22.07.2019

Kuhmon musiikkikurssit on ollut vaikuttamassa monen muusikon kehitykseen jo viiden vuosikymmenen ajan

Kursseilla koulutetaan muusikoita jo neljännessä sukupolvessa

50. juhlavuottaan viettävä Kuhmon musiikkikurssit on ollut käänteentekevällä tavalla monen ammattimuusikon kehityksessä. Tänäkin vuonna Kuhmossa nautitaan esimerkiksi Kuhmon viulukoulussa oppia saaneiden Elina Vähälän ja Antti Tikkasen soitosta. Myös pianisti Paavali Jumppanen ja kurssien taiteellisena johtajana toimiva Junio Kimanen osallistuivat aktiivisesti kurssien tarjoamaan koulutukseen Konstantin Boginon opissa. Monet Kuhmossa soittavat suomalaiset taiteilijat ovat osallistuneet Kuhmon kursseille ja suuri osa heistä jatkaa traditiota eteenpäin kouluttamalla Kuhmossa seuraavan sukupolven kamarimuusikkoja.

Uusimpana pedagogisena avauksena Kuhmon Kamarimusiikki on perustanut kvartettiakatemian. Kvartettiakatemiaan valittiin koesoiton perusteella kolme kvartettia – Abel-, Nome- ja Bålder-kvartetit. Kvartetit saavat esiintymiskokemusten lisäksi ohjausta Kuhmon Kamarimusiikin taiteilijoilta. Juhlavuoden kursseilla Abel- ja Bålder-kvartetteja ohjaa Danel-kvartetti. Nome-kvartettia luotsaa Borodinin pianokvinteton parissa Konstantin Bogino.

Yleisölle avoimet, pääsymaksuttomat mestarikurssit ovat:

  • Danel-kvartetti, kamarimusiikki 15.−21.7., Tuupalan koulu, lisäsiipi, luokka 163
  • Hagai Shaham, viulu 14.−20.7., Ammattikoulu, päärakennus (A), luokka 112
  • Konstantin Bogino, piano 15.−24.7., Ammattikoulu, päärakennus (A), ruokasali

Mestarikurssien tarkemmat opetusajat ja kurssilaisten ohjelmisto löytyvät opetusluokkien ovessa olevista aikatauluista, Kuhmo-talon ja lipputoimiston ilmoitustaululta, Kamarimusiikkikeskuksen Amati-kahvilasta, sekä Tuupalan ruokalarakennuksesta.

Musiikkikurssit käynnistyivät suurilta osin keskiviikkona 17.7. ja jatkuvat perjantaihin 26.7. saakka. Osallistujat ovat nuoria aktiiviharrastajia ja ammattiopiskelijoita. Opettajina toimivat pääasiallisesti festivaalitaiteilijat. Kursseilla opiskellaan yksityis- ja yhtyetunneilla.

Musiikkikurssilaisia on tänä kesänä 98. Kurssien taiteellinen taso on tänäkin vuonna korkea. Suomalaisia kurssilla on 65, joista kuhmolaisia 5. Ulkomaisten kurssilaisten määrä on kursseilla kolmannes, yhteensä 33 opiskelijaa. Kurssilaisten jakauma maittain on seuraava: Japani 12, Hong Kong, Saksa ja Australia kolme, Espanja, Venäjä, Sveitsi ja Etelä-Korea kaksi sekä Yhdysvalloista, Itävallasta, Kiinasta ja Ruotsista yksi.

Kuhmon musiikkikursseja tukevat avustuksin opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Kuhmon kaupunki. Metsähallitus ja Oleg Kaganin rahasto antavat kurssilaisille stipendejä. Metsähallituksen myöntämän lahjakkaan opiskelijan stipendin sai japanilainen jousikvartetti Cercatore, jonka jäsenet ovat Tozawa Saki, viulu, Tomotaka Seki, viulu, Shiiko Nakamura, alttoviulu, sekä Haruka Mutaguchi, sello. Oleg Kaganin muistorahaston stipendin saivat Lauri Forstén, piano, ja Philip Zuckerman, viulu.

Erityisen lahjakkaalle ja ansioituneelle instrumentalistille tai yhtyeelle jaetaan musiikkikurssien lopussa Oleg Kaganin muistorahaston 1000 euron stipendi. Stipendi julkistetaan 25.7. klo 12.30 pidettävän kurssin päätöskonsertin yhteydessä sekä festivaalin nettisivuilla.

Kurssilaiset näyttävät osaamistaan yhdeksässä oppilaskonsertissa. Näistä seitsemän järjestetään Kuhmon kirjastolla ja kaksi (24. & 25.7. klo 10) Tuupalan uudella alakoululla..

Kuhmon musiikkikurssien oppilaskonsertit alkavat perjantaina 19.7. Konserttiajankohdat ovat:

19.7. klo 12.30

20.7. klo 12.30

21.7. klo 12.30

22.7. klo 10.00

23.7. klo 13.15

24.7. klo 10.00 (Tuupalan alakoulu) ja klo 12.30

25.7. klo 10.00 (Tuupalan alakoulu) ja klo 12.30

www.kuhmofestival.fi