24.07.2017

Kuhmon Kamarimusiikissa yli 32 000 konserttikäyntiä

Kuhmon Kamarimusiikki päättyi lauantaina 22.7. Händelin Messiaan esitykseen. Kävijöitä oli kahden viikon aikana yli 32 000 ja konserteista kymmenen oli loppuunmyytyjä. Yleisö oli liikkeellä etenkin toisella viikolla. Festivaali järjestettiin nyt 48. kerran.

Kuhmon Kamarimusiikin teemana oli tänä vuonna ZAP, eli yllättäviäkin yhdistelmiä tuottava pujottelu kanavalta toiselle. Aikakausia ja tyylejä sekoittava teema jatkoi Vladimir Mendelssohnin aiemmistakin ohjelmista tuttua linjaa.

Erityisen kysyttyjä konsertteja olivat mm. Astor Piazzollan tangoja sisältänyt konsertti sekä Faurén Requiemin esitys. Yllättävien yhdistelmien huipennus koettiin tänä vuonna Händelin Messiaassa, jossa mukana oli myös jazz-trio ja amerikkalainen rap-artisti Baba Israel.

Toiminnanjohtaja Sari Rusasen mukaan tämä kesä oli taloudellisesti yksi menestyksekkäimpiä, vaikka aivan viime kesän kävijälukuihin ei konserttien vähäisemmän määrän vuoksi päästykään. 

 

Ensi kesänä ylitetään rajoja

Ensi vuonna festivaali järjestetään 15. – 28.7. Pääpaino on entiseen tapaan kamarimusiikin klassikoilla, mutta niiden lomassa kuullaan yllättäviä löytöjä ja uutuuksia jazzista taskuoopperaan. Lopullinen ohjelma julkistetaan tammikuussa.

”Keskeisenä teemana on rajojen ylittäminen”, Vladimir Mendelssohn sanoo. ”Haluan myös tuoda konsertteihin äärimmäisyyksiä ja vastakohtia.”

Luvassa on myös runsaasti perinteistä kamarimusiikkia kuten sarja Bachin Brandenburgilaisia konserttoja, Mozartin duoja ja kaikki Beethovenin triot sekä sonaatit viululle ja pianolle.

Perinteisten konserttipaikkojen, Kuhmo-talon, Kontion koulun ja Kuhmon kirkon rinnalle on uudeksi tilaksi tulossa Tuupalan uusi koulu, jonka sali on suunniteltu myös konserttikäyttöä varten. Tuupalasta saadaan kaivattua lisätilaa kursseille ja siellä voidaan pitää myös oppilaskonsertit.

”Kontion koulu on merkittävä sali festivaalille jatkossakin”, Vladimir Mendelssohn sanoo. Hän pitää tärkeänä, että vaikka koulutoiminta lakkaa, rakennus voidaan säilyttää ja taata näin yhteistoiminta Kuhmo-talon kanssa.