07.11.2018

Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2019 kuraattoriksi Marja Helander

Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2019 kuraattori on Marja Helander (s. 1965). Helander on saamelainen valokuva- ja videotaiteilija sekä elokuvaohjaaja, jonka juuret ovat Helsingissä ja Utsjoella. Teoksissaan hän on tutkinut muun muassa identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin välissä. Helanderin teoksia on vuodesta 1992 lähtien ollut esillä parissakymmenessä yksityisnäyttelyssä sekä yli 50 yhteisnäyttelyssä kotimaassa ja maailmalla. Marja Helanderille myönnettiin tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -palkinto elokuvastaan Eatnanvuloš lottit, Maan sisällä linnut.

Mäntän kuvataideviikot on Marja Helanderille tuttu tapahtuma jo vuosien takaa. Hän on osallistunut Kuvataideviikkoihin taiteilijana kahdesti, vuosina 1995 ja 2005. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt vuoden 1995 näyttely, kun mukaan oli kutsuttu 164 taiteilijaa. – Aina kun olen osallistunut Kuvataideviikkoihin, se on ollut onnellinen ja yhteisöllinen kokemus, hän muistaa.

 

KAHDEN KULTTUURIN VÄLISSÄ

Marja Helander lähtee taiteessaan usein liikkeelle omasta taustastaan kahden kulttuurin, suomalaisen ja saamelaisen, välissä. – En kuitenkaan ajattele niin, että kaikkien töideni aiheena olisi pakko olla tämä. Olen välillä työskennellyt myös muiden aiheiden parissa, Helander selittää. Hän mainitsee esimerkkinä tästä New Yorkissa kuvaamansa teokset. – Olen sovussa asian kanssa. Minulle sopii hyvin, että minusta puhutaan saamelaistaiteilijana. Jos tätä ei yhteydessäni mainita, niin sekään ei haittaa.

Marja Helanderia ajaa taiteilijana eteenpäin uteliaisuus ja halu oppia aina jotain uutta. – Tämän vuoksi videoteosten ja lyhytelokuvien teko on ollut niin inspiroivaa, pitkän uran valokuvataiteilijana tehnyt Helander kertoo. – Viime aikoina olen huomannut kaipaavani käsillä tekemistä, ja siksi olen varmaankin seuraavaksi suuntaamassa kolmiulotteisten teosten suuntaan.

 

ILMASTONMUUTOS & POHJOINEN ULOTTUVUUS

XXIV Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijavalinnoissa Helanderilla on useita eri kriteereitä. Tärkein aihe, jota hän haluaa ensi kesän Pekilon näyttelyssä tutkia, ovat ympäristökysymykset: mitä tapahtuu kun ihminen hallitsee maata ja luonnonvaroja. – Monet taiteilijat käsittelevät tällä hetkellä teoksissaan ilmastonmuutosta ja luonnon tilaa, koska aihe on niin polttavan ajankohtainen, Helander sanoo.

– Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan ole kaikilla näyttelyyn osallistujilla. Kyseessä ei siis ole tiukka ympäristönäyttely. Osaa taiteilijoista yhdistää pohjoinen ulottuvuus, Lappi ja pohjoiset aiheet. Itselleni tärkeintä on että näyttelykokonaisuudesta tulisi elämys, josta kävijälle jää vahva tunnekokemus, Helander kertoo. – Ja tylsä siitä ei ainakaan tule, hän lupaa.

 

XXIV Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat julkistetaan tammi-helmikuun vaihteessa.

 

MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKKOJA VUODESTA 1993

Mäntän kuvataiteen ystävät ry on järjestänyt Kuvataideviikkoja vuodesta 1993 lähtien, aluksi joka toinen vuosi ja vuodesta 1999 lähtien vuosittain. Mäntän kuvataideviikot sai viime vuonna Suomi-palkinnon pitkäjänteisestä työstään nykytaiteen saralla. Vuodesta 2002 lähtien näyttelyiden pääpaikkana on toiminut Pekilo, entinen rehunjalostamo Mäntän keskustassa. XXIV Mäntän kuvataideviikkojen näyttely on avoinna 16.6. – 1.9.2019.

www.kuvataideviikot.fi

www.facebook.com/kuvataideviikot

www.twitter.com/Kuvataideviikot

www.instagram.com/kuvataideviikot