin julkisiin tiloihin, hän toteaa.

Taiteilijavalinnoissa näkyy moniäänisyys ja rohkeus

Ruth on kutsunut XXV Mäntän Kuvataideviikoille tekijöitä, jotka edustavat mahdollisimman moniäänisesti suomalaista nykytaidetta. Hän on pyytänyt mukaan pääasiassa taiteilijoita, jotka eivät aiempina vuosina ole saaneet mahdollisuutta osallistua Kuvataideviikoille.

Ruth halusi myös tehdä taiteilijavalinnoista sekä maantieteellisesti että ikäjakautumansa puolesta mahdollisimman kattavan, ja taiteilijoita onkin tulossa joka puolelta Suomea. Nuorin heistä on 23-vuotias ja iäkkäin yli 90-vuotias.  –Taiteilijoiden joukossa on vain muutamia, joiden kanssa olen työskennellyt aikaisemmin. Tämä tekee tehtäväni kuraattorina jännittäväksi ja uutta luovaksi myös minulle, Ruth iloitsee.

–Haluan yhdessä taiteilijoiden kanssa tehdä vuoden 2020 Mäntän kuvataideviikoista näyttelyn, joka koskettaa tunnelmallaan, jättää kävijöihinsä kestävän tunnekokemuksen ja innostaa palaamaan teosten pariin vaikka useammankin kerran, Ruth lupaa. –Pyrin myös luomaan edellisten vuosien näyttelyistä jollain tavoin poikkeavan kokonaisuuden.

Mäntän kuvataideviikkoja vuodesta 1993 

Mäntän kuvataiteen ystävät ry on järjestänyt Kuvataideviikkoja vuodesta 1993 lähtien, aluksi joka toinen vuosi ja vuodesta 1999 lähtien vuosittain. Kuvataideviikot järjestetään ensi kesänä 25. kertaa. Mäntän kuvataideviikot sai vuonna 2017 Suomi-palkinnon pitkäjänteisestä työstään nykytaiteen saralla. XXV Kuvataideviikkojen teema ja taiteilijat julkistetaan helmikuussa 2020.

Mäntän kuvataideviikot järjestetään 14.6.-31.8.20120.
www.kuvataideviikot.fi
www.facebook.com/kuvataideviikot
www.instagram.com/kuvataideviikot
www.twitter.com/Kuvataideviikot