23.06.2010

Kuhmon Talvi kolmannen kerran

Esillä musiikkia, näyttelyitä, luontokuvia, tanssia ja elokuvia

Kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden yhteistyössä kokoama talvinen kulttuuritapahtuma Kuhmon Talvi jatkuu – tapahtuma järjestetään kolmannen kerran 1.−8.1.2011. Kuhmon Talvi yhdistää kansainvälisestikin tunnustetut kuhmolaiset kulttuuritapahtumien järjestäjät ja taiteilijat. Luvassa on parasta kuhmolaista kulttuuria: musiikkia monessa muodossa, tanssia, näyttelyitä ja elokuvia.

Kuhmon Talvi avataan Kuhmo-talossa lauantaina 1.1. taidenäyttelyllä, joka on Timo Aarnialan muistonäyttely. Suomalainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Timo Aarniala (1945−2010) tunnetaan romaani- ja runokirjakuvituksistaan, underground-sarjakuvista ja levykansista. Suomen sarjakuvaseura palkitsi Aarnialan vuonna 2004 Puupäähattu-tunnustuksella.

Sen lisäksi että Aarniala on eturivin undergroundtaiteilijana saavuttanut valtakunnallista mainetta, hän on myös entinen kuhmolainen. Timo asui 1970-luvun loppupuolella Kuhmossa, kun vaimo Inge-Maj toimi paikkakunnalla valokuvauksen läänintaiteilijana.

1970- ja 1980-luvuilla Peter von Baghin kanssa tuotetut juonnetut diaohjelmat on eräs monipuolisen Aarnialan tärkeistä aikaansaannoksista. Muistonäyttelyn yhteydessä järjestetään iltamat, jossa von Baghin ja näyttelyn tuottajan, kuhmolaisen Philip Donnerin yhteistyönä tuotettu esitys kertoo Timo Aarnialasta.

Samana päivänä on myös uudenvuoden konsertti Kuhmo-talossa. Konsertissa soittaa kuhmolaisista, kainuulaisista ja venäläisistä nuorista koottu Sinfonietta Lentua. Orkesteria johtaa kapellimestari Jukka-Pekka Kuusela, orkesterin perustaja ja taiteellinen johtaja.

Sunnuntaina 2.1. on toisen entisen Kuhmossa asuneen taiteilijan eli elokuvaohjaaja, elokuvaleikkaaja, äänittäjä ja käsikirjoittaja Timo Linnasalon töiden esittelypäivä. Linnasalo toimi Kuhmossa 1970-luvulla läänintaiteilijajana. Pajakkakinossa nähdään dokumenttielokuvat Kylä, Väinö Heikkinen sekä näytelmäelokuva Vartioitu kylä 1944.

Elokuva Kylä (1976) kertoo Kuhmon Nivan kylästä. Väinö Heikkinen (1975) on nimensä mukaisesti henkilödokumentti kuhmolaisesta oman tiensä kulkijasta. Linnasalo toimi elokuvien leikkaajana, ohjauksista vastasi Erkki Peltomaa. Linnasalon ensimmäinen oma ohjaustyö Vartioitu kylä 1944 valmistui vuonna 1978. Linnasalo voitti Jussi-palkinnon elokuvansa ohjauksesta. Vartioitu kylä 1944 perustuu kuhmolaisen opettaja Unto Heikuran käsikirjoitukseen ja se oli myös suosittu kesäteatterinäytelmä Kuhmossa 1970-luvun alussa. Sekä Linnasalo että Heikura ovat läsnä elokuvien esityksissä ja kertovat muistoja elokuvatöihin liittyen.

Maanantaina 3.1. siirrytään jälleen Kuhmon kirkkoon musiikin pariin. Vuorossa on kuhmolainen Mari Mäntylä, joka on erikoistunut klassisen kitaran harvinaiseen muotoon eli 10-kieliseen kitaraan, decacordeen. Mäntylä konsertoi aktiivisesti sekä solistina että kamarimuusikkona ja tekee yhteistyötä monien suomalaisten ja ulkomaisten säveltäjien kanssa. Esiintyvän taiteilijan työn ohella Mäntylä on Kuhmon musiikkiopiston kitaransoiton- ja kamarimusiikin lehtori.

