02.12.2015

Korsholman Musiikkijuhlat sujui menestyksekkäästi – ensi vuonna teemana ”Vaellusvuodet”

Korsholman Musiikkijuhlat 2015 sujui menestyksekkäästi – lipputulot nousivat lähes 15 %.

Korkeatasoiset ja tunnelmalliset konsertit järjestettiin maantieteellisesti laajalla alueella: yhteensä 28 konserttia Vaasassa, Mustasaaressa ja Pohjanmaalla, lisäksi kaksi konserttia Uumajassa. Korsholman Musiikkijuhlien kokonaisliikevaihto on noin 360 000 euroa.

Musiikkijuhlien kävijämäärä oli hieman yli 5400. Talvikonserttien määrät mukaan laskettuna kävijöitä oli yhteensä noin 6100.

Korsholman Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana jatkaa ensi kesänä pianistiprofessori Henri Sigfridsson ja festivaali järjestetään 27.7.-4.8.2016. Teemana ”Vaellusvuodet”

Konserttitoiminta alkaa jo huhtikuussa 2016 Vaasassa ja Mustasaaressa. Yhteistyössä Vaasan   kaupunginorkesterin kanssa kuullaan viikolla 14 viulisti Tami Pohjolaa Henri Sigfridssonin johdolla. Samalle viikolle suunnitellaan myös kamarikonserttia sekä luentoa yliopisto-opiskelijoille, senioreille ja koululaisille.

Vuoden 2016 Korsholman Musiikkijuhlien teemana on ”Vaellusvuodet”. Lähtökohtina eivät ole pelkästään Lisztin (Anneés de pelerinage) tai Goethen (Wilhelm Meisters Wanderjahre) teokset, vaan koko ihmiselämän vaellus monine aspekteineen. Muutamassa konsertissa seurataan Mozartin jalanjälkiä ja kuullaan, mitä oli ohjelmassa hänen matkustaessaan Wienistä Berliiniin tai mitkä teokset soivat hänen saadessaan matkoillaan tiedon äitinsä kuolemasta. ”Vaellusvuodet” sisältää musiikkia mm. Frantz Schubertilta ja Robert Schumannilta. Suomalaisista säveltäjistä mainittakoon mm. Einar Englund, jonka syntymästä tulee vuonna 2016 sata vuotta. Hänen teoksiaan leimaa vahvasti elämänvaellus taustanaan mm. rankkojen sotakokemuksien synkkyys.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri avaa musiikkijuhlat Sakari Oramon johdolla musiikkijuhlat 27.7.2016. Solistina kuullaan sellisti Joonathan Roozemannia. Jazz-konsertin tähtinä kuullaan pianisti Iiro Rantalaa, kitaristi Ulf Wakeniusta ja laulajatar Victoria Tolstoyta. Taiteilijakaarti täyttyy parasta aikaa ja ohjelmaesite julkaistaan tammikuussa 2016.

www.korsholmmusicfestival.fi