06.02.2009

Kuopio Tanssii ja Soi hyvässä vauhdissa

Kuopio Tanssii ja Soissa on ollut ennätysmäinen kysyntä 40. juhlavuoden esityksiin, ryhmälippuja on varattu tammikuun aikana enemmän kuin koskaan. Periaatteessa yksi esitys on täynnä jo ennen kuin edes esite on valmistunut ja varsinainen kuluttajamyynti alkanutkaan, kertoo Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin myynnistä vastaava tuottaja Sirpa Miettinen. Yritykset ja yhdistykset varaavat jo tässä vaiheessa lippuja ryhmilleen.

– Kenties talouden taantuma, mutta myös kesän 2008 erinomaisesti onnistunut festivaali heijastuvat tulevaan kesään, kulttuurille tuntuu olevan kysyntää. Myös markkinointityö Venäjällä alkaa näyttää positiivisia merkkejään meille. Työn alla on historian ensimmäinen venäläisen tanssin ammattilaisten ryhmän osallistuminen tanssikursseille. Tosin majoitustilanne näyttää tässä vaiheessa enemmän kuin haastavalta. – Kahden suuren tapahtuman, Karjalaisten kesäpäivien ja Kuopio Tanssii ja Soi 40-v juhlafestivaalin osuttaminen samaan ajankohtaan merkitsee aikamoisia paineita paikkakunnan majoituselinkeinolle, kertoo toiminnanjohtaja Anna Pitkänen.

– Varsinkin kun viimeinenkin kesän pääesiintyjäryhmäon varmistunut – juhlaohjelmisto on todella komea. Ei tarvitse hävetä, iloitsee taiteellinen johtaja Jorma Uotinen.

Viimeisin pääesiintyjäryhmä on hollantilainen Dansgroep Amsterdam. Ryhmän takaa löytyvät tanssimaailman ´raskaansarjan´ nimet, Itzik Galili ja Krisztina de Châtel.

Dansgroep Amsterdam

Unkarilaissyntyinen de Châtel ja israelilaissyntyinen Galili ovat luoneet yhteensä noin 120 tanssiteosta. Useimmat Galilin teoksista on nähty aikakautemme tunnetuimpiin kuuluvien ryhmien kuten Gulbenkian Ballet´n, Scapino Ballet´n, NDT II:n, Batsheva Dance Companyn ja Stuttgart Ballet´n ohjelmistoissa. de Châtel tunnetaan epätavanomaisiin esityspaikkoihin sijoitetuista, tanssia, musiikkia ja muita taiteen lajeja yhdistävistä teoksistaan sekä tanssifilmeistään.

Galilin ja de Châtelin tammikuussa 2009 perustaman Dansgroep Amsterdamin vierailuohjelma koostuu Philip Glassin, Gyorgy Ligetin, Steve Reichin sekä Haytham Safian musiikkiin tehdyistä neljästä nykytanssiteoksesta.
– Vertaan tämän vierailun Kuopiossa vierailleiden Compagnie Aterballetton, NDT:n, Gulbenkian ja Geneven baletin tasokkaaseen varmaan tanssiin. Tulossa on upea vierailu, sanoo Jorma Uotinen. Dansgroep Amsterdam esiintyy 16. & 17.6. klo 21 Kuopion Kaupunginteatterissa.

Festivaaalin kurssiohjelmisto julkaistaan 25.2.
40-v juhlaohjelmaesite ja pääsyliput saatavilla 2.3. alkaen Lippupisteen myyntipisteistä sekä Kuopion Musiikkikeskuksesta.
Ryhmämyynti festivaalitoimistossa.

Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään 11.-17.6.2009

Etusivu