14.12.2012

Klassisen musiikin riemukkaat sanansaattajat Igudesman&Joo Jyväskylän Kesään

Kuka sanoo, että klassisen musiikin täytyy olla vakavaa pönötystä? Viulisti Aleksey Igudesman (UK/RUS) ja pianisti Hyung-ki Joo (UK/KOR) ovat kehittäneet omanlaisensa esityskonseptin. Taiturillinen ja ylistetty duo rikkoo klassisen musiikin rajoja yhdistämällä konsertteihin stand up-komiikkaa ja populaarikulttuuria.

Jyväskylän Kesässä nähtävä A Little Nightmare Music laajentaa perinteisiä käsityksiä musiikin esittämisestä. Igudesman&Joon show valloittaa yhtälailla klassisen musiikin ystävät kuin ensikertalaiset, sillä teknisesti tinkimätön soitto on puettu kaikille nautittavaan muotoon. Heidän unelmansa onkin saattaa klassinen musiikki yhä laajemman ja nuoremman yleisön saataville.

Igudesman&Joon humoristinen ote ja musikaalisuus tunnetaan maailmanlaajuisesti. Konserttisalien lisäksi he ovat esiintyneet myös täysille stadioneille, heidän tv-esiintymisensä lukuisissa eri maissa ovat keränneet valtaisan yleisön ja verkossa parivaljakon videopätkiä on katsottu YouTubesta yli 28 miljoonaa kertaa.

Duon vierailijoina lavalla on nähty muun muassa Joshua Bell, Emmanuel Ax, Gidon Kremer sekä Viktoria Mullova, ja duon ylistäjiin kuuluvat Bernard Haitink, John Malkovic, Sir Roger Moore ja Monty Python -veteraani Terry Jones. Viimeaikoina yhtyeen on voinut nähdä myös Los Angeles Philharmonic -orkesterin kanssa Hollywood Bowlissa tai Chicago Sym¬phony Orches¬tran solistina.

Igudesman&Joo: A Little Nightmare Music
Kaupunginteatteri
Keskiviikko 10.7.2013 klo 19.00
Liput 34€/30€ (myynnissä 19.12.2012 alkaen, lippu.fi)

Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä 9.-14.7.2013

Etusivu