12.07.2017

Kotkan Meripäivät alkaa tänään!

Suomen suurin kaupunkifestivaali ja Suomi100 juhlavuoden yksi suurimmista tapahtumista Kotkan Meripäivät alkaa tänään.
Meripäivät palaa tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen Kantasatamaan, jossa sijaitsee suurin osa suurtapahtuman alueesta.

Kotkansaarella on tapahtuman aikana loputtomasti nähtävää ja koettavaa, kun koko kaupunki muuttuu hyväntuuliseksi karnevaaliksi. Meripäivät on koko perheen tapahtuma, ja reilun 200 oheistapahtuman joukosta löytyy paljon ohjelmaa, joka kiinnostaa sekä isompia että pienempiä festivaalivieraita.

Meripäivät avataan tänään keskiviikkona avajaisparaatilla, joka on Suomen suurin vuotuinen juhlaparaati. Mukana on tänä vuonna ennätyksellinen määrä, 64 esiintyjäryhmää.

Tapahtuma-alue avautuu yleisölle klo 12. Alueella yleisöä palvelee ja viihdyttää avajaispäivänä mm. useat ravintolat, Tivoli Seiterä, sekä tapahtuma-alueen lukuisat markkinakojut.

Yksi keskiviikkoillan ehdottomasti mielenkiintoisimmista hetkistä on Meripäivien pääsymaksuttomat avajaisbileet V 2 -satamahallissa, jossa pääesiintyjänä nähdään Pelle Miljoona United. Sekä tietysti Kauppatorilla, jo lähes perinteikäs Kotka-lava klo 15 alkaen.

Kotkan Meripäiviä vietetään 12.-16.7.2017.

www.meripaivat.com