01.07.2019

Kulttuurien kohtaaminen ja haitari pääosissa Haapavesi Folkeilla

Viikonloppuna 31. kertaa järjestetty Haapavesi Folk Music Festivaali saatiin komeaan päätökseen lauantaina ja yleisöä kerääntyi paikalle runsaasti nauttimaan monipuolisesta kesätapahtumasta. Festivaalin kävijämäärä nousi 13.000:een eli viime vuonna juhlitun 30-vuotisfestivaalin tasolle.

Haapavesi Folk Music Festivaalin järjestäjät ovat tyytyväisiä festareiden kulkuun sekä kävijämäärään.

”Yleisöä riitti kaikkiin tapahtumapaikkoihin ja esityksiin”, kertoo toiminnanjohtaja Pirjo Karjalainen. Esityksiä oli usealla lavalla ja yleisö sai nauttia mm. Verstaan intiimeistä ja akustisista esityksistä, joissa yleisö pääsi lähituntumalta aistimaan taiteilijoiden herkät tulkinnat. Siellä esiintyi mm. festivaalin taiteellinen johtaja Teija Niku, joka on myös haitaritaiteilija. Hänen valitsemansa ohjelmisto on saanut monipuolisuudestaan kiitosta yleisöltä.

Salissa lumosi Bosnia-Hertzegovinan Billie Holidayksikin tituleerattu ja ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Amira Medunjanin kitaristinsa Ante Gelonin ja kotimaisten yllätysvieraiden kanssa. Yleisö eli konsertin mukana myös tanssien. Salissa esiintyi myös intialaisviulisti Jyotsna Srikanth. Ensimmäisen Suomen visiittinsä teki myös Yhdysvalloissa huippusuositun, vuoden 2015 folk-albumin Grammyn voittaneen Old Crow Medicine Show:n multi-instrumentalisti Chance McCoy. Virosta saapui jouhikkoperinnettä rohkeasti uudistava Puuluup.

Haapaveden kamariorkesterin perinteisessä kirkkokonsertissa Hakon solisteina esiintyivät sellisti Hanna Kilpinen, bosnia-hertsegovinalaiset laulaja Amira Medunjanin ja säveltäjä-kitaristi Ante Gelo, Sanna Pirttisalo ja tangokuninkuuskilpailun finaaliin yltänyt Johannes Vatjus sekä kansanmuusikot Samuli Karjalainen ja Ilkka Heinonen.

Yleisön rakastamat Kolmas Nainen ja Miljoonasade eivät pettäneet fanejaan. Suistamon Sähkön ”kansanelektro” puolestaan sai hiotulla lavakarismallaan uusia ihailijoita.

Iltapäiväohjelmat kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta.

Perjantai-iltapäivän maksuton sisäänpääsy antaa kaikille matalan kynnyksen tutustua tapahtumaan ja sen tarjontaan ja vuosittain järjestettävä lauantai-iltapäivän lastenpäivä oheisohjelmineen kerää paikalle koko perheen.  Tämänvuotinen festivaaliohjelma päättyi ruotsalaisen Tarabband-yhtyeen itämaissävytteiseen keikkaan.

Lisätäetoja festivaalista www.haapavesifolk.com ja facebook.com/haapavesifolk