13.03.2024

Kirsi Kunnaksen iki-ihanat satuhahmot valloittavat Kuulaksen

Lasten Teatteritapahtuma Kuulas järjestetään 36. kertaa Kouvolassa Kuusankoskitalossa 22.–25.5.2024. Koko perheelle elämyksiä antavan lastenteatterifestivaalin esiintyjiksi on kutsuttu kotimaan parhaita ammattilaisia ja kansainvälisiä huippuja. Kuusankoskitalon ja Kouvolan Teatterin näyttämöillä esiintyy neljän päivän aikana kymmenen teatteriryhmää, joista yksi tulee Tshekeistä. Lipunmyynti alkaa 8.4.

”Tänä keväänä juhlitaan rakastetun lastenkirjailijan Kirsi Kunnaksen 100-vuotisjuhlaa, jonka kunniaksi nähdään mahtava musiikillinen Tii-Tii-Tiitiäinen heti festivaalin aluksi. Neljään päivään laajentuneessa tapahtumassa tehdään mukaansatempaavia matkoja maailmalle ja toisiin todellisuuksiin. Maksuttomia työpajoja on tarjolla aiempia vuosia enemmän”, kuvailee ohjelmistovastaava Annukka Ruuskanen Työväen Näyttämöiden Liitosta.

Esitykset Kuusankoskitalossa

Nukketeatteri Pikkukulkuri, Helsinki: Mata-Mii – sokerileipuri seikkailee

Pienen Mata–Mii-tytön unelma on seikkailla. Hän pestautuu laivaan ja pääsee laivakokin oppiin. Mata-Miista tulee laivan leipurimestari. Musiikkipitoisessa nukketeatterissa lavasteet ja nuket rakennetaan esityksen aikana. Esitys perustuu Sanna Pelliccionin kuvakirjaan. Esitykseen sisältyvässä työpajassa lapset pääsevät muovailemaan muffinsseja, jotka paistetaan soivassa leikkiuunissa. Yli 2-vuotiaille. Liput 14 €.

Lappeenrannan Kaupunginteatteri: Pim pom, Manu Mäyräkoira

Manu Mäyräkoira on pehmolelu, joka asuu vuoroviikoin Vauhtikujalla ja Pumpulikadulla. Paikasta toiseen hölkätessään Manu miettii, mitä koti oikeastaan tarkoittaa. Sympaattinen, musiikkia sisältävä esitys kertoo kokemuksista kahdessa eri kodissa asumisesta. Yli 3-vuotiaille. Liput 14 €.

Krepsko, Tshekki: Fabsurdia

Fabsurdiassa kaikki kummallinen on mahdollista! Kokonainen maailma rakentuu näyttämölle

ilmestyvistä esineistä. Fabsurdia vääntyilee ja kääntyilee, ilakoi ja inspiroi. Visuaalinen loru virtaa eteenpäin

omaan rytmiinsä. Fabsurdia oli Lastenteatterin ITU2023-palkinnon voittajaesitys vuonna 2023. Sen huipputaitavat esiintyjät ja mielikuvituksellisuus valloittavat koko perheen. Yli 3-vuotiaille. Liput 14 €.

Tanssiteatteri Raatikko, Vantaa: Paavo Virtanen ja pimeys

Kun veljekset Paavo ja Perttu palaavat illalla synttärijuhlista, muuttuu tuttu kotipolku vieraaksi ja poikien mielikuvitus lähtee laukalle. Pimenevässä illassa postilaatikot, puut ja pensaat näyttävät kummallisilta; mitä jos

siellä on mörköjä. Esitys tunnelmoi pimeyttä monelta eri kantilta ja huumorilla höystettynä – olematta kuitenkaan liian pelottava. Teos pohjautuu Anneli Kannon lastenkirjaan. 4–10-vuotiaille. Liput 14 €.

Teatteri Viirus, Helsinki: Whizz, whirr, bang, clang!

Sylvia Plathin leikkisät lastentarinat heräävät eloon omalaatuisessa esityksessä. Pyjamapukuinen esiintyjä kutsuu yleisön paahtoleipämaailmaan oivaltamaan runon ja leikin kautta. Esityksen nimi tarkoittaa suhinaa, pärinää, pauketta ja kolinaa. Miltä sinä kuulostaisit, jos olisit leivänpaahdin tai sähkövatkain? 6–11-vuotiaille. Liput 14 €.

Agit-Cirk, Helsinki: Sphere

Maksuton ulkoilmateos tempaa yleisön mukaansa kurittomalle matkalle urbaaniin viidakkoon, jossa sirkusareenana toimii suuri puinen kupoli. Spheren katsojat todistavat luottamusta uhkuvaa pariakrobatiaa, villejä heittoja ja pudottautumisia. Esiintyjät ovat maamme sirkustaiteen eturivin taitureita. Kaikille. Ilmainen.