Kuhmon Kamarimusiikin talvikonsertti on tiistaina 5.1. Kuhmo-talossa. Tilaisuudessa esiintyy Kuhmon Kamarimusiikin kasvatti pianotaiteilija Paavali Jumppanen. Kumppanikseen hän saa yllätysesiintyjän, joka paljastetaan vasta lähempänä tapahtumaa. Paavali Jumppanen soittaa konsertissa Beethovenin sonaatin. Kuhmon Kamarimusiikki on Suomen vanhin ja suurin kamarimusiikkitapahtuma.

Luontokeskus Petolassa järjestetään luontovalokuvailta tiistaina 4.1. Ystävyyden puiston tutkimuskeskuksessa Kuhmossa erikoistutkijana töitä tekevä eläintieteen tohtori Gergely Várkonyi esittelee Grönlantiin suuntautuneilta tutkimusmatkoilta koottua kuvamateriaalia. Hän kertoo Grönlannin arktisesta kesästä, josta löytyy ehkä hämmästyttäviäkin yhtäläisyyksiä Suomen tammikuuhun, ainakin meidän kesään.

Kuhmon Talven toinen taidenäyttely avautuu Juminkeossa torstaina 6.1. Kalevala Eepos! -näyttely avaa nykytekniikoiden kautta kokonaan uuden näkökulman kansallisten juuriemme perimmäisiin kysymyksiin. Näyttelyvieras joutuu huomaamattaan syvälle mytologiaan tämän päivän tietäjien ja taitajien pauloihin. Vanha ja uusi kohtaavat. Näyttelyn valokuva- ja videoinstallaation taiteilija on Kai Kuntola, musiikista vastaa Sari Kaasinen.

Kalevalaisuus jatkuu myös illalla, jolloin Kansanmusiikkijuhla Sommelo järjestää runolauluillan nimellä Uroshämärä Kuhmo-talon Juttua-kahvilassa. Uroshämärä on konsertti, jossa kolme aikamme merkittävintä miespuolista nykyistä runolaulajaa, muusikkoa ja tutkijaa esittävät tulkintojaan vanhasta runolauluperinteestä. Taito Hoffrén on tullut tunnetuksi laulajana, joka on paneutunut erityisesti Arhippa Perttusen lauluihin, Pekka Huttu-Hiltunen on tutkija, joka väitteli tohtoriksi länsivienalaisesta runolaulusta pari vuotta sitten, ja professori emeritus Heikki Laitinen on runolaulun legenda sekä esittäjänä että tutkijana. Runolaulun lisäksi konserttiin sisältyy kantele-osuuksia, joita soittaa kanteletaiteilija Arja Kastinen.

Perjantaina 7.1. Tanssin illassa nähdään Kuhmo-talon Lentua-salin lavalla kansainvälisesti tunnetut esiintyjät tanssija, koreografi Reijo Kela, muusikko Heikki Laitinen ja harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen. Kolmikko toteuttaa yhdessä improvisaatioesityksen. Illassa esiintyvät myös nuoret kuhmolaiset tanssijat omilla esityksillään.

Kuhmon Talvi päättyy perinteiseen nuorten rock-iltaan lauantaina 8.1. Kuhmon yhteislukion lavalle astuu jo muualla Suomessa opiskelevista kuhmolaisnuorista koostuva Circulation, jolle lämmittelybändeinä toimivat yhteislukion omat oppilaat.

Kuhmon Talven tavoitteena on tarjota monipuolista kulttuuria niin kuhmolaisille kuin kauempaakin tuleville. Kuhmon Talven tekijät ovat Juminkeko, Kansanmusiikkijuhla Sommelo, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuhmon kaupungin kulttuuritoimi, Kuhmo-talo ja Luontokeskus Petola.

Kuhmon Talven graafisesta ilmeestä vastaa kuvataiteilija Klaus von Matt.

Kuhmon Talven yksi taustaorganisaatioista, Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään 11.-24.7.2010.