26.07.2022

Korsholman Musiikijuhlat käynnistyvät – teemana Humisevat metsät

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 40. kerran 27.7.–4.8.2022. Vuoden teemana on ”Humisevat metsät” ja huomio halutaankin kiinnittää erityisesti luontoon ja siellä puihin sekä metsiin. Teema, jonka on luonut taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus, esittelee monimuotoisesti luonnon majesteettisuutta, mutta myös sen haurautta ilmastonmuutoksen aikakaudella. Tematiikka kulkee läpi festivaalin alkaen festivaalin avajaiskonsertista ja kulkien lähes kolmenkymmenen konsertin kautta, Ecce Arbor -puuoopperaa unohtamatta, päätöskonserttiin asti, jossa kuullaan Joseph Haydnin upea oratorio Vuodenajat.

Juhlavuosi

Korsholman Musiikkijuhlat täyttää tänä vuonna 40. kerran Vaasan, Mustasaaren ja lähiseudun konserttisalit kansainvälisen tason kamarimusiikilla. Juhlimme tätä luonnollisesti eri tavoin koko festivaaliviikon ajan, eikä vähiten siten, että kaikki entiset taiteelliset johtajat – Seppo Kimanen, Dmitry Sitkovetsky, Olli Mustonen, Frans Helmerson, Marko Ylönen, John Storgårds, Dima Slobodeniouk ja Henri Sigfridsson – osallistuvat festivaaliohjelmaan Cecilia Zilliacuksen kanssa. Juhlavuosi päättää Zilliacuksen kauden Musiikkijuhlien ruorissa.

Juhlinta huipentuu sunnuntaihin 31.7., jolloin kaikki päivän tapahtumat on sidottu Musiikkijuhlien syntymäpäivään. Iltapäivällä kello 15.00 Musiikkijuhlien ensimmäinen taiteellinen johtaja Seppo Kimanen pitää Vaasan kaupungintalon Kamarimusiikkisalissa suomeksi luennon teemalla ”Kamarimusiikki eilen, tänään ja huomenna”. Suuri juhlakonsertti Vaasan kaupungintalolla alkaa kello 18.00. Laajan ohjelman joukossa on myös kantaesitys. Musiikkijuhlien teemasäveltäjä Minna Leinosen pianokvintetto on nimeltään Kerrostumia. Kaupungintalon edessä kuullaan tapto kello 21.00 ja sen jälkeen seuraa juhlaillallinen ravintola Loftetissa.

Avajaiskonsertti

Tämän vuoden festivaali otti varaslähdön viime sunnuntaina konsertilla Return of the Divas, ja tänä iltana on vuorossa urkuri Santeri Siimeksen konsertti Vaasan kirkossa. Varsinainen avajaiskonsertti kuullaan huomenna keskiviikkona 27.7. kello 19.30 Mustasaaren kirkossa. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri esittää Musiikkijuhlien pitkäaikaisen taiteellisen johtajan Dmitry Sitkovetskyn johdolla ohjelman, joka ulottuu kolmelle eri vuosisadalle: Antonio Vivaldin Konsertto kahdelle viululle ja sellolle d-molli, Pjotr Tšaikovskilta osia teoksista Les Saisons ja 9 pyhää kappaletta, Dmitri Šostakovitšin kolmas jousikvartetto Dmitry Sitkovetskyn sovituksena jousiorkesterille ja
teemasäveltäjä Minna Leinosen teos Kaarne, joka on sävelletty 2017 Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterille.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ja kapellimestari-viulisti Sitkovetskyn lisäksi konsertissa soittavat sellisti Kati Raitinen, viulisti Cecilia Zilliacus ja cembalisti Tea Polso.

Bussikuljetus konserttiin lähtee Vaasan kaupungintalolta kello 18.45.

Lounaskeskustelut ravintola Loftetissa

Tänä vuonna jatketaan vuosi sitten lanseerattuja vapaamuotoisia lounaskeskusteluja ravintola Loftetissa. Keskusteluhetket pidetään ravintolan pihapiirin ladossa. Tilaisuuksissa festivaalin taiteellinen johtaja, säveltäjät ja muusikot puhuvat päivän ohjelmistosta ja tarjoilevat soittaen myös pieniä makupaloja tulevasta. Tapahtumiin on vapaa pääsy ja ne järjestetään festivaaliviikon arkipäivinä kello 13 alkaen avajaispäivänä, keskiviikkona 27.7. – suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Keskiviikkona 27.7. paikalla taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus, säveltäjä Minna Leinonen, sellisti Kati Raitinen ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin muusikoita.

Musiikkijuhlien koko ohjelma löytyy osoitteesta www.korsholmmusicfestival.fi
Liput:
http://www.netticket.fi
http://www.korsholmmusicfestival.fi/Liput
Studio Ticket / Vaasan Rewell Center
Korsholman Musiikkijuhlien toimisto (puh. +358 40 833 2022)
Ovelta, mikäli paikkoja on jäljellä.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

02.08.2022

Korsholman Musiikkijuhlat päättyy Haydnin Vuodenajat-oratoriolla, Jan-Erik Gustafsson uusi taiteellinen johtaja

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 27.7.–4.8.2022 40. kertaa. Vuoden teemana on ”Humisevat metsät” ja huomio halutaankin kiinnittää erityisesti luontoon ja siellä puihin sekä metsiin. Teema, jonka on luonut taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus , esittelee monimuotoisesti luonnon majesteettisuuta,…

Lue lisää