08.12.2020
Kulttuurille oma gaala – Yle aloittaa uuden kumppanuuden
Ensimmäinen Kulttuurigaala järjestetään marraskuussa 2021 Tampereella. Strategiansa mukaisesti Yle pyrkii luomaan yhteiskuntaa laajasti hyödyttäviä uusia kumppanuuksia.
Yle perustaa yhdessä kumppanien kanssa Kulttuurigaalan, joka juhlii kulttuurin tekijöitä ja tekoja yli genrerajojen. Kulttuurigaala televisioidaan suorana Yle TV1:ssä torstaina 25.11.2021
Kulttuurigaalassa palkitaan laaja-alaisesti suomalaista kulttuuria ja nautitaan upeista esityksistä. Gaala huomioi koko kulttuurin ja taiteen kentän. Tarkoituksena on palkita tekoja, teoksia ja tekijöitä, joissa on jotain uutta, omaperäistä tai tärkeää. Tarkemmat palkintokategoriat paljastetaan myöhemmin, mutta kulttuurin juhlan huipentaa yleisön äänestämän Vuoden Kulttuuriteko -palkinnon voittajan julkistaminen
“Ylelle on tärkeää tarjota suomalaisille yhteisiä hetkiä ja elämyksiä, ja Kulttuurigaala antaa tähän oivan mahdollisuuden. Kulttuuri kuuluu meille kaikille. Haluamme juhlistaa kulttuuria yhdessä kulttuurialan ja suomalaisten kanssa. Meille keskiössä on yhdessä tekeminen ja tämän takia gaalassa tullaan unohtamaan genrerajat ja katsomaan alaa laajemmin. Yhdessä tekeminen näkyy myös gaalan järjestämisessä, koska toteutamme tapahtuman kumppaneidemme kanssa yhteisponnistuksena”, kertoo Ylen tapahtumapäällikkö Asta Kujala.
Vuonna 2021 Kulttuurigaala järjestetään Tampereen Mediapoliksessa, johon on suunnitelmissa kutsua noin 300 vierasta. Seuraavana vuonna Kulttuurigaala siirtyy astetta isompiin puitteisiin Uros Live -areenalle, johon mahtuu moninkertaisesti yleisöä.
“Suomalaiset ovat kulttuurikansa, joka on kiinnostunut monenlaisista jutuista. Kulttuurigaalassa kulttuurin ystävät voivat yhdessä juhlia tätä moninaisuutta. Otamme mukaan alan ja suomalaisten koko kirjon”, sanoo kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.
Gaalan järjestämisoikeuksia hallinnoi rekisteröity Kulttuurigaalayhdistys. Gaalan oikeudenhaltijoihin kuuluvat Ylen lisäksi kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry ja Life Style Invest Oy. Yhteistyökumppaneina toimivat myös Tampereen kaupunki ja Veikkaus. Kulttuurialan toimijoista mukaan ovat jo tässä vaiheessa lähteneet Designmuseo, Serlachius -museot ja Suomen museoliitto.