30.01.2017

Kuopio Tanssii ja Soi: Tanssioppilaitokset vuoden 2017 On Stage -esiintyjät Kuopioon valittu

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin järjestämään Tanssioppilaitokset On Stage -katselmukseen tuli tänäkin vuonna runsaasti hakemuksia ympäri Suomea. Mukaan haki kaikkiaan lähes 80 tanssiryhmää 38 eri oppilaitoksesta. Hakemuksia tuli myös ulkomailta.

Esityksiin valittiin 15 ryhmää kahteen sarjaan: Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän ryhmät ja muut tanssin harrastajat sekä Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän ryhmät.

Lapset ja nuoret ovat yksi keskeisimpiä kohderyhmiä Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla.

–Tehtävämme on viedä tanssitaiteen sanomaa eteenpäin myös lasten ja nuorten parissa. Tarjoamme heille mahdollisuuden esiintyä festivaaliyleisölle, saada palautetta esityksestään, käydä kursseilla ja tavata muita harrastajia, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen

– On Staget ovat yhdessä tekemistä ja kokemista, mikä istuu loistavasti myös Suomi100 -juhlavuoden teemaan, festivaalin toiminnanjohtaja Anna Pitkänen sanoo.

Festivaali maksaa esiintymään valituille ryhmille matkustustuen.

Tanssioppilaitokset On Stage järjestetään seitsemännen kerran. Esitykset nähdään Kulttuuriareena 44:ssä 14.–16. kesäkuuta 2017.

Valitut ryhmät ovat:

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän ryhmät ja muut tanssia harrastavat ryhmät:                           
Saiffa – Flow Mo Dance School, Saiffa Future Masters, Helsinki
Studio Dance Pit, Kehitysryhmä Karamelli, Kouvola
Dancefina Academy, Dancefina Juniors, Tampere
Pieni balettistudio Relevé, Relevén Baletti 5-6, Joensuu
Tanssikoulu Katja Barclay, Tkb Juniorit, Raisio

Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän ryhmät:
Tamara Rasmussen Opisto, Ultrat, Helsinki
Jyväskylän tanssiopisto, Nykytanssin ek-ryhmä III, Jyväskylä
Lahden Tanssiopisto, Baletti edistyneet, Lahti
Keski-Uudenmaan tanssiopisto, Nyky Keto, Järvenpää
Koskelan Tanssi, Jazztanssi jatkotaso, Äänekoski
Kuula-opisto, Syba3, Vaasa
Merikanto-opisto, Merikanto-opiston tanssijat, Virrat
Kuopion Taideopisto, Kuopio
Etelä-Savon Tanssiopisto, Kutoset+, Mikkeli
Espoon tanssiopisto, Jazz EK, Espoo

48. Kuopio Tanssii ja Soi 14.-20.6.2017
Taiteellinen johtaja Jorma Uotinen

www.kuopiodancefestival.fi