02.03.2023

Korsholman Musiikkijuhlien mestarikurssit uudistuvat – kesällä 2023 luvassa erityisen korkeatasoinen ja viimeistelty koulutuskokonaisuus

Kesällä 2023 Korsholman Musiikkijuhlien yhteydessä järjestetään mestarikurssi klassisen musiikin opiskelijoille. Uudistunut kurssi toteutetaan yhteistyössä Vaasan kesäyliopiston ja Kuula-opiston kanssa ja on integroitu monitasoisesti itse festivaaliin.

Taiteellisen johtajan toive

Ensimmäistä vuottaan Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana toimiva sellisti Jan-Erik Gustafsson toivoi heti aloittaessaan tehtävässä, että mestarikurssitoiminta saisi lisää huomiota ja kehittyisi. ”Koen suorastaan välttämättömänä kulttuuritekona, että koulutamme nuoriamme, tulevaisuuttamme – lavalle ja yleisöön.”  Korsholman Musiikkijuhlien hallituksen puheenjohtaja Anton Ylikallio tarttui asiaan ja on yhdessä kollegansa, Kuula-opiston pianonsoitonopettajan Anna Roosin kanssa suunnitellut uudistetun version Musiikkijuhlien mestarikurssista.

”Tämä mahdollisuus kehittää edelleen alueen musiikkipedagogiikkaa perustuu kulttuuri-instituutioidemme hyvälle työlle”, toteaa Anton Ylikallio ja jatkaa: ”Hanke kokoaa yhteen kolme alueella vaikuttavaa toimijaa, joilla kaikilla on paljon annettavaa. Musiikkijuhlien taiteellinen maine ja ammattitaitoinen organisaatio tarjoavat mestarikursseille korkeatasoiset puitteet, Vaasan kesäyliopisto hoitaa osallistujahallinnan kokemuksellaan tarkasti ja Kuula-opisto antaa käyttöön erinomaiset tilansa.”

”Vaasan kesäyliopisto lähti yhteistyöhön mielellään mukaan ja olemme iloisia, että voimme tarjota asiantuntemustamme tärkeään asiaan. Nuoret ovat yksi tärkeistä kohderyhmistämme ja haluamme edistää heidän mahdollisuuksiaan harrastaa kulttuurin ja musiikin parissa”, kertoo Vaasan kesäyliopiston rehtori Hanna Pitkänen.

Toteutus

Mestarikurssit 25.–29.7.2023 on suunnattu musiikinopiskelijoille Suomessa ja ulkomailla. Mestarikurssien opettajat ovat kansainvälisesti arvostettuja pedagogeja: Paavali Jumppanen ja Katarina Nummi-Kuisma (piano), Mari Tampere-Bezrodny ja Grazyna Zeranska-Gebert (viulu), Anna Kreetta Gribajcevic (alttoviulu), Tuomas Ylinen (sello), Harri Mäki (klarinetti). Kurssin säestäjänä toimii pianisti Mikael Kemppainen.

Opetus tapahtuu musiikkiopisto Kuula-opiston tiloissa, jossa on tarjolla tasokkaat luokkatilat sekä mestarikurssiopetukseen että oppilaiden omaan harjoitteluun. Kurssin kaksi pääkonserttia integroidaan osaksi Korsholman Musiikkijuhlia. Konsertit soivat Vaasan kaupungintalon juhlasalissa perjantaina 28.7. ja lauantaina 29.7. Niiden lisäksi pienempiä matineoita järjestetään koko kurssin ajan Kuula-opiston omassa salissa. Opetusta ja matineoita voi yleisö seurata maksutta.

