12.06.2018

Lappi-mystiikkaa, afrikkalaista nykyelokuvaa ja Oscar-palkittu scifi-spektaakkeli Sodankylän elokuvajuhlien avajaispäivässä

Sodankylän 33. elokuvajuhlat alkavat keskiviikkona 13.6. Kitisenrannan koululla järjestettävällä Elokuvan ikuinen nuoruus -matinealla. Iltapäivällä luvassa on Erik Blombergin rakastettu klassikko Valkoinen peura ainutlaatuisella kuorosäestyksellä, alkuperäiskansojen Skábmagovat-elokuvafestivaalin valikoima lyhytelokuvia sekä Oscar-palkittu scifi-spektaakkeli. Paikalle ennättää jo vaikuttava joukko kotimaisia ja kansainvälisiä elokuvantekijävieraita.

Elokuvan ikuinen nuoruus -matinea vie osallistujansa matkalle läpi elokuvan historian ja tutustuttaa heidät elokuvataiteen mestareihin. Yksi esillä olevista legendoista on nyt käynnistyvien elokuvajuhlien rakastetuissa mykkäelokuvakonserteissa kuultava ja nähtävä, nuorena kuollut nero Jean Vigo.

Avajaispäivän alkuiltapäivässä nähdään Inarissa vuosittain tammikuussa järjestettävän Skábmagovat (”Kaamoksen kuvia”) – alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin valikoima lyhytelokuvia. Luvassa on kertomuksia rakkaudesta ja kunnioituksesta kulttuuriin, maahan sekä omien juurien ja identiteetin löytämiseen.

Valkoinen peura esitetään avajaispäivänä Isossa teltassa 40-henkisen sekakuoro Ruamjain säestyksellä. Ylistetty jyväskyläläiskuoro niittää mainetta herkän hartailla ja hersyvän hilpeillä esityksillään. Blombergin Lappi-mystiikkaa tihkuvalla klassikolla kunnioitetaan samalla festivaalihistorian ensimmäistä näytöstä, sillä Valkoinen peura avasi myös ihka ensimmäiset elokuvajuhlat kesäkuun 13. päivä vuonna 1986.

Afrikkalaisen elokuvan pioneeri Mahamat-Saleh Haroun (s. 1961) on suvereeni tarinankerronnan mestari, jolle Aki Kaurismäki teki oivaltavaa kunniaa elokuvassa Le Havre. Ohjaaja on läsnä festivaalin avajaisnäytöksessä. Avajaiselokuva A Season in France kertoo lämpimästi, mutta armottomasti Keski-Afrikan tasavallan sisällissodan keskeltä kahden kouluikäisen lapsensa kanssa Pariisiin muuttaneesta Abbasista sekä hänen ranskalaisesta tyttöystävästään.

Muita festivaalille saapuvia kansainvälisiä elokuvantekijävieraita ovat sveitsiläisohjaaja Barbet Schroeder, joka saapuu Sodankylään yhdessä vaimonsa, arvostetun näyttelijän Bulle Ogierin kanssa. Ranskalaisohjaaja Olivier Assayas palaa Sodankylään Ingmar Bergman -mestariluokan merkeissä. Espanjasta saapuu älyllisen ja runollisen nykyelokuvan mestari José Luis Guerín  ja Saksasta poikkeuksellisen monipuolinen auteur Dominik Graf. Nuoremman polven tekijävieraita ovat Katharine Wyss ja Anja Kofmel Sveitsistä sekä Thomas Stuber Saksasta. Heidän useilla eri festivaaleilla palkitut teoksensa pääsevät Suomen ensiesityksiin viikonloppuna.

Festivaalin odotetuimpiin kotimaisiin vieraisiin lukeutuvat taiturit monien klassikoiden takaa, Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi. Ohjaaja Heikki Kujanpää saapuu esittelemään uuden menestyselokuvansa Suomen hauskin mies ja Mikko Mäkelä Suomen ensi-illassa nähtävän teoksensa A Moment in the Reeds. Olavi Uusivirta ja Matleena Kuusniemi esittelevät Viulisti-draaman, lisäksi Uusivirta johtaa suosittuja karaoke-näytöksiä yhdessä Kristiina Halkolan kanssa. Carte blanche -sarjassa suosikkielokuviaan esittelee tällä kertaa Finlandia-palkittu kirjailija Kjell Westö.

Keskiviikkoyönä elokuvajuhlien Isossa teltassa päästään nauttimaan äänisuunnittelustaan Oscarilla palkitusta scifi-elämyksestä Arrival. Spektaakkeli avaa samalla festivaalilla vahvasti esillä olevan ääniteeman ja kolmen kovan äänitaiteilijan mestariluokan. Palkittujen äänitaiteilijoiden ainutlaatuinen kohtaaminen huipentaa odotettujen mykkäelokuvakonserttien kimaran, kun elokuvataiteen valtionpalkinnon saanut Heikki Kossi, kaksinkertainen Golden Reel Award -voittaja Nicolas Becker sekä tanskalaistaituri Peter Albrechtsen luovat uuden äänimaailman Alfred Hitchcockin harvoin nähtyyn teokseen Ratkaisu nyrkkeilykehässä (The Ring, 1927).

Koko ohjelmisto näytösaikoineen: https://msfilmfestival.fi/ohjelmakartta/

 

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), Creative Europe, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Tieteen Tiedotus ry., Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Ammattiliitto Pro, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Goethe-instituutti ja Ranskan instituutti.

Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 13.-17.6.2018.

Kotisivu: www.msfilmfestival.fi

Facebook: https://www.facebook.com/MidnightSunFilmFestival/

Twitter: https://twitter.com/msfilmfest