19.07.2021

Kuhmon Kamarimusiikissa jo yli 8 000 kävijää

Kuhmon Kamarimusiikin ensimmäisellä viikolla kertyi konserttikäyntejä yli 8 000, vaikka salien paikoista voidaan koronarajoitusten vuoksi käyttää vain puolet. Monet Kuhmo-talon konserteista ovat olleet loppuunmyytyjä, mutta Kuhmon suuressa kirkossa on vielä ollut tilaa.

Festivaalin teemana on tänä vuonna Beethoven, ja kahden viikon aikana tarjotaankin suuri osa Beethovenin keskeisistä teoksista. Esitettävänä ovat muiden muassa jousikvartetot Danel-kvartetin esittäminä sekä kaikki sinfoniat erilaisina kamariyhtyesovituksina.

Kuhmon Kamarimusiikin esiintyjissä on vallitsevasta tilanteesta johtuen normaalia suurempi osa kotimaisia taiteilijoita. Perinteiset kansainväliset yleisön suosikit, kuten pianisti Nino Gvetadze ja viulistit Daniel Rowland, Sergei Malov ja Hagai Shaham sekä Storioni-trio ovat mukana.

Poikkeusvuonna myös viime hetken muutoksia on tullut. Ennakkotiedoista poiketen pianisti Juhani Lagerspetz, viulisti Rebecca Roozeman ja alttoviulisti Yuval Gotlibovich eivät esiinny juhlilla. Myös taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn on joutunut henkilökohtaisista syistä käymään välillä kotimaassaan.

Viikko sitten alkanut festivaali jatkuu neljän konsertin päivävauhdilla vielä lauantaihin 24.7. asti, jolloin se huipentuu Beethovenin yhdeksännen sinfonian uuden kamarisovituksen esitykseen.