21.11.2014

Kirsi Soininen Kuopio Tanssii ja Soin puheenjohtajaksi 2015

Kuopio Tanssii ja Soi -yhdistyksen syyskokous valitsi 21.11. uudeksi puheenjohtajakseen Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soinisen. Soininen jatkaa puheenjohtajana kaupunginjohtaja Petteri Parosen jälkeen.

–     Tehtävä pohjoismaiden merkittävimmän tanssitaidefestivaalin johdossa on minulle erityisen mieluinen, olen siitä todella otettu. Näen paljon asioita, joita voimme yhdessä saada eteenpäin niin taiteen kuin alueemmekin hyväksi. Taide tapahtuman keskiössä on minulle tärkeä asia henkilökohtaisestikin.

Aiemmin puheenjohtajuutta ovat hoitaneet muun muassa maaherra Pirjo Ala-Kapee, kaupunginjohtaja Kauko Heuru sekä kansanedustaja Riitta Saastamoinen.  Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja 70-luvulla oli orkesterinjohtaja Lauri Siimes.

Yhdistyksen toiminnanjohtajana jatkaa Anna Pitkänen ja tuottajana Sirpa Miettinen, taiteelliset palvelut ostetaan Jorma Uotisen omistamalta Movements Beauty Oy:ltä.

 Kuopio Tanssii ja Soi pähkinänkuoressa

Yhdistyksen jäseniä ovat Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan lisäksi Suomen Tanssioppilaitosten liitto ry, daCi Finland ry., Kuopio Tanssiseura J&V ry, Kuopion Musiikinystäväin yhdistys ry sekä Kuopion Tanhuujat ry.

Yhdistyksen budjetti vuodelle 2015 on noin 850 000 € ja sillä tuotetaan yli 100 tanssiesitystä, kurssia ja oheisohjelmaa. Tapahtuma kokoaa yhteen tanssinystävät kautta maan.  46. Kuopio Tanssii ja Soi 10. – 16.6.2015, pääohjelma julkaistaan tammikuussa.

www.kuopiodancefestival.fi