Kurssimaksu on 350 € ja se sisältää yksilöopetusta 4 kertaa 45 minuuttia. Lisätunnin saa hintaan 80 € / 45 minuuttia. Yksilöopetuksen lisäksi kurssilainen voi osallistua veloituksetta Katarina Nummi-Kuisman vetämiin workshoppeihin. Kurssilaisille tarjotaan huoneita Green Star -hotellista hintaan 80 € yöltä (1–3 hengen huoneet) niin kauan kuin paikkoja riittää. Etäisyys hotellilta opistolle on noin 950 metriä. Kurssiin sisältyy yksi lounas joka päivä kurssin ajan.

Ilmoittautumisaika mestarikurssille on 1.3.–15.5.2023. Ilmoittautuminen tapahtuu Vaasan kesäyliopiston kautta, ja kurssi on osa Vaasan kesäyliopiston kurssitarjontaa. Ilmoittautumislinkki tulee myös Korsholman Musiikkijuhlien kotisivuille.

Mestarikurssin merkitys

Osallistuminen kesän mestarikursseihin on nuorelle opiskelijalle merkityksellistä. ”Sillä, että tapaa samanhenkisiä ihmisiä musiikin merkeissä, on tärkeä rooli nuoren taitojen kehittymisessä”, huomauttaa Anton Ylikallio. ”Olemmekin todella iloisia voidessamme tarjota tämän mahdollisuuden paikallisille, ulkopaikkakuntalaisille ja kansainvälisille opiskelijoille.”

Huolella suunnitellun, tasokkaan mestarikurssin merkitys on laajempikin. ”Vaasassa toimivana pianonsoitonopettajana näen korkealuokkaisessa mestarikurssissa valtavan määrän pitkän tähtäimen hyötyjä alueen elinvoimaista musiikkielämää ajatellen”, pohtii Anna Roos. ”Tasokas kurssi luo konkreettisen miljöön alan huippupedagogien, ammattiopiskelijoiden sekä alueen musiikkiopistolaisten ja ammattipedagogien kohtaamisille. Tällöin päivitetty tietotaito, inspiroituminen ja intohimo lajiin korostuvat.”

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 26.7.-2.8.2023.

www.korsholmmusicfestival.fi

https://www.instagram.com/korsholmmusicfestival/

https://www.facebook.com/korsholmmusicfestival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

18.06.2024

Korsholman Musiikkijuhlat: Moomin Charactersin tuottama dokumentti ”Tove Jansson ja kymmenen neitsyttä” saa ensi-illan oopperaviikolla Teuvalla

Tove Teuvalla -oopperan yhteydessä mielenkiintoista oheisohjelmaa Korsholman Musiikkijuhlien tuottama uusi ooppera Tove Teuvalla saa oheistapahtumien kautta yhteyteensä monipuolisen katsauksen Tove Janssoniin ja Teuvan kirkon rakentamiseen. Tove Janssonin uniikki suurtyö, alttarimaalaus Teuvalla antaa uutta näkökulmaa rakastettuun…

22.03.2024

Korsholman Musiikkijuhlien ohjelma 2024 julkaistu – hiottu yhdistelmä uutuuksia ja historian luomia perinteitä 

Kesän 2024 Korsholman Musiikkijuhlien ohjelman on suunnitellut taiteellinen johtaja, sellisti Jan-Erik Gustafsson. Festivaalin teemana on Mielikuvia. 24.7.–31.7. Vaasan ja Mustasaaren rannikolla kuullaan 22 konserttia, lisänä viisi muuta yleisötapahtumaa. Yhteiskunnallisena alateemana vuonna 2024 on kierrätys ja…

28.02.2024

Korsholman Musiikkijuhlien panostus mestarikursseihin jatkuu – kesällä 2024 luvassa erityisen korkeatasoinen ja viimeistelty koulutuskokonaisuus

Kesällä 2024 Korsholman Musiikkijuhlien yhteydessä järjestetään mestarikurssi klassisen musiikin opiskelijoille. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Vaasan kesäyliopiston ja Kuula-opiston kanssa ja on integroitu monitasoisesti itse festivaaliin. Taiteellisen johtajan toive Aloittaessaan kaksi vuotta sitten Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana sellisti…