02.04.2020

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalia 2020 ei järjestetä

Kesäkuun 10. – 16. pidettäväksi valmisteltu Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali ei toteudu. Syynä muutokseen on koronaviruksen leviämisen aiheuttama epävarmuus. Tapahtuman taustayhteisö Kuopio Tanssii ja Soi ry suunnittelee syyskaudelle 2020 muuta tanssitaideohjelmaa Kuopion alueelle.

”Valtioneuvoston ja Aluehallintoviraston viimeaikaiset toimenpiteet kertovat tilanteen vakavuudesta ja ovat johtaneet siihen, että festivaali ei toteudu, force majeure. Haluamme toimia vastuullisena tapahtumajärjestäjänä emmekä vaarantaa yleisöämme, vapaaehtoisiamme, henkilökuntaamme ja kumppaneitamme tilanteessa, jossa koronaviruksen leviäminen on yhä mahdollista ja jossa myös ulkomaisten artistien saapuminen Suomeen on epävarmaa. Se mitä pandemiassa toukokuun jälkeen tapahtuu on kaikille arvoitus”, toteaa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Soininen.

Seuraavat Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalit on sovittu järjestettäväksi 16. – 22.6.2021 ja 15. – 21.6.2022. Kesän 2021 järjestelyt ovat jo käynnistyneet normaaliin tapaan.

”Kesällä 2021 tullaan näkemään mahdollisesti osa tälle kesälle suunnitelluista vierailuista. Nyt työn alla on uuden ohjelmatarjonnan rakentaminen Kuopioon ja mahdollisesti ympäröiville paikkakunnille kuluvan vuoden syyskaudelle. Maailmaa kohdannut pandemia jättää kollektiivisen arven, jonka parantumisessa taiteella on olennainen merkitys. Eristäytyneisyyden ajan jälkeen on entistä arvokkaampaa päästä elävän vuorovaikutuksen pariin, ja onkin tärkeää, että Kuopio Tanssii ja Soi löytää uuden vaihtoehdon kohtaamispinnaksi yleisön kanssa näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa”, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku.

Kuopio Tanssii ja Soi on järjestetty keskeytyksettä vuodesta 1970 alkaen. Nyt peruttu ohjelma olisi ollut ensimmäinen Lehtopolun taiteellisen johtajuuden kaudella.  Festivaali on suurin ja monipuolisin alansa kansainvälinen tapahtuma Pohjoismaissa.  Sen taustalla on laaja yhteistyö niin koti- kuin ulkomaistenkin toimijoiden kanssa. Sen kerrannaisvaikutukset aluetalouteen ovat useiden miljoonien eurojen luokkaa, puhumattakaan sen merkityksestä alueen ja tanssitaiteen imagolle ja me-hengelle.

”Peruminen vaikuttaa satoihin sopimuksiin sekä pääsylipun ostaneisiin ja kurssipaikan varanneisiin. On tärkeää, että kaikki tuemme nyt toisiamme, puhallamme samaan hiileen ja katsomme tulevaisuuteen. On itsestään selvää, että menemme terveys ja turvallisuus edellä.  Meillä on hyviä suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen, yhteistyössä tästäkin selvitään”, toteaa festivaalin toiminnanjohtaja Anna Pitkänen.

https://www.kuopiodancefestival.fi/