16.02.2016

Kokkolan Talviharmonikka: Trio Fratresin paluu – konsertti ja livelevy

Kymmenen vuotta konsertteja eri puolilla maailmaa, kymmenen vuotta hiljaiseloa ja muita projekteja – ja nyt vihdoin paluu. Tervetuloa takaisin, Trio Fratres!

Vuonna 1993 kolme nuortamiestä opiskeli Keski-Suomen konservatoriossa. Jyväskylässä Raimo Vertaista, Heikki Jokiahoa ja Toni Hämäläistä opettivat Alpo Pohja ja Moskovan Gnesin-instituutista saapunut Vladimir Dolgopov. Kolmikko tutustui toisiinsa, tuli hyvin juttuun ja löysi nopeasti yhteisen sävelen sekä hyviä triolle kirjoitettuja kappaleita. Syntyi Trio Fratres, joka jo lokakuussa 1994 voitti kansainvälisen Cittá di Castelfidardo -kilpailun kamariyhtyeiden sarjan Italiassa.

Voitto avasi ovia moneen suuntaa. Kutsuja sateli ja konserttisalit ympäri maailmaa toivottivat taitavan trion tervetulleeksi. Kymmenen vuotta konsertteja, kantaesityksiä, matkoja ympäri maailmaa. Eurooppaa ristiin rastiin sekä konserttimatkoja Japania ja Meksikoa myöten. Samaan aikaan Trio Fratresin rinnalla toimi myös pelkkä Fratres – hevipoppoo, jossa harmonikkatrioa vahvisti sähköbasso, rummut ja laulaja.

– Kiersimme kymmen vuoden aikana esiintymässä 14 maassa ja soitimme 14 kantaesitystä.
Se oli antoisaa aikaa, mutta samalla myös hyvin vaativaa ja rankkaa. Mehut loppuivat pikkuhiljaa. Nyt on tehty ihan muita asioita kymmenen vuotta. Vähitellen alkoi tuntua siltä, että voisimme taas soittaa yhdessä, Raimo Vertainen tuumaa.

Vaikka musiikki on triolle jokapäiväistä leipää, ei kunnianhimoinen paluu estradille käy kädenkäänteessä.

– Viimeisen puolen vuoden aikana on pitänyt harjoitella, Vertainen kertoo pari viikkoa ennen Kokkolan Talviharmonikan alkua. Raimo Vertainen on Kokkolan Talviharmonikan taiteellinen johtaja ja festivaalin sielu.

 

Comeback & levynjulkistus

Trio Fratresin comeback-konsertti soi Kokkolan XVIII Talviharmonikassa 17. helmikuuta 2016. Kokkolassa juhlitaan paluun lisäksi trion livelevyn julkistusta.

– Trio Fratres piti 17.7.1996 Kuhmon Kamarimusiikkijuhlien historian ensimmäisen harmonikkakonsertin, jonka jälkeen festivaali avautui myös harmonikalle. Taiteellinen johtaja Seppo Kimanen oli avarakatseinen mies.   Esiinnyimme Kuhmossa myös vuonna 2001, joukossa muun muassa Atso Almilan, Tuomas Kantelisen ja Pehr Henrik Nordgrenin kantaesitykset. Talviharmonikassa julkaistava livelevy ”Live At Kuhmo Chamber Music” kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen Trio Fratresin livenauhoitukset Kuhmosta.

Levyn tuottaa Fratres ja jakelijana on Fuga Oy. Julkistamistilaisuuteen Kokkolaan saapuvat myös Kuhmon kamarimusiikkijuhlien edustajat.

 

Monipuolinen comeback

Urallaan Fratres niitti mainetta monelta musiikin saralta: kulmakivinä tiivis yhteistyö suomalaisten säveltäjien kanssa ja kyky siirtyä sulavasti genrestä toiseen. Trio säväytti yhtä lailla kamarimusiikin, nykymusiikin kuin metallimusiikinkin esittäjänä. Niinpä comebackistakin tulee värikäs.

– Vladislav Zolotarjovin Rondo-Capriccioso, Mozartin Sonaatteja, Jukka Tiensuun …mutta ja FraTango, Tsaikovskin Andante Cantabile Op. 11, Kraftwerkin Model-Transistor, Arvo Pärtin Ricercar ja Toccata sekä Igor Stravinskin Petruska, Vertainen luettelee konsertin teoslistaa.

 

www.talviharmonikka.com