10.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Kuuden maan 550 nuorta soittajaa esittää yhteistä musiikkia

Folkskandia-tapahtuma kokoaa yli 550 nuorta soittamaan yhdessä festivaaliviikolla Kaustisella. Kaustislaisten lasten ja nuorten Näppäripelimannit ovat saaneet vieraita Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta ja Shetlannista. Heillä on tapana vaihtaa toistensa maiden musiikkia ja harjoitella yhteiset sovitukset, kunnes kohtaavat festivaaleilla.

Ensimmäistä kertaa mukana on soittajia myös Shetlannin saarilta, kun verkostoja on syntynyt viime vuosina Skotlantiin Iso-Britanniaan.

Pohjoismainen Folkskandia-nimen saanut yhteistyö alkoi jo 1990-luvun alussa – tavallaan sattumalta ja tavallaan ei. Suomalaisen kansanmusiikin ja kaustislaisen viulunsoiton johtohahmo Mauno Järvelä ja norjalainen kansanmusiikkikonkari Geir Egil Larsen kohtasivat ja alkoivat vierailla toistensa vetämillä kursseilla.

– Näppäritoiminta oli meillä pyörinyt jo alun toistakymmentä vuotta. Siinä hyvin pian alkoi itämään ajatus, että joskus vielä tempaistaan kunnolla, Mauno Järvelä kertoi keskiviikkona festivaalin tiedotustilaisuudessa.

Syntyi Folkskandia-yhteistyö, mutta myös pohjoismaisen nykykansanmusiikin lippulaiva. Järvelän ja Larsenin perheet ystävystyivät niin hyvin, että heidän lapsensa perustivat Frigg-yhtyeen 25 vuotta sitten. Tiistai-iltana Frigg villitsi täpötäyden KPO-areenan historiallisessa esiintymisessään, kun koolla olivat kaikki yhtyeen alkuperäiset jäsenet.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

14.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Kansanmusiikin kehto lunasti odotukset

Pohjoismaiden suurin kansanmusiikkitapahtuma, Kaustinen Folk Music Festival on jälleen onnistunut. Juhlaviikon kokonaiskäyntimäärä oli 54 371. Tapahtumaan myytiin kaikkiaan 20 461 lippua ennakkoon, verkossa tai porteilla. Järjestäjä on lukuihin varsin tyytyväinen – kokonaiskävijämäärä kasvoi viime vuodesta…

12.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Tampereen ja Hämeenlinnan seudun pelimannien unelma toteutui Kaustisella

Yli 200 hämäläisen soittajan, laulajan ja tanssijan unelma toteutui, kun he esittivät suuren maakuntakonserttinsa Kaustisen pääareenalla perjantaina. Festivaalin maakuntateema Häme oli tänä vuonna poikkeuksellisen laaja, sillä se kattoi vanhat hämäläisalueet Pirkanmaalla, Etelä-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Häme-teemaan…

09.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Erkki Virkkala ja Iikka Huntus voittivat Konsta Jylhä -kilpailun

Konsta Jylhän sävellyksiä ei ole kuultu Konsta Jylhä -kilpailussa ja tuskin missään muuallakaan koskaan niin monella eri soittimella, genrellä ja kokoonpanolla kuin tänä vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlien festivaaliviikon aluksi järjestetyssä mittelössä. Osanottajat toivat tuomariston eteen yllättäviä…