17.02.2017

Kokkolan XIX Talviharmonikan päätösviikonloppu – syvä sukellus suomalaisuuteen

Kokkolan Talviharmonikan kruunaa totuttuun tapaan Guardia Nuevan konsertti: Suomi 100 vuotta -viihdekonsertti solisteinaan säteilevä sopraano Mari Palo ja 20-vuotista tangokuninkuuttaan juhliva Matti Korkiala. Säväyttävä, läpensä suomalainen konsertti ilahduttaa kuulijoita päätösviikonlopun lauantaina kahteen kertaan.

– Koko ohjelmisto on täysin suomalaista – ja hyvin monipuolisesti, itsenäisen Suomen eri vuosikymmeniltä. On Baddingia, Juicea,  Olavi Virtaa,  kapellimestari Raimo Vertainen taustoittaa.

Kokkolalainen tangokuningas Matti Korkiala odottaa konserttia innolla.

– Fiilikset ovat korkealla. On hienoa juhlia samalla sekä Suomen synttäreitä että oman kuninkuuden pyöreitä vuosia. Tangot ovat tietysti aina erityisen lähellä sydäntäni. Tulossa on ainakin Laulu punatukkaiselle tytölle. Uuden sovituksen myötä sen esittäminen on vielä mielenkiintoisempaa.

Kokkolan Talviharmonikan konserttien jälkeen Korkiala jatkaa omaa juhlavuottaan.

– Uusi levy tuli ulos jo viime vuoden puolella, mutta nyt on suunnitteilla ensimmäisen oma, täyspitkä tangolevy. Tuntuu, että 20 vuoden jälkeen alkaisi olla sen aika.

 

Puuseppää aina tarvitaan

Lohtajalaissyntyinen sopraano Mari Palo toteaa, että kotikonnuilla esiintymisessä on aina oma erityinen säväyksensä.

– Yleisössä on aina paljon tuttuja ihmisiä. Melkein voisi sanoa, että kaikki on jollakin tavalla ainakin vähän tuttuja, Mari naurahtaa ja kertoo iloitsevansa siitä, että on päässyt Keski-Pohjanmaalle laulamaan monissa eri yhteyksissä.

– Viikko Talviharmonikan jälkeen tulen ammattikorkeakoululle opettamaan ja laulamaan opiskelijoiden kanssa, hän kertoo.

Guardia Nuevan solistina Mari Palon on ollut jo monet kerrat, ensimmäisestä konsertista on aikaa jo yli 10 vuotta.

– Ohjelmistossa on tuttuja lauluja, joista monet ovat kuitenkin sellaisia, etten ole niitä itse aiemmin juurikaan esittänyt. Esimerkiksi Myrskyluodon Maijan olen esittänyt vain kerran aiemmin. Puusepän toteutukseen Raimolla on aivan erityiset suunnitelmat, Mari vihjaisee.

 

Perinteitä kunnioittaen

Päätösviikonlopun ohjelmarunko kulkee valtaosin tuttuja latuja: Lauantaina puolenpäivän molemmin puolin Kallentori laulaa, tanssii ja soi, iltapäivällä on Harmonikkanäyttely ja illansuussa Rosson nurkalla talvikaraoke. Sunnuntaina festivaalit päättyvät Monotansseihin Haitarihiihdolla Rastimajalla.

Lauantai-iltana ehditään vielä jorata Calle Night Clubissa ”Jaakko Laitinen & Väärä Raha” -kokoonpanon mielenkiintoiseen lappilas-balkanilaiseen tahtiin.

 

Suomi 100 vuotta -viihdekonsertti la 18.2.2017 klo 15 ja 19, Snellmansali

Kallentori laulaa, tanssii ja soi la 18.2.2017 klo 10–13, Kallentori

Jaakko Laitinen ja Väärä Raha la 18.2.2017 klo 23, Calle Nightclub

Monotanssit Haitarihiihdolla su 19.2.2017 klo 12–15, Rastimaja

 

www.talviharmonikka.com