18.07.2011

Kuhmossa ollaan edellä yleisötavoitteesta

Kuhmon Kamarimusiikissa kävi festivaalin ensimmäisellä viikolla enemmän kuulijoita kuin vuosi sitten. Konserttikäyntejä oli ensimmäisellä viikolla 19 532, lähes 2 000 enemmän kuin viime vuonna. Tänä kesänä kiinnostus konsertteihin on jakautunut poikkeuksellisen tasaisesti, ja kaikissa konserteissa on ollut runsaasti yleisöä. Yleisön kokonaismäärässä ennakoidaan päästävän vähintään viimevuotiselle tasolle.

Kamarimusiikki soi Kuhmossa vielä ensi lauantaihin saakka. Ennakkoon erityisen suosittuja ovat olleet tiistai-illan italialaisen musiikin konsertti, keskiviikon Strauss-konsertti ja torstain Maalauksia musiikissa -konsertti. Kaiken kaikkiaan Kuhmossa on tänä vuonna peräti 76 tilaisuutta. Niiden lisäksi kuulijat pääsevät toisella viikolla vielä musiikkikurssien konsertteihin, joissa kuullaan tulevaisuuden mestareita.

http://www.kuhmofestival.fi