25.03.2014

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan finalistit 2014 valittiin Harmonikkaristeilyllä

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan 2014 finalistit valittiin Harmonikkaristeilyllä 24. maaliskuuta. Seitsemän Hopeisen Harmonikan ja kuusi Kultaisen Harmonikan kisaajaa valittiin finaaliin, joka soitetaan 2.7.2014 Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla.

Semifinaalien taso oli tänäkin vuonna korkea. Tuomariston puheenjohtaja harmonikansoiton lehtori Markku Lindeman toteaa, että Kultaisen Harmonikan kilpailussa soittajien ohjelmisto oli hyvin laaja. Tuomaristo painotti valinnoissaan svengiä, lavakarismaa ja tulkintaa. Hopeisessa Harmonikassa tuomaristo arvosti iloista ja rentoa soittamista.

Kultainen Harmonikka on viihdeharmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailu 15–35 -vuotiaille soittajille. Lasten Hopeisen Harmonikan soittajat ovat 10-vuotiaita ja nuorempia.

Yleisön suosikiksi semifinaalissa nousivat Kultaisessa Harmonikassa Iida Rajala Viitasaarelta ja Hopeisessa Harmonikassa Eemil Ullgrén Kontiolahdelta.

Harmonikkaristeily kokosi jo 23. kerran harmonikkaväkeä risteilylle, jossa Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinaalien lisäksi kuultiin mm. musiikkia suomalaisista elokuvista tangokuningas Tommi Soidinmäen ja Jyväs-Hanureiden konsertissa. Koreografi Osku Heiskasen haitarihoppi laittoi liikettä niveliin ja uusi esiintymisareena Open Stage keräsi yli 70 nuorta soittajaa estradille.

Risteilyn ohjelmasta nousivat esiin vuoden 2006 Kultaisen Harmonikan voittaja Netta Skog, joka teki digiharmonikalla uuden aluevaltauksen dance-musiikin parissa, sekä mahtava pohjalaisduo Pop’n Go ! Vuoden 2013 kansanmusiikkilevy -palkinnon depyyttialbumillaan pokannut Pirulainen villitsi akustisella sielukkuudellaan ja rockin potkulla. Risteilyn monipuolinen ohjelma tarjoili musiikkityylejä laidasta laitaan.

Maailman tunnetuin, ranskalais-italialainen harmonikkataiteilija Richard Galliano on Sata-Häme Soin 2014 tähtivieras. Sata-Häme Soi tuo ensimmäisenä Suomeen Richard Gallianon upean yhdistelmän maailmanluokan jazzia ja elokuvamusiikkia sisältävän Nino Rota -konserttikokonaisuuden, joka soi ensi kesänä festivaalin lauantai-illan pääkonsertissa.

Festivaalilla kuullaan myös toinen harvinainen konsertti, kun Lauluyhtye Rajaton ja Suomen vanhin tanssiorkesteri Dallapé nousevat yhdessä lavalle Ikaalinen-salissa.

Sata-Häme Soi festivaali järjestetään Ikaalisissa 1.–6.7.2014.

 

Hopeisen Harmonikan finalistit 2014

Emilia Jurvelin, Nivala

Iida Paakala, Valkeala

Heidi Rintamäki, Pori

Ilmari Tiainen, Lappeenranta

Eemil Ullgrén, Kontiolahti

Paju Uutela, Helsinki

Vilma Wiren, Kokkola

 

Kultaisen Harmonikan finalistit 2014

Essi Elomäki, Pori

Pekka Jolkkonen, Polvijärvi

Aleksi Laukkonen, Kauhava

Iida Rajala, Viitasaari

Sami Salonen, Lohja

Jussi Valkama, Teuva

 

Semifinaalien tuomaristo:

Markku Lindeman, pj

Musiikin maisteri, Tampereen Konservatorion harmonikansoiton lehtori Sirpa Kainulainen Harmonikansoiton opettaja Sanna Saarinen Valkeakosken musiikkiopiston apulaisrehtori, harmonikansoiton opettaja Petteri Waris Sibelius-Akatemian harmonikkaluokan opiskelija, Kultainen Harmonikka 2. sija vuonna 2013

Sata-Häme Soi järjestetään 1.-6.7.2014.

www.satahamesoi.fi