03.06.2020

Korona ei pysäytä Korsholman Musiikkijuhlia

Korona ei pysäytä Korsholman Musiikkijuhli Suomen jatkuvasti kohentunut koronavirustilanne ja kesällä tapahtuva yhteiskunnan avaaminen tarkoittavat, että Korsholman Musiikkijuhlien suunnittelu tälle kesälle jatkuu ja festivaali on tarkoitus järjestää ennakkokaavailujen mukaan 28.7.–5.8. Koronan takia festivaali turvautuu erikoisjärjestelyihin, mutta lupaa taiteellisen tason pysyvän korkeana.

Festivaalilla järjestetään tänä kesänä 12 konserttia, joista lähes kaikki lähetetään suoratoistona ihmisten kotisohville ja laitureille. Jokaisena festivaalipäivänä lähetetään noin tunnin mittainen konsertti klo 20. Lähetysten pääpaikkana toimii Vaasan kaupungintalo, mutta kolmena iltana kuullaan lähetykset Tukholmasta, jossa Korsholman Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus musisoi ystävineen. Lisäksi useana päivänä musiikkitarjonta aloitetaan jo klo 18 konsertilla Mustasaaren ja Vaasan viehättävimmistä konserttipaikoista. Suoratoistona lähetettäviä konsertteja pääsee kuulemaan ilmaiseksi festivaalin kotisivujen kautta.

Laihian kirkossa ei ainakaan kokonsa puolesta ole mitään nuukaa ja niinpä siellä pystytään järjestetämään tiistaina 4.8. yleisökonsertti melkein normaaliaikojen tapaan, toki turvavälit huomioiden ja varovaisuutta noudattaen. Esiintymässä kirkossa on suomalaisten huippusellistien muodostama show-ryhmä Total Cello Ensemble, ohjelmistonaan musiikkia Arvo Pärtistä ja Jean Sibeliuksesta Lasse Mårtensonin ja Kaj Chydeniuksen rakastetuimpiin säveliin.

Myös festivaalin avajaispäivänä tiistaina 28.7. Vaasan kirkossa kuullaan konsertti, jonne otetaan rajoitetusti yleisöä. Tämä konsertti lähetetään myös suoratoistona. Konsertti järjestetään yhteistyössä Vaasan seurakuntien Iltamusiikki-sarjan kanssa ja esiintymässä ovat huilisti Erica Nygård ja urkuri Niels Burgmann.

Ymmärrettävistä syistä festivaalin taiteilijakunta koostuu tänä kesänä valtaosiltaan suomalaisista ja paikallisista taiteilijoista. Jo mainittujen ohella konserteista vastaavat tällä puolella Pohjanlahtea Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri johtajanaan ja viulusolistinaan Jan Söderblom, sopraano Mari Palo yhtyeineen, Vaasan kaupunginorkesteri kapellimestarikomeetta Emilia Hovingin johdolla, viulisti Erik Nygård ja pianisti Anton Ylikallio, Vaasan kaupunginorkesterin puhallinkvintetti sekä nuoret taiteilijat, viulisti Albert Sahlström ja pianisti Ahti Alavillamo. Tukholmassa Cecilia Zilliacuksen vieraana ovat viulistit, Malin Broman ja Jannika Gustafsson, sellisti Torleif Thedéen, pianisti Simon Crawford-Phillips, alttoviulisti Emilie Hörnlund ja käyrätorvisti Chris Parkes. Lasse Hjelt ja Miriam Forsberg toimivat lausujina ja Beethovenista kertoo merkittävä Beethoven-tutkija Åke Holmquist.

Festivaalin teemat ovat edelleen Ludwig van Beethoven ja iloinen 1920-luku. Beethovenin syntymästä on kulunut 250 vuotta ja hänen tuotannostaan kuullaan eri aikakausien kamarimusiikkia sekä päätöskonsertissa sinfonia nro 1 C-duuri Vaasan kaupunginorkesterin esittämänä. 1920-luku näkyy ja kuuluu festivaaliohjelmassa muun muassa Suomen itsenäisyyden alkuaikojen viulumusiikkina, Mari Palon ja hänen jazz-yhtyeensä esittäminä George Gershwinin lauluina sekä Paul Hindemithin ja Arthur Honeggerin kamarimusiikkiteoksina. Koko ohjelma ja muusikkoesittelyt löytyvät Musiikkijuhlien uusituilta kotisivuilta osoitteessa www.korsholmmusicfestival.fi. Samoin linkit konserttien suoratoistolähetyksiin löytyvät festivaalin aikana kotisivuilta. Konserttilähetyksiä pääsee seuraamaan ilmaiseksi.

Jos pandemia kesän aikana edelleen hiipuu, on myös mahdollista avata konsertit rajoitetusti yleisölle. Musiikkijuhlien järjestäjät seuraavat tilannetta kesän aikana tarkkaan ja tekevät päätökset pitäen festivaalin kohdeyleisön ja muusikoiden terveyden etusijalla. Festivaali tiedottaa konserttien käytännön järjestelyistä pitkin kesää ja festivaalin aikana. Tuoreimmat uutiset löytyvät sosialisissa medioissamme ja kotisivuiltamme.

korsholmmusicfestival.fi

https://www.facebook.com/korsholmmusicfestival/

https://www.instagram.com/korsholmmusicfestival/

twitter @korsholmmusic