23.04.2019

Kuopio Tanssii ja Soi: Kesäseminaarit pureutuvat ajankohtaisteemoihin

  • Tanssi, musiikki ja kuntoutus
  • Taiteilijat ja taidepolitiikka yhteiskunnan kehittämisessä ja kansainvälisen yhteistyön rakentamisessa
  • Yhteistyö ja hyvinvoinnin edistäminen kuntasektorilla
  • Digiajan johtaminen

Kuopio Tanssii ja Soi -kesäseminaarit kuuluivat festivaalin ohjelmaan jo 1970-luvulla. Seminaarit ovat palanneet tapahtumaan nostaen esiin aikamme ajankohtaisteemoja.

Festivaali paneutuu nyt tanssin, musiikin ja kuntoutuksen kysymyksiin yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Suomen Aivosäätiön kanssa. Tavoitteena on jalkauttaa alan tuoreinta tutkimustietoa niiden pariin, jotka voivat käyttää tietoa hyväkseen työssään tai vaikuttaa tiedon avulla omaan elämänlaatuunsa. Tiedolla taitoa -seminaarin asiantuntijana on mm.  Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Mari Tervaniemi, joka puhuu musiikin roolista aivosairauksien kuntoutuksessa. Professori Pasi Karjalainen Itä-Suomen yliopistosta puhuu puolestaan Kim Leschen kanssa tanssin kuntoutusvaikutuksista. Helmi Järviluoma, kulttuuritutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistosta, kertoo ihmisten omien merkityksellisten äänimaailmojen hyvinvointia lisäävästä kuuntelemisesta.  Maks uton seminaari on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Savonia ammattikorkeakoulun Luova veto -hankkeen, Taiken ja Kuopio Tanssii ja Soin järjestämässä kolmannessa Taiteilijat äänessä -seminaarissa tarkastellaan taiteen ja kulttuurin roolia ja merkitystä yhteiskunnan kehittämisessä ja kansainvälisen yhteistyön rakentamisessa. Seminaarin alustajina toimivat taiteen ja kulttuurin ammattilaiset, Jorma Uotinen, Nanna Hänninen, Johanna Tuukkanen ja Antti Immonen. Johtaja Paula Tuovinen Taikesta tarkastelee teemaa taiteen edistämisen näkökulmasta. Maksuton seminaari on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Snellman kesäyliopiston järjestämässä Minna Canth -foorumissa keskustellaan johtamisesta digiajassa. Seminaari tarjoaa työkaluja ihmisen ja teknologian yhdistämiseen työelämässä.  Kuopion kaupunki puolestaan järjestää seminaarin ”Yhteistyöllä hyvinvointia edistämään”. Tavoitteena on kehittää yhteistyötä eri toimijoiden välillä kunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

LISÄTIEDOT JA PAIKKAVARAUKSET

Taiteilijat äänessä
Taiteilijat ja taidepolitiikka yhteiskunnan kehittämisessä ja kansainvälisen yhteistyön rakentamisessa
12.6.2019 klo 13.00–16.30 Kuopion Musiikkikeskus, auditorio. Maksuton. Paikkavaraus https://www.kuopiodancefestival.fi/seminaarit

Tiedolla taitoa tulevaisuuteen
Tanssi ja musiikki – uusia näkökulmia ja ajatuksia kuntoutukseen
17.6.2019 klo 13.00–17.00 Kuopion Musiikkikeskus, kamarimusiikkisali. Maksuton. Paikkavaraus https://www.kuopiodancefestival.fi/seminaarit

Yhteistyöllä hyvinvointia edistämään – kunnan rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
12.6.2019 klo 8.30–15.00 Kuopion Musiikkikeskus, kamarimusiikkisali. Paikkavaraus.
www.kuopio.fi/hyvinvointiseminaari

Minna Canth -foorumi 2019
Johtaminen digiajassa 3.0 – Ajattelun ja työn muutos
14.6.2019 klo 9.00-15.00 Peräniemen kasino, Kuopio. Paikkavaraus
https://snellman-kesayliopisto.mobie.fi/zine/95/article-35055

50. Kuopio Tanssii ja Soi 12. – 18.6.2019