Megasakki, Helsinki: Lastenkonsertti

Megasakki on Sibelius-Akatemiassa syntynyt groovaava lastenmusiikkiyhtye, jonka musiikissa kuuluvat muun muassa hiphop, RnB, funk ja soul. Lopputuloksena on menevä ja iloinen konserttikokonaisuus, höystettynä hauskoilla ja oivaltavilla sanoituksilla. Vuoden 2023 mahtava Lastenmusiikki-Emman voittaja nyt Kuulaksessa! Kaikille. Liput 14 €.

Red Nose Company, Helsinki: Punahilkan paluu

Rakastettu satu nähdään näyttämöllä kahden klovnin riemukkaana tulkintana. Esitys toteutuu vain tilausnäytöksinä koululaisille yhteistyössä Lennokki-kulttuurikasvatusohjelman kanssa.

Esitykset Kouvolan Teatterissa

Tanssiteatteri GLIMS & GLOMS, Espoo: Tii-Tii-Tiitiäinen

Kuulaksessa juhlitaan Kirsi Kunnaksen juhlavuotta. Näyttämöllä seikkailevat Tiitiäinen, Haitula, Tättähäärä, Herra Pii Poo, Siili ja Peikko. Kunnaksen riimittely ja absurdi huumori luodaan lavalle Julia Vuoren kuvittamaksi, värikkääksi satumaailmaksi. Yhteistuotanto Kouvolan Teatterin kanssa. Yli 4-vuotiaille. Liput 20 €.

Kouvolan Teatteri: Ella ja kaverit – Paterock

Ella on toisella luokalla. Opettaja rakastaa Ellaa ja kavereita niin paljon, että vuodattaa usein ilon kyyneleitä. Mutta Ellan kaveri Pate saattaa jäädä luokalleen, koska hän ei millään opi kertotaulua. Mutta Pate keksii

ratkaisun. Hänestä tulee rokkari, sillä rokkarit vain ovat ja näyttävät hyvältä! Katriina Honkasen sovittama ja säveltämä näytelmä Timo Parvelan kirjan pohjalta on vauhdikas ja mielikuvituksellinen seikkailu. Yli 4-vuotiaille. Liput 20 €.

Ilmainen Kuulas-karnevaali ja työpajat

Perjantaina 24.5. kello 17 Kuusankoskitalon ulkonäyttämöllä järjestetään koko perheen Kuulas-karnevaali, jossa nähdään esiintymässä paikallisia lapsiryhmiä sekä Agit-Cirkin katuteatteriesitys Sphere. Tapahtuma on maksuton.

Kuusankoskitalon yläaulassa järjestetään lapsille maksuttomia työpajoja, joista ikisuosikkeja ovat puvustus- ja maskeerauspajat, lastenlava sekä festaripäähinepaja. Kuusankosken kirjastossa on Hetken runo -työpaja, jossa  loruillaan omia runoja Kirsi Kunnaksen hengessä. Pessi vai Illusia? -draamatyöpajassa Kuusankoskitalon galleriassa astutaan sadun maailmaan ja askarrellaan omaa sisältöä osaksi näyttelyä.

Lipunmyynti ja aikataulut

Kuusankoskitalolla olevien esitysten lipunmyynti käynnistyy maanantaina 8.4. kello 10 osoitteessa www.netticket.fi. Päiväkoti- ja koululaisesitysten ryhmämyynti alkaa jo maaliskuussa. Ryhmille on tarjolla ilmaiset festivaalibussit arkiaamujen esityksiin Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön tuella. Kouvolan Teatterissa olevien esitysten liput ovat jo myynnissä osoitteessa www.kouvolanteatteri.fi.

Festivaalin aikataulut ovat nähtävillä tapahtuman käsiohjelmassa sekä nettisivuilla osoitteessa www.kuulas.info.

Taustatietoa Kuulaksesta

Kuulas on taiteellisesti tasokas lasten teatterifestivaali, joka on järjestetty Kouvolassa jo vuodesta 1988 lähtien. Noin 5 000 kävijän vuosittainen tapahtuma kutsuu esiintyjiksi parhaita teatterintekijöitä Suomesta ja ulkomailta. Ohjelmistossa on lastenteatteriesityksiä, katuteatteria ja työpajoja koko perheelle. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Työväen Näyttämöiden Liitto yhteistyössä Kuusankosken Teatterin, Kouvolan Teatterin ja Kouvolan kaupungin kanssa. Tapahtumaa tukevat lisäksi Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Festivaalin sivuille