18.07.2014

Korsholman Musiikkijuhlien teemana on Pohjoinen ulottuvuus

Korsholman Musiikkijuhlia vietetään tänä vuonna 30.7.-6.8. ja kesän teemana on Pohjoinen ulottuvuus. Festivaalin taiteellinen johtaja nyt toista vuottaan, pianistiprofessori Henri Sigfridsson, on koonnut ohjelman, jossa pohjoismainen musiikki eri aikakausilta on vahvasti läsnä. Samoin tänä vuonna juhlitaan 300 vuotta sitten syntynyttä C.P.E. Bachia.

Musiikkijuhlien tämän vuoden säveltäjävieras on festivaaliyleisömme vanha suosikki Sebastian Fagerlund, joka on ollut Korsholman Musiikkijuhlien teemasäveltäjänä jo vuosina 2006 ja 2007. Häneltä kuullaan festivaalilla kamari- ja orkesterimusiikkia yhteensä yhdeksässä eri konsertissa. Maanantaina 4.8. kuullaan Vaasan kaupungintalon juhlakonsertissa kantaesityksenä Fagerlundin Korsholman Musiikkijuhlia varten säveltämä sonaatti viululle ja pianolle nimeltä Stilla.

Festivaalin konserttipaikat ovat taas levittäytyneet ympäri Pohjanmaata. Mm. Vöyrin ja Kristiinankaupungin kirkot sekä Uudenkaarlepyyn Ahlbeck-sali saavat oman konserttinsa, samoin taas kerran Isonkyrön vanha kirkko, jossa tänä vuonna esiintyy barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan luotsaama Barocco Boreale lauantaina 2.8.

Korsholman Musiikkijuhlien muusikkodelegaatio Henri Sigfridssonin johdolla esiintyy tänä vuonna myös Euroopan kulttuuripääkaupunkivuottaan viettävässä Uumajassa. NorrlandsOperanin kaksi konserttia kuullaan lauantaina 2.8. ja Musiikkijuhlat on järjestänyt konserteista kiinnostuneille festivaaliristeilyn Merenkurkun yli. Musiikkijuhlat saa uumajalaisten vastavierailun sunnuntaina 3.8., kun Duo Gelland ja Ulanderin muusikkopariskunta esiintyvät Björköbyn Suolaamossa. Duo Gelland pitää myös taidetyöpajan lapsille yhdessä näyttelijä Lasse Hjeltin kanssa maanantaina 4.8.

Uumaja-yhteistyö jatkuu vielä syyskuun alussa Suomalaisen Barokkiorkesterin konserteilla Vaasassa ja Uumajassa.

Yhteensä konsertteja on kahdeksan päivän aikana yli 30 ja päätöskonsertti uusitaan vielä 7.8. Seinäjoen Seinäjoki-salissa. Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkestereita johtaa Anna-Maria Helsing ja solistina soittaa pietarsaarelaislähtöinen klarinetisti Christoffer Sundqvist.

Festivaalitaiteilijoissamme on taas sekä uusia nimiä että vanhoja tuttuja Korsholman kävijöitä ja tämän vuoden muusikoissa on erityisen paljon pohjoismaisia nimiä. Viulisti Cecilia Zilliacus soittaa sekä solistina että osana arvostettua ZilliacusPerssonRaitinen-trioa. Viimevuotiseen tapaan esiintymässä ovat mm. sellisti Peter Hörr, fagotisti Etienne Boudreault ja festivaalihitiksi muodostunut Rastrelli-sellokvartetti.

Tämän vuoden laulajakatras on nimekäs: sopraano Anu Komsi laulaa avajaiskonsertissa Sakari Oramon johtaman Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina, mezzosopraano Monica Groop esittää pohjoismaisen laulumusiikin helmiä yhdessä Henri Sigfridssonin kanssa ja ruotsalainen sopraano Gitta-Maria Sjöberg pitää mestarikurssin ja esittää skandinaavista romantiikkaa yhdessä pianisti Christine Bengtssonin kanssa. Lisäksi lauluyhtye Ulvens Döttrar esittää yhdessä Merenkurkun alueen huippumuusikoista koostuvan Bothnia Rhythm Orchestran kanssa omaleimaisen maailmanmusiikkikonsertin.

Viimevuotisesta vastaanotosta rohkaistuneena Henri Sigfridsson on suunnitellut entistä monipuolisemman ohjelman. Muuten suuria muutoksia ei festivaalin linjaan tule. Viime vuonna pitkän tauon jälkeen alkaneet mestarikurssit jatkuvat tänäkin vuonna, instrumentteina viulu, sello, piano ja laulu.

Tänä vuonna on entistä paremmat mahdollisuudet yhdistää konserttielämyksiin luontoretkeilyä, sekä syödä ja juoda hyvin konserttien yhteydessä. Innokkaimmille konserttikävijöille tarjolla on kahdenlaisia festivaalipasseja. Festivaalikahvilana toimii tänäkin vuonna Kaffehuset August. Kahvilassa soi festivaalipäivinä klo 15 musiikki, musiikin ammattilaiset, opiskelijat, sekä mestarikurssien oppilaat esiintyvät.

www.korsholmmusicfestival.fi