30.06.2011

Korsholman Musiikkijuhlilla luvassa runsaasti laulutaidetta

Korsholman Musiikkijuhlilla 2011 kuullaan aiempaa enemmän laulutaidetta. Taiteellinen johtaja Marko Ylönen kertoo laulajia olevan jopa viisi, kun normaalisti heitä on yhdestä kahteen. – Lisäksi meillä on kamarioopperaproduktio, jonka kautta laulun määrä korostuu entisestään, kertoo Ylönen.

Musiikkijuhlien uutuutena on kamariooppera, Domenico Cimarosan Il Matrimonia Segreto (Salainen avioliitto). Nuorekas ja raikas kamariooppera kuullaan Vaasan kaupunginteatterissa lauantaina 30.7. ja sunnuntaina 31.7. Ohjaajana toimii Eija Tolpo ja kapellimestarina Anna-Maria Helsing, joka johtaa 11-henkistä oopperaorkesteria Wegelius Opera Ensemblea. Kansainvälisessä produktiossa on kaksi solistia Saksasta Detmoldin Musiikkikorkeakoulusta ja kolme solistia Turkista Izmirin Oopperasta. Izmirin Oopperasta tulee myös oopperan apulaisohjaaja Can El.

Suomalaisia laulajia produktiossa on seitsemän. Heidät valittiin viime syksynä Helsingin koelaulussa 70 pyrkijän joukosta. Sopraano Eeva-Maria Kopp, joka on Kangasniemen laulukilpailun 2010 voittaja kuvailee teosta kesäiseksi ja hauskaksi. – Kun teatterimaailmassa kesäisin tehdään kesäteatteria, niin ehkäpä tämä olisi sitten kesäoopperaa, Eeva-Maria Kopp hymyilee ja jatkaa – Harjoitusperiodi on juuri meneillään. Olemme kaikki kokoontuneet tänne Savonlinnaan. Kaksoismiehityksen vuoksi ensi-iltojakin on kaksi. Ne ovat Savonlinnassa 22. ja 23.7. Yhteensä esityksiä Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Korsholman Musiikkijuhlilla on kahdeksan.

Varaslähtökonsertissa, joka kuullaan jo 26.7. Raippaluodon kirkossa keskitytään säveltäjä Erik Bergmaniin, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Erik Bergman Tribute –konsertissa esiintyy muun muassa sopraano Miina-Liisa Värelä, joka laulaa teemasäveltäjän teoksen Lamament and Incantations. – Teos on äärimmäisen mielenkiintoinen ja haastava. Ensimmäisessä osan itkuvirressä korostuu ihmisäänen ja sellon soinnin samankaltaisuudet ja erilaisuudet. Toinen osa on loitsutyyppinen, mukana on shamaanimaisia piirteitä, kertoo Miina-Liisa Värelä. Duosävellyksessä selloa soittaa Joona Pulkkinen, joka on muun muassa menestynyt valtakunnallisessa Turun sellokilpailussa.

Miina-Liisa Värelän kesään kuuluu Mustakallio-laulukilpailu, konsertteja Keski-Suomessa ja esiintyminen Helsingin Juhlaviikoilla RSO:n kanssa. Ja elokuussa alkaa myös Wagnerin Valkyyria-ooppera. – Viihdyn kesällä kaupungissakin, mutta lomahetkinä minut löytää mökiltä laiturin nokasta, kuvailee Korsholman Musiikkijuhlien varaslähtökonsertin sopraano.

Musiikkijuhlilla esiintyvät myös mezzosopraano Tuija Knihtilä ja sopraanot Marjukka Tepponen ja Angelika Klas. Korsholman Musiikkijuhlat päättää kansainvälinen tähtemme, bassobaritoni Juha Uusitalo. Päätöskonsertissa Vaasan kaupunginorkesterin ja Uusitalon ohjelmaan kuuluu jyliseviä Sibeliuksen Myrsky Sarjan lauluja ja Mahlerin & Schönbergin Lieder eines fahrenden Gesellen. Konsertin johtaa kapellimestari Dima Slobodeniouk. Korsholman Musiikkijuhlilla odotettavissa kaiken kaikkiaan sykähdyttävää, mielenkiintoista ja korkealaatuista laulutaidetta.

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 27.7.-3.8.2011.

http://www.korshlommusicfestival.fi