08.06.2016

Mäntän kuvataideviikoilla taide esittäytyy nopeammin, vapautuneemmin, rohkeammin – Kommandona!

XXI Mäntän kuvataideviikot avaa ovensa yleisölle 12.6.2016. Taiteilija Anssi Kasitonnin kuratoima näyttely Kommandona*) on syntynyt rennolla otteella ja kutsuu näyttelykävijänsä virittämään antenninsa vapautuneelle ja vastaanottavaiselle taajudelle. Näyttelyn 32 taiteilijan teokset muodostavat yhdessä värikkään kokonaisuuden, jossa on tilaa monille eri sävyille. Tunnelma Kuvataideviikoilla kohoaa karnevalistisiin ulottuvuuksiin. Läsnä on hauskuus ja tekemisen riemu, mutta pintapuolisesti humoristissa töissä käsitellään myös pysähdyttäviä aiheita.

Leikittelyä mittakaavojen kanssa

Tiina Raitasen, Emma Rönnholmin ja Salla Vapaavuoren Kahden vaiheilla -installaation äärellä voi pohtia valintojaan niin arkisessa kuin yleismaailmallisessakin mittakaavassa. Kaija Papun käsityötaidonnäyte eli luonnolliseen kokoon virkattu poliisiauto PI541 puolestaan tutkii stereotypioita; kovaksi ja jäykäksi mielletty instituutio taipuukin pehmeäksi ja joustavaksi. Parina tälle toimii Laura Könösen nyrkkeilysäkki, joka on 500-kiloinen dioriittiveistos. Pekilon lattialla lepää maailman suurin puutarhatonttu: Kalle Mustosen haikea ja herkkäpiirteinen puuveistosinstallaatio kuolevasta tonttukuninkaasta. Cleaning Women yhtyeestä tutun Risto Puurusen Shadows in the Air -sarjan varjokuvat luovat vahvan, lähelle tulevan kolmiulotteisen illuusion. Ars Fennica -palkitun Mika Taanilan installaatio Ihminen ja tiede esittää atomienergiaa käsittelevän keskustelun pikanopeudella.

Herkkiä ja voimakkaita maalauksia – sarjakuvamaista iloittelua ja räiskintää

Herkkyys ja räväkkyys kulkevat näyttelyssä käsi kädessä ja rinta rinnan. Aino Louhen maalauksissa luonto näyttäytyy unenomaisena mielenmaisemana. Underground-piireissä Borgtron-sarjakuvistaan tunnetun Jyrki Nissisen akvarellien aiheiksi sopivat muun muassa takavuosien suosikkibändit ja vessatappelut. Tommi Musturin teokset käsittelevät niin muuttuvaa lähiympäristöä kuin maailmaakin. Vuoden 2011 nuoren taiteilijan Anna Tuorin taulut ovat välähdyksiä aikojen sumentamista muistoista ja Pertti Kurikan nimipäivät yhtyeen Pertti Kurikan alter egon Kalevi Helvetin piirrokset ovat näynkaltaisia ilmestyksiä painajaisista. Saara Piispan akryylimaalauksissa hiljaiset kohtaukset nostetaan esiin raikkain värein. Yhdysvaltalainen Kristen Liu-Wong saa pastellinsävyt kirkumaan teoksissaan, joiden teemat ovat seksuaalisia ja ritualistisia. Niin ikään yhdysvaltalaisen Lucy Liun tummasävyiset abstraktit grafiikan vedokset puhuttelevat puolestaan hiljaisella eleettömyydellään. Näyttelyn grand old men -osastoa edustavat Simo Riikonen, jonka ruiskumaalikäsittelyssä ovat sadat autojen kyljet saaneet uuden ilmeen, ja Pasi ”Sleeping” Myllymäki, jonka kokeellisten lyhytelokuvien retrospektiiviä varten on Pekiloon rakennettu oma elokuvateatteri.

Pekilon ja kaupunkikuvan haltuunottoa

Pekilon kolme siiloa ovat torniolaisten Pekka ja Teija Isorättyän valtakuntaa. Oivaltavasti tehdyt mekaaniset veistokset on valmistettu kierrätysmateriaaleista, joista jokaisella on oma voimakas tarinansa. Sairaanhoidossa käytetyt infuusioletkut muuttuvat kauniiksi meduusakukkaseksi. Pekilon neljännestä kerroksesta oman tilansa on vallannut tänä vuonna sarjakuvan Puupäähatulla palkittu Ville Pirinen yhdessä Ilkka Vekan, Petteri Tikkasen ja Marko Turusen kanssa. Heidän teoksensa hyödyntävät menneiden vuosikymmenien populaarikuvastoa ja estetiikkaa antaen niille uusia merkityksiä.

Joenniemen mailla, Serlachius-museo Göstan kupeessa sijaitseva Taavetinsaari on Kuvataideviikkojen käytössä. Liisa Ahlforsin installaatio Yksikään ihminen ei ole saari on tutkielma kaunokirjallisista saarista ja sitoo oman kirjansa luontopolun varrelle. Mäntän keskustaan Länsitorikatu 7:n kulmaan ilmestyy kesän ajaksi leppoisa pubi ja divari, joiden ovet eivät aukene – paitsi hetkellisesti heinäkuun lopussa Mää oon Mänttästä -viikonlopun yhteydessä.

Kesän ajan Pekilon takapihalla on miniramppi, joka on skeittaajien käytössä näyttelyn aukioloaikoina.

Kommandona -näyttelyn avautuessa myyntiin tulee myös tämän vuoden näyttelykatalogi, jonka kansikuvana on kuraattori Anssi Kasitonnin suunnittelema lentikulaarivedos. Katalogia on saatavilla rajoitettu erä.
*) Olla ilman alusvaatteita, -housuja (www.urbaanisanakirja.com)

XXI Mäntän kuvataideviikot
12.6.–31.8.2016
Avoinna kesällä joka päivä klo 10–18 (myös juhannuksena).
www.mantankuvataideviikot.fi